Puheenvuoro-blogit
Kun naapurisopu muuttuu betoniaidaksi
Kun naapurisopu muuttuu betoniaidaksi
Naapurisopu on suomalaisessa yhteiskunnassa arvostettu periaate. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi tervehtimistä, tavaroiden lainaamista ja pyrkimystä välttää tarpeettomia konflikteja.
Kuhmossa naapurisopu sai kuitenkin poikkeuksellisen muodon.
Rovaniemen hovioikeuden tuomion mukaan kuusikymppinen nainen vainosi paritalonaapureitaan vuosien ajan. Tapahtumat alkoivat solvauksista ja korkeiden betoniaitojen rakentamisesta. Myöhemmin tilanteeseen liittyi seurantaa, uhkailua, lähestymiskiellon rikkomista ja päivittäisiä puheenvuoroja aidan takana.
Naapureita kutsuttiin vanhoiksi, lihaviksi ja rumiksi. Puhe saattoi kestää noin vartin, ja äänenvoimakkuus oli niin suuri, että se kuului asuntoon asti.
Häirintä ei rajoittunut sanalliseen käyttäytymiseen. Postilaatikkoon päätyi lunta, roskia ja koirankakkaa. Autoon heitettiin puutikkuja, autotallin eteen kasattiin lunta ja seinää hakattiin.
Tapauksessa on vakava opetus. Naapuruusriita voi muuttua vuosien mittaiseksi kierteeksi, jossa alkuperäinen kiistanaihe menettää merkityksensä ja tilalle muodostuu jatkuva vastakkainasettelu. Tällöin jokainen ääni, kolaus, katse ja lumenkasa voidaan tulkita uudeksi provokaatioksi.
Lopulta tilanteen ratkaisemiseen tarvitaan poliisia, tuomioistuinta ja lähestymiskieltoa.
Erityisen ongelmallista on se, että tapahtumat sijoittuivat paritaloon, jossa naapureiden läheisyys tekee pitkäkestoisesta konfliktista kaikkien osapuolten kannalta raskaan.
Rovaniemen hovioikeus määräsi naiselle 80 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen vainoamisesta, vahingonteosta ja lähestymiskiellon rikkomisesta. Tuomio ei kuitenkaan ole vielä lainvoimainen.
Tapauksesta voi johtaa yhden käytännön ohjeen naapuruuteen:
Jos naapuri ärsyttää, konfliktia ei kannata kärjistää rakentamalla ensimmäisenä betonimuuria.
Naapurisopu voi olla hauras.
Joskus rajan ylittämiseen ei tarvita edes betoniaitaa.
Viite: Hesari. https://www.hs.fi/suomi/art-2000012302761.html
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Hyvä vahvistus Puheenvuoroon varmaankin hän.
Ilmoita asiaton viesti
Täällä ongelmat ovat vielä pieniä.
Ilmoita asiaton viesti
Esim. omakotitaloasuminen on:
– Talo elää tavallaan, naapurikin omallaan.
– Rakasta naapuriasi, mutta älä pura aitaa, eikä sinun tarvitse ”mennä naapurin kuplaan”, elämään ja asumaan hänen tavallaan.
– Elä ja anna toistenkin elää-rauhassa tavallaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tuli mieleen eräs jakso Karpolta. Sairaita ihmisiä oli siinäkin episodissa. Tapahtumat sijoittuivat muistaakseni Oulun suunnalle ja kirkonmies oli se, joka otti verbaalista osumaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä Matti se olisi Puheenvuoron hakkuri (lentopallotermi)
https://www.youtube.com/watch?v=vfOMvUI4RPI&list=PL42VHynKYkn7DSjN2f2aWfmoLfcbMXWOt&index=4
Ilmoita asiaton viesti
Naapuririidassa vihollinen on vielä henkilö, jolle voi antaa lähestymiskiellon.
Kulttuurisodassa vihollinen on ontologinen kategoria, jolle ei voi antaa lähestymiskieltoa, koska hän asuu jo päässäsi.
Eli ontologisesti betoniaita on kulttuurisodan pienois-malli. Molemmat ovat yrityksiä turvata oma oleminen tekemällä toisesta mahdoton.
Hegeliläisittäin: minä tarvitsen toisen tunnustuksen ollakseni olemassa. Kun sitä en saa, alan vaatia sitä aggressiolla.
Kuhmossa: ”Katsokaa, minun rajani on olemassa!” – huutamalla, kolauttamalla seinää, kasaamalla lunta.
Kulttuurisodassa: ”Katsokaa, minun arvoni ovat olemassa!” – huutamalla somessa, kolauttamalla vastustajan mainetta, kasaamalla moraalista lunta toisen niskaan.
Kun oleminen on uhattuna, maailma muuttuu vainoharhaiseksi semioottiseksi kentäksi. Kaikki merkitsee jotain.
Ilmoita asiaton viesti
On onni omata hyvät naapurit, kun itselläni kokemusta myös erilaisesta naapurista.
Ilmoita asiaton viesti