Informaatiomyrskyyn on varauduttava ennen kuin se alkaa

Miettiessäni Suomen ja suomalaisten turvallisuutta, huomaan pohtivani yhä useammin tätä asiaa, ja haluan nämä ajatukseni jakaa. Turhaa pelkoa luomatta, mutta asia on tärkeä.

Suomalaisia on viime aikoina aivan aiheellisesti kehotettu varautumaan erilaisiin poikkeaviin ilmiöihin ja häiriöihin. Droonit, kyberhyökkäykset, GPS-häirintä ja kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuva sabotaasi ovat muistuttaneet siitä, että turvallisuuttamme voidaan koetella monella tavalla.

Yksi uhka on kuitenkin jäänyt liian vähälle huomiolle.

Suomi ei onneksi ole joutunut sellaisen laajamittaisen informaatiovaikuttamisen ja maalittamisen kohteeksi, jossa yhteiskuntamme täytettäisiin samanaikaisesti valtavalla määrällä väärää, harhaanjohtavaa ja tarkoituksellisesti tunteisiin vetoavaa sisältöä. Tulevaisuudessa tällaiseen informaatiomyrskyyn on kuitenkin syytä varautua.

Tarkoitus ei olisi välttämättä saada suomalaisia uskomaan yhtä suurta valhetta. Tehokkaampaa voi olla saada meidät epäilemään kaikkea: lietsoa pelkoa ja vihaa, kärjistää vastakkainasettelua sekä murentaa luottamusta ihmisiin, viranomaisiin ja yhteiskuntaan.

Tekoäly tekee tästä aikaisempaa helpompaa. Väärennettyjä kuvia, videoita ja ääntä sekä tuhansia toisistaan hieman poikkeavia viestejä voidaan tuottaa nopeasti ja levittää eri ihmisille eri tavoin.

Siksi jokaisen korvien väli on eturintama.

Tämä ei ole syy pelkoon vaan varautumiseen. Suomen henkinen kriisinkestävyys syntyy lopulta miljoonien ihmisten kyvystä säilyttää harkintansa myös silloin, kun ympärillä kuohuu.

Ruotsin psykologisen puolustuksen viranomainen antaa kansalaisille hyvin käytännöllisen neuvon: jos sisältö herättää voimakkaan tunnereaktion, pysähdy. Selvitä alkuperäinen lähde ja mieti ennen kuin jaat. Sama periaate sopii meille.

Viiden kohdan informaatioturvallisuuden huoneentaulu jokaiselle suomalaiselle:

1. Pysähdy.
Jos viesti saa sinut heti pelästymään, suuttumaan tai raivostumaan, älä reagoi saman tien. Voimakas tunne voi olla juuri se vaikutus, jota tavoitellaan.

2. Tarkista.
Kuka tiedon julkaisi? Mistä se on alun perin peräisin? Löytyykö vahvistus viranomaiselta tai useasta luotettavasta lähteestä? Muista, että kuva, video tai ääni voi nykyään olla väärennös.

3. Älä levitä epävarmaa tietoa.
Jokainen meistä voi joko katkaista väärän tiedon leviämisen tai vahvistaa sitä. Älä jaa epävarmaa väitettä edes paheksuaksesi sitä.

4. Huolehdi siitä, mistä saat tietosi.
Seuraa useita luotettavia uutislähteitä ja kriisitilanteessa erityisesti viranomaisten viestintää. Älä anna yhden somevirran tai algoritmin määritellä kuvaasi maailmasta.

5. Pidä huolta itsestäsi ja toisista.
Uni, liikunta, läheiset ihmiset, arjen rytmi ja keskustelu vahvistavat toimintakykyä. Henkinen kriisinkestävyys ei tarkoita sitä, ettei mikään tunnu miltään. Se tarkoittaa kykyä säilyttää harkinta ja toimintakyky myös epävarmuuden keskellä.

Suomen vahvuus ei ole siinä, että suomalaiset alkavat epäillä kaikkea ja kaikkia. Päinvastoin. Vahvuutemme on luottamus, sivistys, maltti ja kyky toimia yhdessä.

Informaatiomyrskyssä tärkeintä ei ole se, mitä meille syötetään. Tärkeää on se, miten me siihen reagoimme.

Siksi informaatiomyrskyyn kannattaa varautua ennen kuin se alkaa.

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös dosenttina kolmessa yliopistossa. Hän on Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja, Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja MTS:n puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu