”Avaja porttis, ovesi, käy Herraa vastaan nöyrästi, ..”

Nikean kirkolliskokoukseen viitataan tälläkin alustalla usein niin muutama sana taustaksi. Otsakkeen virsi viittaa Mulvius sillan taisteluun (28.10.318), jonka jälkeen ei-kristitty keisari Konstantinus katsoi tehtäväkseen Rooman mahdin ja yhtenäisyyden palauttamisen. Se edellytti myös yhtenäisen jumalan tunnustamista. Tarjolla olivat myös Jupiter ja Sol Invictus. Vaatimus lähestyä taivaallisia voimia oli osoittautunut mahdottomaksi toteuttaa monien jumalien sekamelskassa. Yhtä jumalaa oli helppo lähestyä monella tavalla, mutta tietenkin jumalan tahto välittyi kansalle keisarin ja hänen hyväksymänsä viestimien kautta.

Roomassa varsinkin 300-luvun alussa ilmeni halukkuutta keskitetyn pappishallinnon luomiseen, oli kyse sitten yhdestä tai useammasta jumalasta ja esimerkiksi kristittyjen organisaatio viehätti monia tahoja. Esimerkiksi Rooma kilpailijamaassa Persiassa yksinvaltias oli liittoutunut Voittamattoman Auringon pappiskunnan kanssa. Pelkästään jo sotilaallisen voiman vuoksi keisari Konstantinuksen näkemyksen mukaan uskonnollinen hajaannus ei saanut rikkoa organisaatiota ja kun suuri osa sotilaista oli jo silloin kristittyjä, näiden yhtenäisyys oli tärkeää. Näin ollen areiolaisuus vähemmistönä sai väistyä valtiollisesta kristillisyydestä.

Donatolaiskiistassa (312-314) Konstantinus toimi kristittyjen kiistan tuomarina ja niin hän aikoi selvittää areiolaisuuskiistankin ja kutsui kirkolliskokouksen Nikeaan, ei 50 km koilliseen sijaitsevaan pääkaupunkiin Nikomediaan, jossa oli areiolaisuutta kannattava piispa Eusebius Nikomedialainen. Tämän olisi kuulunut olla kokouksen puheenjohtaja, mutta keisari määräsi toimeen luottomiehensä Ossiuksen. Keisarin poliittisen tilanteen mukaisia toiveita noudattaen kokous (keisari) laati päätösasiakirjan – ”Nikean uskontunnustus”; sen joutuivat allekirjoittamaan kaikki kokoukseen osallistuvat. Uskontunnustus alkoi ”Me uskomme.. ” ja muuttui aikanaan ”Minä uskon..”.