Venäjä on tehnyt sabotaasista keikkataloutta – Suomessa on nähtävä isku ajoissa

Venäjän toimintatapa Euroopassa on muuttunut. Ammattimaisen tiedustelutoiminnan rinnalle on rakentunut hajautettu toimintamalli, jossa tehtäviä annetaan verkossa värvätyille ihmisille, rikollisille ja muille välikäsille. Kohteen kuvaaminen, vartioinnin selvittäminen tai tiedon hankkiminen voi näyttää pieneltä ja irralliselta toimeksiannolta, vaikka todellisuudessa kyse voi olla yhdestä lenkistä paljon pidemmässä ketjussa.

Venäjä on tehnyt sabotaasista keikkataloutta ja se muuttaa myös Suomen turvallisuusympäristöä. Tekijän ei tarvitse olla koulutettu tiedustelu-upseeri eikä hänen välttämättä tarvitse edes ymmärtää kenen tavoitteita hän lopulta palvelee. Tehtävä voidaan pilkkoa osiin, tekijät vaihtaa ja toimeksiantajan sekä toteuttajan väliin rakentaa useita kerroksia.

Tämä haastaa myös perinteisen tapamme ajatella turvallisuutta. Liian usein huomio kohdistuu siihen hetkeen, kun jotakin on jo tapahtunut: rakennus palaa, yhteys katkeaa tai kriittiseen kohteeseen murtaudutaan. Tulevaisuuden turvallisuudessa yhä tärkeämpää on tunnistaa tapahtumaketju ennen sen viimeistä vaihetta ja estää teko ennen vahingon syntymistä.

Suomen on opittava näkemään isku ennen iskua. Se tarkoittaa parempaa kykyä tunnistaa kohteiden kartoittamista, poikkeavaa tiedonhankintaa, verkossa tapahtuvaa värväystä ja muita valmistelun merkkejä. Kriittisen infrastruktuurin suojaamisen rinnalle tarvitaan entistä vahvempaa ennakkovaroitusta.

Samalla tarvitaan malttia, sillä jokainen murto, tulipalo, droonihavainto tai epäilyttävä tapahtuma ei ole Venäjän operaatio. Johtopäätösten on perustuttava tietoon ja viranomaisten tutkintaan, koska perusteettomat epäilyt voivat itsessään synnyttää pelkoa ja keskinäistä epäluottamusta. Juuri siksi valppaus ja rauhallisuus eivät ole toistensa vastakohtia, vaan turvallisen yhteiskunnan kaksi välttämätöntä ominaisuutta.

Venäjän näkökulmasta keikkamallissa on selviä etuja. Se on halpa, nopeasti skaalautuva ja vaikeuttaa toimeksiantajan osoittamista, mutta samalla mallissa on myös merkittävä heikkous: se jättää jälkiä. Viestintä, maksuliikenne, matkustaminen, värväys ja kohteiden tiedustelu muodostavat tapahtumaketjuja, joita voidaan havaita ja joiden perusteella toimintaa voidaan myös estää.

Tässä on Suomelle tärkeä mahdollisuus. Meidän turvallisuutemme ei perustu vain viranomaisiin, vaan kokonaisturvallisuuden vahvuus syntyy viranomaisten, yritysten, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyöstä. Kun tieto kulkee ja poikkeavat havainnot tunnistetaan ajoissa, mahdollinen toimintaketju voidaan katkaista jo ennen kuin varsinainen sabotaasi alkaa.

Siksi seuraava askel Suomen varautumisessa ei ole vain rakentaa korkeampia aitoja kriittisten kohteiden ympärille. Meidän on vahvistettava koko yhteiskunnan kykyä tunnistaa valmistelu, ymmärtää uusia toimintatapoja ja välittää havainnot nopeasti oikeaan paikkaan. Tämä koskee erityisesti kriittistä infrastruktuuria, logistiikkaa, energiaa, tietoliikennettä ja puolustuksen kannalta merkittäviä toimijoita.

Turvallisuustilanne on vakava, mutta siitä ei seuraa, että suomalaisten pitäisi pelätä. Päinvastoin hyvin varautunut yhteiskunta tunnistaa muuttuvan toimintaympäristön, oppii vastustajan toimintatavoista ja tekee tarvittavat muutokset ennen kuin tapahtumat pakottavat siihen.

Turvallisin suunta Suomelle tarkoittaa nyt vähemmän pelkoa ja enemmän ymmärrystä, vähemmän jälkikäteistä reagointia ja enemmän ennakointia. Tulevaisuuden turvallisuudessa onnistumista ei mitata vain sillä, kuinka nopeasti iskusta toivutaan vaan yhä useammin sillä, kuinka moni isku kyetään estämään jo ennen kuin se tapahtuu.