Uudelleen: Greta Thunberg, vanha polvi, perinnöt ja perintöverotus

Kun tuli nähtyä tässä vaivaa tämän kirjoituksen kirjoittamisessa, ja kun oletan etteivät kaikki kiinnostuneet ole pystyneet sitä lukemaan tai ei ainakaan sitä kommentoimaan (koska US puheenvuoron lukemisessa ja siihen kirjautumisessa oli suuria vaikeuksia viikonloppuna), niin tässäpä tämä uudelleen.

Lisäksi tarkennus

Kyseessä ei ole missään tapauksessa autismin arvostelu, paremminkin päinvastoin.  Greta Thunberg itse pitää sitä supervoimanaan.  Siitä on tässä kerrottu vain siinä tarkoituksessa että lukija tulisi huomaamaan millaisiin vaivoihin vanhemmat ovat valmiita jälkeläistensä puolesta (ja jota Greta itse eikä hänen kannattajansa eivät ole oikein älynneet).

Ja tässäpä jo kerran julkaistu kirjoitus

Useampaan kertaan Greta Thunberg on syyllistänyt vanhempaa polvea siitä ettemme tee mitään ilmaston hyväksi.  Tai ei ainakaan tarpeeksi.

Taustajoukkojen hellimä ajatus on että vanhemmat ihmiset ei viitsi koska kumminkin kuolevat kohta.  Ilmasto ei ehdi mennä kovin pahasti tärviölle ennen kuin kuoleva sukupolvi potkaisee piimäpurkkinsa viimeisen kerran nurin.  Joten siksi vanhemmat haluavat elää kuin viimeistä päivää.

Tämähän ei itse asiassa pidä paikkaansa.  Vast´ikään YLEn ohjelmassa haastateltava väitti että 80-vuotiaat ovat yhtenä rintamana nuorten kanssa vaatimassa ilmaston korjaamiseen tähtääviä toimia.

Samalla kun hiukan epäilen, olisiko aivan näinkään, tuen ajatusta siitä että tunnollinen pula-ajan sukupolvi suhtautuu hyvinkin vastuullisesti ajatukseen siitä että paikat jätettäisiin hyvässä kunnossa jälkipolville ja että monilla on sellainen tavoite.  Tunnollinen ihminen tekee kuolinsiivouksenkin ennen poislähtöään.

Niukempina aikoina kasvaneet ovat tainneet oppia säästeliäämpään elämäntapaan kuin vaikkapa Gretan oma ikäpolvi.

Gretan oma perhe

Gretan väite tuntuu hiukan kiittämättömältä sitä taustaa vasten että Gretan vanhemmat ovat panostaneet hyvinkin paljon Gretan ja hänen nuoremman sisaruksensa hyvinvointiin.

Molemmat lapset kun ovat hiukan erityislaatuisia, niin on mukauduttu erityisiin vaatimuksiin.  Gretalle esimerkiksi ei ole kelvannut kuin aivan erityisellä tavalla valmistut pallerot.  Näiden on pitänyt olla aivan tarkasti tietyn kokoisia.  Näidenkin kanssa ruokailu on saattanut kestää parisen tuntia siten että vanhempi on valvonut syömistä.  Väärän kokoiset tai väärän muotoiset, vaikkapa soikeat pallerot ovat jääneet armotta syömättä.  Gretan kohdalla kotiruokailun onnistumiseen on pitänyt panostaa todella paljon.

On etsitty opetusta joihin nämä kaksi lasta voivat sopeutua.  Greta on käynyt erityislapsille tarkoitettua koulua.  Greta on ollut hyvin tarkka siitä mitä hän suostuu syömään, joten eväät on pitänyt laittaa joka päivä mukaan, tavallinen kouluruokailu ei ole tullut kysymykseen.

Koulu on vaatinut eväspaketteihin päivämäärätarrat, ettei vahingossa tarjottaisi vanhentuneita eväitä.  Toisaalta Greta ei ikinä suostuisi syömään eväspaketista jossa on tarra.  Ja koulu heittää roskikseen eväät joissa ei ole päivämäärätarraa.  Pelkästään tämän ristiriidan selvittämiseen ja ruokailun onnistumiseen koulussa vanhempien on pitänyt panostaa todella paljon.

Tätä taustaa vasten tuntuu epäoikeudenmukaiselta että Greta syyttää vanhempaa sukupolvea siitä ettei se välitä nuorten hyvinvoinnista.  Gretan vanhemman tapaiset vanhemmat taitavat olla itse asiassa aivan normivanhempia, vanhemmat todellakin tekevät paljon lastensa eteen, suorastaan uhrautuvat oman mukavuutensa kustannuksella.

Entäs lastenlapset sitten.  Yleisesti tiedetään että vanhempi polvi suhtautuu lapsenlapsiinsa usein kenties vieläkin suojelevammin kuin omiin lapsiinsa.

Tätä taustaa Gretan väite siitä että vanhempi polvi ei välitä on suorastaan halpamainen.  Tosin anteeksiannettava, koska Greta todellakin on erilainen nuori, ns. kirjolla.

Yltiöyksilöllisyys

Nykyinen vasemmistolainen ajattelutapa tunnistaa vain yksilön.  Esim. verotuksessa ei käsitellä perhettä entiteettinä vaan kahtena erillisenä yksilönä.  Mahdollisesti syntyvät lapset ovat nekin yksilöjä.  Odotan kiinnostuksella milloin lapsia aletaan verottaa lahjoista joita saavat vanhemmiltaan, kuten ilmaisen majoituksen, ruokailut, puhtaanapidon ja mahdolliset koulukyydit ja harrastusten kustannukset.  Toistaiseksi lapsia ei vielä veroteta näistä eduista.  Jos oltaisiin johdonmukaisia, jokaisella lapsella olisi verovelkaa, maksamattomia lahjaveroja aikuistuessaan.

Tälle yksilöllistävälle ajattelutavalle on vierasta ajatella että suvulla olisi mitään merkitystä tai klaanilla.  Näitä on kumminkin ennen vanhaan ajateltu paljon ja otettu suvun etu huomioon.  Maahanmuuttajien keskuudessa ne saattavat olla edelleenkin tärkeä tapa hahmottaa ihmissuhteita.

Vaihtoehto yksilölliselle tarkastelulle

Päinvastoin kuin yltiöyksilöllinen näkemys, tai Gretan virheluulot, voikin olla niin että vanhemmat miettivät hyvinkin paljon jälkeläistensä hyvinvointia, kaikin tavoin.

Verotus voitaisiin palauttaa käyttämään verotusyksikkönä perhettä yksilön sijaan.  Tällä olisi suotuisa vaikutus syntyvyyteen.  Kuluttajien puutetta ei olisi välttämätöntä paikata maahanmuutolla samassa mitassa vaikka kuluttajien määrän kasvua muuten pidettäisiinkin menestyksen avaimena.

Ehkä eräiden vanhempien ajatus on, että olisi tärkeää hillitä lasten kehittymätöntä käsitystä maailmasta ja ehkä vanhempien mielestä ilmastonmuutos ei ole aivan niin vakava uhka kuin mitä lapset uskovat sen olevan.  Yhteiskunnan muihinkin asioihin löytyy yleensäkin niitä nopeita muutoksia toivovia uudistajia ja niitä jarrumiehiä jotka yrittävät hillitä muutoksia, ettei tehtäisi erehdyksiä joita jouduttaisiin myöhemmin katumaan.

Perintö

Vasemmisto on sitä mieltä että kaikkien olisi syytä lähteä tasamaalta, eli jokaiselle olisi saatava tasaveroinen lähtökohta.  Se merkitsisi että vanhusten varat kerättäisiin valtiolle ja jokainen lapsi saisi valtiolta saman kokoisen alkupotin.

Tämä olisi kieltämättä tasapuolista.

Mitä perinnöttömyydestä seuraisi:

Kenenkään ei oikeastaan kannattaisi työskennellä kuin omaksi edukseen.  Jos kerätty mammona kerran menee yhteiseen pottiin joka tapauksessa, ei kannata rehkiä liikaa sen kasvattamiseksi.

Seurauksena olisi, niin uskon, basaaritalouden kasvu.  Mitään kompleksisia yritysrakenteita tai isoja tehtaita ei kannattaisi rakentaa.  Miksi pitäisi?  Ihmisen elämä on lyhyt eikä panostuksista ehtisi juurikaan nauttia.  Mitään liian suurisuuntaista ei kannattaisi luoda.  Jo nyt paheksutaan liike-elämän kvartaaliajattelua ja yrityksiä tyhjentää pajatso mahdollisimman nopeasti.  Vanhanaikainen patruuna-ajattelu, jota kai vieläkin pidetään kunnioitettavana, on aikaisemmin tähdännyt sukupolvien päähän.

Pyrkimys imperiumiin

Aika monella lienee pyrkimys saada aikaan jotain näkyvää.  Jos ei muuta imperiumia niin vaikkapa lomamökki jossain maaseudulla.  Mikseipä kaksio liitosalueellakin olisi omanlaisensa imperiumi.  Mitä ideaa olisi luoda tällaisia tai tätä isompia imperiumeja jos ne jäävät valtiolle kuollessa?  Jos perinnöt tasataan, kannattaisi periaatteessa pysyä vuokralla ja pistää pennit jonoon vaikkapa lähipubissa.  Matkailuun voisi käyttää sen mitä jää yli.  Miksipä kieltäytyä mistään mukavuuksista, kun kerran rahoja ei saa mukaansa eikä niitä voi jättää jälkeläisille?

Yllättävät seurausvaikutukset

Ilmastonmuutoksen torjuntaa harrastettaessa voivat muut tavoitteet jäädä heikommalle.  Kaikkiin tavoitteisiin ei ehkä löydy rahaa.  Elämä on valintoja.  Kun elämme finanssitaloudessa, tarvitaan toimivia finansseja ylläpitämään yhteiskunnan turvaverkkoja.  Mikäli ilmastonmuutosta torjutaan kovilla kustannuksilla, vaarantuu viime kädessä koko hyvinvointivaltion idea.

Voi tietysti ajatella niinkin että ilmastonmuutos tuhoaa hyvinvointivaltion joka tapauksessa.  Joku tasapaino tuhon välttämiseksi yhteiskunnassa on silti saavutettava.  Vain yhteen tuhoskenarioon tuijottaminen voi aiheuttaa tuhoa toisesta syystä.

Yritysten osalta

Mikäli perintöverotus on korkealla tasolla, vaarantuu yritysten jatkuvuus.  Yritysten pitää jo hyvissä ajoin varautua sukupolvenvaihdokseen ja kerätä rahaa vaihdoksen toteuttamiseen.  Tämä raha on pois tuotannon rahoittamisesta ja yrityksen kehittämisestä.

Yritysomaisuuden perintöverottaminen selkeästi vaarantaa yritystoiminnan jatkuvuuden ja sitä kautta työpaikkojenkin säilymisen.

Yksityisomaisuuden perintöverottaminen

Tuossa jo edellä totesin sudenkuopan.  Miksi kerätä varallisuutta jos se menee yhteiskunnan hyväksi?  Aivan niin hyvänsuopana tuskin moni yhteiskuntaa pitää että olisi valmis raatamaan sen edestä menettääkseen keräämänsä varallisuuden jälkeläisen maksamina veroina tai suoranaisena perintövarallisuuden konfiskaationa.

Lähde

Greta Thunbergin osalta:  Sydämen asioita: perhe ja planeetta kriisissä, kirjoittajina Beata ja Malena Ernman ja Gretan vanhemmat. 2019.

Esko Karinen

Sitoutumaton. Yhteystieto: etunimi.sukunimi (ät) gmailpistecom

Mikäli haluat tutustua muihin kirjoituksiini, voit klikata sinisenä näkyvää nimeäni.

Kamppailuni-sarja on fiktiivinen ja kaikki yhteydet todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin ovat puhdasta sattumaa. (Joka merkitsee myös sitä etten luovu yksityishenkilön suojastani).

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu