Puheenvuoro-blogit
Suolaa, suolaa enemmän suolaa

AI kuvituskuva.
Ruoan pitää myös maistua.
Keltinmäen koululla on tarjottu noin vuoden ajan hävikkiruokaa kahdella eurolla. Palvelu vähentää ruokahävikkiä ja tarjoaa edullisen aterian esimerkiksi eläkeläisille ja pienituloisille.
Ajatus on erinomainen, mutta ruoan maustamisessa olisi parannettavaa. Ruoka on yleensä hyvää, mutta suolan puute tekee siitä usein lähes mautonta. Olen joutunut ottamaan oman suolapurkin mukaan. Lapsilla tällaista mahdollisuutta ei ole.
Kouluruoan pitää olla terveellistä ja ravitsevaa, mutta ravintoarvoista ei ole hyötyä, jos ruoka jää maun vuoksi syömättä.
Kohtuullinen suolan käyttö ei tarkoita liiallista suolaamista. Makua voidaan lisätä myös yrteillä, pippurilla, sipulilla ja muilla mausteilla.
Keittiön henkilökunnan ammattitaitoa en epäile, sillä ruoka on pääosin hyvää. Siksi olisi syytä selvittää, johtuvatko ongelmat valmistusohjeista tai ravitsemuksellisista tavoitteista.
Samalla ruokailijoilta voitaisiin kerätä palautetta ja seurata, kuinka paljon ruokaa päätyy biojätteeseen.
Kahdella eurolla ei odoteta luksusta, mutta aterian pitäisi maistua. Ruokahävikki vähenee aidosti vasta silloin, kun ruoka myös syödään.
Jarmo Nahkamäki, Jyväskylä
Ksml:
https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/9865386?utm_source=mail&utm_medium=social
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Pitää paikkansa että suolan määrä saattaa tuntua vähäiseltä. Tuo 5 grammaa päivässä on äkkiä täysi varsinkin jos syö kaupan valmisruokaa.
AI:n kokeneena otan asian hyvin vakavasti. En hae hovista muutosta määrään.
AI= aivoinfarkti.
Ilmoita asiaton viesti
Suolan puute voi aiheuttaa kramppeja ja epileptisia kohtauksia, kuten omaishoidettavalleni, jolle lääkäri kehotti lisäämään suolaa ruokaan. Itselleni se on makukysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Jos omaishoidettavallasi on hyponatremia, niin se ei johdu ruokasuolan puutteesta. Valitettavasti kaikki lääkärit eivät ymmärrä asiaa, ja voivat todellakin antaa tuollaisia neuvoja. Ensin pitäisi tietysti mitata natrium verestä. Yleensä hyponatremia johtuu siitä, että tietyt lääkeaineet lisäävät antidiureettisen hormonin eritystä aivolisäkkeestä. Tavanomaisia ovat: diureetit, eli nesteenpoistolääkkeet, serotoniinijärjestlemään vaikuttavat masennuslääkkeet ja epilepsialääkkeet – niitä käytetään myös esim. kivun hoitoon. Jos tällaisessa tilanteessa syödään suolaa lisää, jano kasvaa ja tilanne pahenee. Siksi kapakassa tarjotaan suolapähkinöitä, että juotaisiin enemmän. Suolen puutetta ei Suomessa esiinnty.
Ilmoita asiaton viesti
Hoidettavallani on liikenneonnettomuudesta saatu aivovamma ja siitä seurannut epilepsia. Kohtauksilla on ollut yhteyttä myös natriumpitoisuuteen, kun se on mitattu kohtausten jälkeen. Siitä tämä lääkärin suositus lisätä suolaa ruokaan.
Ilmoita asiaton viesti
S-Marketista saa apteekeissakin myytävää Puhdistamon valmistetta nimeltä Elektrolyytti -jauhe. Siinnä on magnesiumia ja kaliumia ja jotain muuta. Lusikallinen juomaveteen sekoittaen ja avot ei ole kramppeja eikä suonenvetoja.
Ruokasuolassa se myrkky voinee piillä kloorissa, NaCl, jota noin ihan tavantallaajanakin voi pitää haitallisena.
Ilmoita asiaton viesti
Voisin kuvitella että tässäkin tapauksessa, jos ruokaan on lisätty karvan verran suolaa ”yli suosituksen”, niin joku mielensä pahoittaja ilmiantaa ruokatouhusta vastaavan henkilön ja syyttää häntä ruokailijoiden terveyden vaarantamisesta, ja vaatii häntä pers’hoonattavaksi ja viralta pantavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ns. terveyssuositukset lyövät korville makuaistia. Kerma, voi ja suola sekä sokeri ovat monesti vanhalle ihmisille mielen piristys hyvänä ja maustuvana ruokana.
Ilmoita asiaton viesti
Suolaa ei pidä lisätä, muut ok.
Ilmoita asiaton viesti
Roponen meinaa ettei ruoka saa maistua.
Ilmoita asiaton viesti
Meillä ei laiteta suolaa lainkaan mihinkään itse valmistettuun. Syömme jopa keitetyn kananmunan ilman suolaa.
Ja ruoka maistuu, riittävän hyvin.
Ruuassa maistuu ruoka-aineiden oma maku eikä suola.
Käytän suolatonta voita ja yleensä raaka-aineita joissa ei ole suolaa.
Samoin valitsemme puolivalmisteet leivästä alkaen vähäsuolaisimpia.
Natrium arvo on kohdallaan samoin kalium, kloridi ym.
Ilmoita asiaton viesti
En kiduta itseäni suolan puutteella. Maku on yksi kuudesta aistista ja on ihan yksyhteen, jos ei näe niin on käytettävä silmälaseja = jos ruoka ei maistu miltään lisään suolaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suolan makuun turtuu ja se tuppaa sitten lisääntymään se käyttö ja sitten tulee se aivoinfraksti.
Entinen anoppi-vainaani laittoi ruokaa ja minusta se oli aina liian suolaista silloin. Yksi kaunis aamu ja jouduin kiidättämään puhekyvyttömän anoppini ensiapuun.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni suolan vaikutus mm. verenpaineeseen on geneettinen juttu. Luonnollisesti yleiset suositukset koskevat lähtökohtaisesti kaikkia, mutta tuohan ei tarkoita sitä, etteikö joku toinen sietäisi suolaa jotakuta toista paremmin. Lapsilla tuolla suolan määrällä tuskin on vielä merkittävää vaikutusta, kunhan vaan paino on normaali ja liikutaan riittävästi jne. Samoin elämänsä lopputaipaleella olevilla se elämänlaatu lienee tärkeintä. Loput saa alttiutensa selville säännöllisillä verikokeilla ja verenpainemittauksilla. Lääkitykset sitten taskuun tarpeen mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
En usko ravitsemissuositusten antajilla olevan kalibroitu makuaisti, jotta osaisivat sanoa mikä määrä suolaa ruuasta tekee maistuvaa. He menevät vain teoriapohjalla, mutta ihminen on muutakin kuin veriarvoja ja verikokeiden tuloksia.
Ilmoita asiaton viesti
Noinhan se on, mutta jos syö koko ajan meetvurstia, niin melko pian ne muut makkarat maistuvat liki suolattomille. Vähäisempäänkin suolan määrään tottuu, mutta sitten on pelattava muiden mausteiden kanssa. Tuo 5g/päivä on kyllä naurettavan alhainen määrä. Jo pelkästään kahdesta grillimakkarasta saa n.4g suolaa.
Ilmoita asiaton viesti
Päinvastoin kuin jotkut kuvittelevat, ihminen on itse asiassa säkki minne pitää itse annostella oikeat pitoisuudet, muuten tulee mörökölli ja vie.
Toisin sanoen, ei pidä uskoa jos elimistön tekee mieli suolaista.
Metsätöissä menee helposti kolme ihokasta märäksi päivän mittaan mutta 5 grammaa suolaa riittää silti ihan kivasti koko päiväksi.
Etelän rannoilla asuvat ovat väärässä väittäessään että kovassa helteessä pitäisi muistaa syödä suolaa eikä pelkästään juoda.
Ilmoita asiaton viesti
Ystäväni isä oli Suezilla 1956. Kuumuuteen tottumattomien rauhanturvaajien aterioihin kuului pakollinen suolatabletti. Suolan juomisesta en kuullut hänen maininneen.
Saunan olivat rakentaneet hetimiten.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki mikä on hyvää on joko laitonta, moraalitonta tai lihottavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi metsän eläimet ovat niin hanakoita suolan perään?
Ennen vanhaan tulivat maanteille nuolemaan suolaa silloin kun teitä vielä suolattiin.
Tiedetään tapaus jossa hevonen on purrut siipijenkin siiven pilalle maistellessaan suolaa. Nimittäin maanteitä suolattiin kesälläkin jotteivät ne pölyäisi niin paljoa.
Ajattelemattomat metsästäjät ripustavat suolakiviä metsiin eläinten nuoltavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Suola ei ole mauste, se on säilöntäaine.
Ilmoita asiaton viesti
Henkselitkään eivät ole housujen kannatusvälinene vaan ritsojen tekoväline.
Ilmoita asiaton viesti
Sinulla varmasti näin on.
Osta jääkaappi. Ennen jääkaappeja suolaa käytettiin pääasiassa ruoan säilömiseen, varastointiin ja kuljetukseen, sillä se poisti kosteutta ja esti bakteerien, homeen ja hiivan kasvun.
Ilmoita asiaton viesti
Ja kypärättömyyskään rakennustyömaalla tai pyöräilessä ei ole turvallisuusriski vaan muoti- ja mukavuusasia.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi oletat, etteivät koululaiset voisi pitää pientä suolapurkkia repussaan jos vanhemmat ovat totuttaneet lapsensa voimakassuolaiseen ruokaan. Teen itse aika usein ruokaa isommalle porukalle. Monet kaipaavat lisää suolaa, joten heille on suolasirotin käytössä. Jokainen voi ihan itse pilata oman terveytensä ylisuolaamalla ruokansa.
Ilmoita asiaton viesti
Ruokalan emäntä kieltää suolapurkkien käytön eikä muitakaan mausteita löydy hyllyltä.
Miksi luulet minun ylisuolaavan ruokani? Erotan kyllä sen.
Ilmoita asiaton viesti
Jos tekee raskasta fyysistä työtä helteessä niin ”ylimääräinen” suola voi joinain päivinä perusteltua. Ehkä joillekin vanhuksillekin poikkeustapauksissa.
Pääsääntöisesti suomalaiset saa liikaa suolaa ja verenpaineet ovat koholla. Lapset olisi hyvä totuttaa vähäsuolaiseen ruokaan.
Ilmoita asiaton viesti