Naton itäinen sivusta on muuttumassa kitkavyöhykkeeksi

Venäjä näyttää pyrkivän tekemään Naton koko itäisestä sivustasta kitkavyöhykkeen Mustaltamereltä Suomen Lappiin. Sen ei tarvitse estää Naton liikkumista kokonaan. Strategisesti hyödyllistä on jo se, jos liikkumisen hintaa voidaan nostaa ja yhä enemmän resursseja sitoa sen suojaamiseen.

Tämä näkökulma auttaa hahmottamaan monia viime aikojen tapahtumia yhtenä kokonaisuutena. Droonit, ilmatilaloukkaukset, GNSS-häirintä, kaapelivauriot, sabotaasi, kyberhyökkäykset ja kaupallisen merenkulun riskit näyttävät erilaisilta ilmiöiltä. Strategisella tasolla niiden vaikutus voi silti olla samansuuntainen: epävarmuus kasvaa, toimintaa joudutaan suojaamaan enemmän ja normaalista tulee hitaampaa sekä kalliimpaa.

Juuri tästä kitkassa on kyse. Sodan ja rauhan väliin jää laaja alue, jolla vastustajan toimintakykyä voidaan heikentää ilman avointa sotilaallista yhteenottoa. Yksittäinen tapahtuma voi vaikuttaa vähäiseltä. Kun häiriöitä tapahtuu eri paikoissa, eri toimintaympäristöissä ja riittävän usein, niiden yhteisvaikutus alkaa kasvaa.

Naton näkökulmasta keskeinen kysymys on liikkumisen vapaus. Pelotteen uskottavuus ei perustu vain joukkojen määrään vaan myös siihen, kuinka nopeasti joukkoja, kalustoa, energiaa, tietoa ja huoltoa voidaan siirtää sinne, missä niitä tarvitaan. Jos jokaista liikettä täytyy suojata aiempaa enemmän, tarkastaa useammin tai ohjata vaihtoehtoiselle reitille, vastustaja on jo saavuttanut jotakin ilman, että se on pysäyttänyt liikettä kokonaan.

Siksi seuraava turvallisuusmittari Naton itäisellä sivustalla ei ole vain tapahtumien määrä. On seurattava myös normaalin toiminnan hintaa. Nousevatko vakuutuskustannukset? Muuttuvatko merireitit? Pidentyvätkö kuljetusajat? Kuinka paljon lisää valvontaa, suojaamista ja varajärjestelmiä tarvitaan? Strateginen vaikutus voi syntyä vähitellen ilman yhtä suurta kriisiä.

Suomelle tämä havainto on erityisen tärkeä. Olemme logistisesti saari, vaikka kartalla emme sitä ole. Itämeren meriyhteydet, satamat, energia, tietoliikenne ja sotilaallinen liikkuvuus muodostavat saman strategisen kokonaisuuden. Niiden toimintakykyä ei voi tarkastella toisistaan irrallisina kysymyksinä.

Tämä ei tarkoita, että jokainen häiriö olisi Venäjän suunnittelema tai että kaikkien tapahtumien taustalla olisi sama toimija. Juuri siksi analyysissä on oltava tarkka. Olennaista on tarkastella yksittäisten tapausten lisäksi niiden mahdollista yhteisvaikutusta ja sitä, millaista toimintaympäristöä ne vähitellen rakentavat.

Vastaus kitkavyöhykkeeseen ei ole vain enemmän vartiointia. Tarvitaan vaihtoehtoisia reittejä, varajärjestelmiä, nopeaa korjauskykyä, parempaa tilannekuvaa ja ennen kaikkea kykyä pitää yhteiskunnan sekä sotilaallisen logistiikan virrat käynnissä häiriöistä huolimatta.

Pelotteen kannalta ratkaiseva viesti on yksinkertainen: kitkan lisääminen ei pysäytä meitä. Mitä paremmin pystymme jatkamaan normaalia toimintaa häiriöistä huolimatta, sitä vähemmän tällaisella painostuksella saavutetaan.

Itäisen sivustan turvallisuutta kannattaa siksi katsoa uudella mittarilla. Ei vain sillä, missä tapahtuu seuraavaksi jotakin, vaan sillä, missä liikkumisesta yritetään tehdä hitaampaa, vaikeampaa ja kalliimpaa. Siinä näkyy yhä selvemmin tämän ajan strateginen kilpailu.