Sana Pyhäpäiväksi – rukoilkaamme uskonnottomien puolesta

Sana pyhäpäiväksi. Rukoilkaamme uskonnottomien puolesta.

Rakkaat ystävät.

Me seisomme tänään sellaisen rukouksen äärellä, joka ei pyydä kääntymystä. Se pyytää näkemistä. Se pyytää, että silmämme avautuisivat ihmiseen, joka ei seiso meidän alttarillamme, ei laula meidän virttämme, ei taivu meidän tunnustukseemme – ja joka silti on ihminen, kokonainen, arvokas, oman polkunsa kulkija.

Kuulkaa tämä tarkkaan. Me emme rukoile tänään heidän puolestaan, jotta heistä tulisi meitä. Me rukoilemme, jotta meistä tulisi ihmisiä, jotka osaavat seistä heidän rinnallaan painostamatta, vähättelemättä, sulkematta ovea.

Sillä vakaumus on verho. Se voi olla uskon verho tai uskonnottomuuden verho, perinteen verho tai epäilyn verho. Verhon takana on aina kasvot. Verhon takana on lapsuus, menetys, kysymys, joka ei saanut vastausta, tai vastaus, joka kesti koetuksen. Jos me näemme vain verhon, me emme näe ihmistä. Ja se, joka ei näe ihmistä, ei ole vielä oppinut rukouksen ensimmäistä tavua.

Anna siis, Jumala – tai anna, totuus, jos se sana sopii paremmin tähän huoneeseen – anna meille silmät, jotka pysähtyvät. Ei selittämään toista valmiiksi. Ei pelastamaan häntä meidän kuvaksemme. Vaan näkemään hänet sellaisena kuin hän on: ihminen, jolla on oikeus kulkea omaa polkuaan ilman, että me asetamme sen polun varrelle pelotetta, häpeää tai hiljaista tuomiota.

Sillä rauha, turva ja vapaus eivät ole kirkon sisäpiirin etuoikeuksia. Ne kuuluvat jokaiselle, joka hengittää. Myös sille, joka ei rukoile. Myös sille, joka on lähtenyt. Myös sille, joka ei koskaan tullut. Säästä heidät painostukselta. Säästä heidät ennakkoluulolta, joka pukeutuu huoleksi. Säästä heidät vähättelyltä, joka hymyilee ja sanoo: kyllä sinä vielä kasvat tästä.

Ei. Ihminen ei ole keskeneräinen versio meistä. Ihminen on ihminen.

Ja nyt, kuulkaa toinen asia, joka on yhtä väkevä.

Ajatuksia saa koetella. Perinteitä saa arvostella. Uskontoja saa tutkia, kyseenalaistaa, purkaa ja panna vaakaan. Tämä ei ole rienausta. Tämä on aikuisen mielen työtä. Se, joka kieltää koettelun, ei puolusta pyhää. Hän pelkää, että pyhä ei kestä valoa. Mutta yhdenkään ihmisen arvoa ei saa polkea sillä verukkeella, että hänen ajatuksensa oli heikko, outo tai meille vieras. Ajatus voi kaatua. Ihminen ei saa kaatua sen mukana.

Tee siis puheestamme rehellistä. Ei sievistelevää. Ei pelkurimaista. Ei sellaista, joka kiertää totuuden, jotta kukaan ei loukkaantuisi, eikä sellaista, joka käyttää totuutta aseena, jotta toinen nöyrtyisi. Lempeää ja totuudellista yhtä aikaa. Se on vaikea tie. Se on ainoa tie, joka ei tuota lisää haavoja.

Ja sitten lapset.

Varjele heitä henkiseltä vallankäytöltä. Varjele heitä ahtailta muoteilta, jotka sanovat: näin sinun pitää uskoa, näin sinun pitää tuntea, näin sinun pitää pelätä, ennen kuin olet edes oppinut kysymään. Anna heille tilaa ihmetellä. Anna heille tilaa tutkia. Anna heille tilaa oivaltaa itse – myös silloin, kun heidän oivalluksensa ei mahdu meidän kaavaamme.

Meidän tehtävämme ei ole kahlita heidän ajatteluaan rakkauden nimissä. Meidän tehtävämme on kasvattaa heitä rakkaudella, vastuulla ja eettisellä selkärangalla, niin että he osaavat seistä omilla jaloillaan silloinkin, kun me emme enää ole vierellä selittämässä, mikä on oikein. Lapsi, jonka oma ajatus on tukahdutettu hurskauden varjolla, ei ole suojeltu. Hän on sidottu. Ja sidottu lapsi ei opi vapautta. Hän oppii pelon, tai hän oppii paon.

Siunaa siis uskonnottomille se, mitä me niin helposti pidämme omana omaisuutenamme: yhteyttä. Syvää merkityksellisyyttä. Yhteisöjä, joissa kenenkään ei tarvitse piilotella itseään voidakseen kuulua. Sillä ulkopuolisuus ei ole pieni asia. Se on hiljainen nälkä. Se on pöytä, jonka ääreen ei kutsuta. Se on nimi, joka sanotaan puoliksi, jos sanotaan lainkaan.

Murra raja-aidat. En siksi, että kaikki ajattelisivat samoin. Vaan siksi, että aidan toisella puolella on ihminen, ja aidan tällä puolella on ihminen, ja heidän välillään on vain meidän pelkomme, meidän ylpeytemme, meidän tapamme luulla, että totuus asuu vain meidän leirissämme.

Maailma, jota meidän tulee rakentaa, ei ole maailma, jossa kaikki polvistuvat samaan suuntaan. Se on maailma, jossa jokainen saa elää, ajatella ja hengittää vapaasti ja arvokkaana. Se on maailma, jossa kritiikki osuu ajatukseen eikä kasvoihin. Se on maailma, jossa lapsi saa kysyä loppuun asti. Se on maailma, jossa uskonnoton ei ole projekti eikä uhka, vaan lähimmäinen.

Menkää siis tästä huoneesta silmät auki.

Puhukaa totta, mutta älkää polkeko. Kuunnelkaa silloinkin, kun ette jaa maailmankuvaa. Suojelkaa lasten kysymistä. Ja rakentakaa, missä voitte, sellaista pöytää, jonka ääressä kenenkään ei tarvitse teeskennellä uskovansa voidakseen jäädä.

Aamen.

Seurakuntavaaliehdokas Nro: 154.

jarmonahkamaki
Perussuomalaiset Jyväskylä

Jyväskylän seudun Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja. Kuljetusteknikko, jonka logistiikkainsinööri opinnot jäivät kesken. Työkokemusta monipuolisesti auto- ja kuljetusalalta. Harrastuksena autoilu, video- ja valokuvaus. Kotisivut: https://jarmo-nahkamaki.webnode.fi/

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu