Puheenvuoro-blogit
Sana Pyhäpäiväksi – rukoilkaamme uskonnottomien puolesta
Sana pyhäpäiväksi. Rukoilkaamme uskonnottomien puolesta.
Rakkaat ystävät.
Me seisomme tänään sellaisen rukouksen äärellä, joka ei pyydä kääntymystä. Se pyytää näkemistä. Se pyytää, että silmämme avautuisivat ihmiseen, joka ei seiso meidän alttarillamme, ei laula meidän virttämme, ei taivu meidän tunnustukseemme – ja joka silti on ihminen, kokonainen, arvokas, oman polkunsa kulkija.
Kuulkaa tämä tarkkaan. Me emme rukoile tänään heidän puolestaan, jotta heistä tulisi meitä. Me rukoilemme, jotta meistä tulisi ihmisiä, jotka osaavat seistä heidän rinnallaan painostamatta, vähättelemättä, sulkematta ovea.
Sillä vakaumus on verho. Se voi olla uskon verho tai uskonnottomuuden verho, perinteen verho tai epäilyn verho. Verhon takana on aina kasvot. Verhon takana on lapsuus, menetys, kysymys, joka ei saanut vastausta, tai vastaus, joka kesti koetuksen. Jos me näemme vain verhon, me emme näe ihmistä. Ja se, joka ei näe ihmistä, ei ole vielä oppinut rukouksen ensimmäistä tavua.
Anna siis, Jumala – tai anna, totuus, jos se sana sopii paremmin tähän huoneeseen – anna meille silmät, jotka pysähtyvät. Ei selittämään toista valmiiksi. Ei pelastamaan häntä meidän kuvaksemme. Vaan näkemään hänet sellaisena kuin hän on: ihminen, jolla on oikeus kulkea omaa polkuaan ilman, että me asetamme sen polun varrelle pelotetta, häpeää tai hiljaista tuomiota.
Sillä rauha, turva ja vapaus eivät ole kirkon sisäpiirin etuoikeuksia. Ne kuuluvat jokaiselle, joka hengittää. Myös sille, joka ei rukoile. Myös sille, joka on lähtenyt. Myös sille, joka ei koskaan tullut. Säästä heidät painostukselta. Säästä heidät ennakkoluulolta, joka pukeutuu huoleksi. Säästä heidät vähättelyltä, joka hymyilee ja sanoo: kyllä sinä vielä kasvat tästä.
Ei. Ihminen ei ole keskeneräinen versio meistä. Ihminen on ihminen.
Ja nyt, kuulkaa toinen asia, joka on yhtä väkevä.
Ajatuksia saa koetella. Perinteitä saa arvostella. Uskontoja saa tutkia, kyseenalaistaa, purkaa ja panna vaakaan. Tämä ei ole rienausta. Tämä on aikuisen mielen työtä. Se, joka kieltää koettelun, ei puolusta pyhää. Hän pelkää, että pyhä ei kestä valoa. Mutta yhdenkään ihmisen arvoa ei saa polkea sillä verukkeella, että hänen ajatuksensa oli heikko, outo tai meille vieras. Ajatus voi kaatua. Ihminen ei saa kaatua sen mukana.
Tee siis puheestamme rehellistä. Ei sievistelevää. Ei pelkurimaista. Ei sellaista, joka kiertää totuuden, jotta kukaan ei loukkaantuisi, eikä sellaista, joka käyttää totuutta aseena, jotta toinen nöyrtyisi. Lempeää ja totuudellista yhtä aikaa. Se on vaikea tie. Se on ainoa tie, joka ei tuota lisää haavoja.
Ja sitten lapset.
Varjele heitä henkiseltä vallankäytöltä. Varjele heitä ahtailta muoteilta, jotka sanovat: näin sinun pitää uskoa, näin sinun pitää tuntea, näin sinun pitää pelätä, ennen kuin olet edes oppinut kysymään. Anna heille tilaa ihmetellä. Anna heille tilaa tutkia. Anna heille tilaa oivaltaa itse – myös silloin, kun heidän oivalluksensa ei mahdu meidän kaavaamme.
Meidän tehtävämme ei ole kahlita heidän ajatteluaan rakkauden nimissä. Meidän tehtävämme on kasvattaa heitä rakkaudella, vastuulla ja eettisellä selkärangalla, niin että he osaavat seistä omilla jaloillaan silloinkin, kun me emme enää ole vierellä selittämässä, mikä on oikein. Lapsi, jonka oma ajatus on tukahdutettu hurskauden varjolla, ei ole suojeltu. Hän on sidottu. Ja sidottu lapsi ei opi vapautta. Hän oppii pelon, tai hän oppii paon.
Siunaa siis uskonnottomille se, mitä me niin helposti pidämme omana omaisuutenamme: yhteyttä. Syvää merkityksellisyyttä. Yhteisöjä, joissa kenenkään ei tarvitse piilotella itseään voidakseen kuulua. Sillä ulkopuolisuus ei ole pieni asia. Se on hiljainen nälkä. Se on pöytä, jonka ääreen ei kutsuta. Se on nimi, joka sanotaan puoliksi, jos sanotaan lainkaan.
Murra raja-aidat. En siksi, että kaikki ajattelisivat samoin. Vaan siksi, että aidan toisella puolella on ihminen, ja aidan tällä puolella on ihminen, ja heidän välillään on vain meidän pelkomme, meidän ylpeytemme, meidän tapamme luulla, että totuus asuu vain meidän leirissämme.
Maailma, jota meidän tulee rakentaa, ei ole maailma, jossa kaikki polvistuvat samaan suuntaan. Se on maailma, jossa jokainen saa elää, ajatella ja hengittää vapaasti ja arvokkaana. Se on maailma, jossa kritiikki osuu ajatukseen eikä kasvoihin. Se on maailma, jossa lapsi saa kysyä loppuun asti. Se on maailma, jossa uskonnoton ei ole projekti eikä uhka, vaan lähimmäinen.
Menkää siis tästä huoneesta silmät auki.
Puhukaa totta, mutta älkää polkeko. Kuunnelkaa silloinkin, kun ette jaa maailmankuvaa. Suojelkaa lasten kysymistä. Ja rakentakaa, missä voitte, sellaista pöytää, jonka ääressä kenenkään ei tarvitse teeskennellä uskovansa voidakseen jäädä.
Aamen.
Seurakuntavaaliehdokas Nro: 154.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Hyvät ystävät, rakkaat seurakuntalaiset,
Tänään olemme kokoontuneet puhumaan Jarmosta.
Ja jo tässä vaiheessa on syytä huomauttaa, että tämä saattaa kestää.
Ei siksi, ettemme tietäisi, mitä Jarmosta sanoa.
Vaan siksi, että Jarmo itse todennäköisesti keksii tämän puheen aikana vielä muutaman uuden näkökulman.
Jarmo on mies, jolla on mielipide.
Mutta tämä ilmaus on aivan liian vaatimaton.
Jarmolla ei ole vain mielipidettä.
Jarmolla on mielipiteitä.
Mielipiteitä on aamulla.
Mielipiteitä on päivällä.
Mielipiteitä on illalla.
Jos Jarmo herää yöllä kello 03.17 ja kuulee kadulta lokin rääkäisyn, emme voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että hän muodostaa siitäkin yhteiskunnallisen kannanoton.
”Tässä on muuten kysymys paljon suuremmasta asiasta.”
Ja Jarmo jatkaa.
Se on Jarmon lahja.
Kun tavallinen ihminen kohtaa uutisen, hän lukee sen.
Kun Jarmo kohtaa uutisen, hän kysyy:
”Mitä tästä pitäisi ajatella?”
Sitten hän ajattelee.
Ja koska Jarmo on Jarmo, hän ei jää siihen.
Hän kertoo, mitä ajatteli.
Ja sitten hän huomaa uuden näkökulman.
Ja kertoo siitäkin.
Ja jos joku tässä vaiheessa kuvittelee keskustelun päättyvän, hän ei tunne Jarmoa.
Jarmo ei lopeta keskustelua.
Jarmo siirtyy seuraavaan kappaleeseen.
Hyvät ystävät, Jarmon monipuolisuus on suorastaan häkellyttävää.
Hän kykenee käsittelemään seurakuntaelämää, yhteiskuntaa, uskontoa, moraalia, politiikkaa, ihmisyyttä ja maailman menoa sellaisella tarmolla, että tavallinen ihminen alkaa väistämättä kysyä:
”Missä välissä tuo mies oikein lepää?”
Vastaus on:
Ei tiedetä.
Tutkimusta asiasta jatketaan.
Mutta epäillään, että Jarmo saattaa levätä vain siksi aikaa, kun hän muodostaa seuraavaa mielipidettään.
Jarmo on siis todellinen työjuhta.
Ei mikä tahansa työjuhta.
Uskomaton työjuhta.
Jos Jarmo olisi traktori, häntä ei tarvitsisi tankata.
Jos Jarmo olisi mylly, hän jauhaisi ajatuksia ympäri vuorokauden.
Jos Jarmo olisi sähkövoimala, sähköpörssin hinnat romahtaisivat.
Jos Jarmo olisi seurakunnan kahvinkeitin, kahvia riittäisi koko hiippakunnalle.
Ja jos Jarmo joskus sanoisi:
”Minulla ei ole tästä mitään sanottavaa.”
— silloin olisi syytä pysähtyä.
Silloin olisi syytä kutsua paikalle asiantuntijat.
Silloin olisi syytä perustaa työryhmä.
Sillä niin poikkeuksellinen tapahtuma se olisi.
Hyvät ystävät,
seurakuntavaaleissa tarvitaan ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään työtä.
Mutta Jarmon kohdalla ongelma ei ole työn tekeminen.
Ongelma on pikemminkin se, että Jarmo saattaa tehdä sitä liikaa.
Kun muut kysyvät, pitäisikö kokous vielä kerran avata, Jarmo on jo avannut sen.
Kun muut pohtivat, olisiko tästä asiasta hyvä keskustella, Jarmo on jo keskustellut.
Kun muut ovat päässeet ensimmäiseen ajatukseen, Jarmo on ehtinyt kolmanteen.
Ja kun muut huokaavat:
”Eiköhän tämä ollut tässä?”
Jarmo katsoo rauhallisesti ympärilleen.
Ja sanoo:
”Yksi asia vielä.”
Se on Jarmo.
Yksi asia vielä.
Aina yksi asia vielä.
Ja juuri siksi Jarmo on Jarmo.
Hän ei jätä asioita puolitiehen.
Hän ei katso maailman menoa olankohautuksella.
Hän osallistuu.
Hän kysyy.
Hän haastaa.
Hän pohtii.
Hän ottaa kantaa.
Ja mikä kaikkein hämmästyttävintä:
hän jaksaa tehdä sitä uudestaan seuraavana päivänä.
Ja sitä seuraavana.
Ja sitä seuraavana.
Jarmo ei ole pelkästään mies.
Jarmo on prosessi.
Jarmo on keskustelun jatkuva liike.
Jarmo on ajatusten ikiliikkuja.
Jarmo on kuin seurakuntavaalien oma kestävyysharjoittelija: kun muut ovat jo maalissa, Jarmo kysyy, eikö voitaisi vielä kerran käydä lähtötilannetta läpi ja tarkastella sitä uudesta näkökulmasta.
Hyvät ystävät,
me emme voi tietää, kuinka monta ajatusta Jarmon päässä liikkuu yhden vuorokauden aikana.
Mutta voimme olla varmoja yhdestä asiasta:
niistä tulee julkisia huomattavan nopeasti.
Ja ehkä juuri siinä on Jarmon suuruus.
Hän ei panttaa ajatuksiaan.
Hän jakaa niitä kanssamme.
Kerta toisensa jälkeen.
Aiheesta riippumatta.
Vuorokaudenajasta riippumatta.
Todennäköisesti myös säästä riippumatta.
Siksi voimme tänään hyvällä omallatunnolla todeta:
Jarmo ei ole mies, joka jää odottamaan, että joku muu ottaa kantaa.
Jarmo ottaa itse.
Ja jos kukaan ei kysy hänen mielipidettään, Jarmo saattaa kohteliaasti odottaa hetken.
Mutta vain hetken.
Sillä pian tulee seuraava asia.
Ja siihenkin Jarmolla on näkemys.
Hyvät ystävät.
Tässä seisoo seurakuntavaaliehdokas Jarmo.
Mies, joka jaksaa.
Mies, joka pohtii.
Mies, joka keskustelee.
Mies, joka ottaa kantaa.
Mies, jonka työpäivässä ei ilmeisesti ole loppua eikä mielipiteissä viimeistä kappaletta.
Nostakaamme siis malja — tai seurakuntavaalien hengessä vaikka kahvikuppi — Jarmolle.
Ja muistakaamme:
Kun Jarmo vaikenee, kuunnelkaamme tarkasti.
Se voi tarkoittaa vain yhtä asiaa.
Hänellä on juuri nyt uusi ajatus.
Ja se tulee aivan kohta.
Kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Kiva, että Juhani kirjoitat.
Ilmoita asiaton viesti
Uskonnottomuus ei ole synti. Se on keskeneräisyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta se on henkistä vajavaisuutta. Tilaa, missä järki on puutteellista.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta uskonnottomuus on järkeen perustuvaa ajattelua, uskoon tukeutuminen älyllistä laiskuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Henkistä vajavaisuutta. Tilaa, missä järki on puutteellista.
Ilmoita asiaton viesti
”…jolla on oikeus kulkea omaa polkuaan ilman, että me asetamme sen polun varrelle pelotetta, häpeää tai hiljaista tuomiota.”
Kai me uskomattomat kuitenkin joudumme kuoltuamme helvettiin?
Ilmoita asiaton viesti
Sinulle on varattu paikka kognitiivisessa tyhjyydessä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos uskoo kaikkien pääsevän taivaaseen niin miksi Jeesus puhui niin paljon iankaikkisesta elämästä, kadotuksesta ja pelastuksen tarpeesta?
Ilmoita asiaton viesti
Minä en ajattele kenenkään pääsevän taivaaseen. Mutta tekoälyttämässäsi saarnassa nimenomaan todetaan, ettei uskonnottomia pitäisi pelotella tai tuomita.
Luitko edes, mitä älli kirjoitti? Ymmärsitkö jos luit?
Ilmoita asiaton viesti
Pelottelinko, tuomitsinko? Ehkä ongelma ei olekaan siinä, että uskonnottomia pelotellaan helvetillä. Ongelma on siinä, että kristinuskoa pitäisi ensin uskaltaa ottaa vakavasti – myös silloin, kun sen sanoma ei ole mukava.
Ilmoita asiaton viesti
Et, eikä tekoällikään. Siksi kysyinkin tuosta helvetistä kun se tuomitsemien nyt kuuluu kristinuskoon ihan Jeesuksen puheita myöden, ja ”sinun” saarnasi mukaan niin ei pidä tehdä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos ei usko taivaaseen niin silloin ei helvettiäkään ole eikä sillä voi edes pelotella.
Ilmoita asiaton viesti
Helvettiä ei ole? Ok.
Ilmoita asiaton viesti
Ajattelin sen ainoan kerran (Makkosen ja Salosen mukaan) käydä vuodessa kirkossa niin nyt täytyy lähteä Palokkaan. Ehtii ainakin kirkkokahveille.
Ilmoita asiaton viesti
Muista kertoa kirkkokansalle että helvettiä ei ole tai jos on, se on uskovaisia varten. Viihdearvon vuoksi voisit naulata teesisi kirkonoveen.
Ilmoita asiaton viesti