Venäjän hybridivaikuttaminen muuttuu – Suomessa oltava askel edellä

Espanjalainen El Mundo kertoi tällä viikolla Yhdysvaltain tiedustelun varoittaneen mahdollisista Venäjän drooni-iskuista Espanjaa, Ranskaa tai Italiaa vastaan. Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan yhtenä mahdollisena toimintatapana olisi lennokkien laukaiseminen kauppa-aluksilta. Väitteeseen liittyy kuitenkin olennainen varaus: Ranska ja Italia ovat kiistäneet saaneensa kuvatun kaltaisen CIA-varoituksen.

Siksi uutisesta ei pidä tehdä johtopäätöstä, että Venäjä olisi hyökkäämässä näihin maihin. Mutta uutinen kannattaa ottaa vakavasti toisesta syystä. Sen kuvaama toimintalogiikka kertoo paljon siitä millaiseksi turvallisuusympäristömme on muuttumassa.

Hybridivaikuttamisen yksi keskeinen ominaisuus on muuntautumiskyky. Kun yhteen toimintatapaan varaudutaan paremmin, painostusta voidaan siirtää toiseen paikkaan, toiseen välineeseen tai kokonaan toiselle yhteiskunnan alueelle. Tarkoituksena voi olla testata reagointiamme, löytää heikkouksia ja pitää toiminta juuri sellaisena, että tekijästä, tarkoituksesta ja tarvittavasta vastauksesta syntyy epävarmuutta.

Droonit sopivat tähän toimintaympäristöön hyvin. Ne ovat suhteellisen edullisia, niitä voidaan käyttää monella tavalla ja jo niiden ilmestyminen kriittisen kohteen läheisyyteen voi aiheuttaa merkittävää häiriötä. Lentokenttää ei tarvitse tuhota, jos sen toiminta saadaan keskeytymään. Satamaa ei tarvitse lamauttaa päiviksi, jos muutaman tunnin häiriö alkaa vaikuttaa logistiikkaan muualla yhteiskunnassa.

Mutta juuri tässä meidän pitää mielestäni ajatella jo drooneja pidemmälle.

Hybridivaikuttamisen seuraava vaihe ei välttämättä kohdistu yksittäisiin kohteisiin. Se voi kohdistua yhteiskunnan riippuvuuksiin.

Tulevaisuuden operaatiossa olennaista ei ehkä ole saada sähköasemaa, satamaa tai tietoverkkoa pois käytöstä. Tehokkaampaa voi olla saada useampi järjestelmä horjumaan samanaikaisesti niin, että häiriöt alkavat vahvistaa toisiaan.

Se voisi näyttää aluksi jopa joukolta toisistaan irrallisia tapahtumia: drooni kriittisen kohteen läheisyydessä, GNSS-häiriö merellä, kyberhyökkäys logistiikkayritykseen, poikkeama satamassa ja samaan aikaan informaatiovaikuttamista sosiaalisessa mediassa. Jokainen tapahtuma erikseen saattaa näyttää hallittavalta tai jopa sattumalta. Yhdessä ne voivat muodostaa tarkoituksellisen kokonaisuuden.

Tässä on mielestäni turvallisuusajattelun seuraava suuri muutos: meidän on siirryttävä yksittäisten kohteiden suojaamisesta myös riippuvuuksien suojaamiseen.

Modernin yhteiskunnan haavoittuvuus ei synny vain siitä, että jokin järjestelmä voidaan rikkoa. Se syntyy siitä, että sähkö, tietoliikenne, satamat, maksuliikenne, logistiikka, paikannus ja digitaalinen johtaminen ovat yhä tiiviimmin sidoksissa toisiinsa. Vastustajan kannalta kiinnostavin kohta ei välttämättä ole näkyvin tai arvokkain kohde. Se voi olla kohta, jossa suhteellisen pieni häiriö käynnistää suuren ketjureaktion.

Tämä muuttaa myös varautumisen logiikkaa.

Sen sijaan, että kysymme vain, mitä Venäjä tekee seuraavaksi, meidän pitäisi kysyä: missä kohdassa suomalaista yhteiskuntaa pieni häiriö voisi aiheuttaa suurimman ketjureaktion? Juuri nämä riippuvuudet meidän on tunnistettava ennen kuin joku muu tekee sen.

Suomen kannalta kysymys on erityisen tärkeä. Turvallisuuttamme ei pidä tarkastella vain itärajan kautta. Meillä on pitkä rannikko, vilkas Itämeri, satamia, energiaverkkoja, tietoliikenneyhteyksiä, datakeskuksia, lentoasemia ja erittäin digitalisoitunut yhteiskunta. Samalla olemme riippuvaisia kansainvälisistä yhteyksistä ja merikuljetuksista.

Siksi myös kriittisen infrastruktuurin suojaamisessa tarvitaan seuraava askel. Suomen pitäisi määritellä yhteiskunnan kaikkein kriittisimmille toiminnoille riittävä vähimmäissuojaustaso. Siihen kuuluvat tilanteen mukaan fyysinen suojaaminen, droonien havaitseminen, kyberturvallisuus, elektronisen vaikuttamisen sietokyky, varajärjestelmät sekä ennen kaikkea kyky jatkaa toimintaa häiriön aikana ja palautua siitä nopeasti.

Tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen droonin, kaapelivaurion tai tietoliikennehäiriön takana pitäisi nähdä Venäjä. Päinvastoin. Ylireagointi ja epäluottamuksen levittäminen voivat itsessään palvella hybridivaikuttamisen tavoitteita. Siksi tarvitaan vahvaa tilannekuvaa, tiedustelua, viranomaisten yhteistyötä ja ennen kaikkea malttia erottaa sattuma tarkoituksellisesta toiminnasta.

Suomessa ei ole syytä pelkoon. Meillä on vahva kokonaisturvallisuuden malli, osaavat viranomaiset ja yhteiskunta, joka on tottunut varautumaan. Mutta vahvuus ei saa muuttua tyytyväisyydeksi nykytilaan.

Hybridivaikuttamisen maailmassa vaarallisin kysymys voi olla: Miksi emme nähneet tätä etukäteen?

Siksi turvallisuudessa katseen pitää olla siellä, missä uhka ei vielä näy. Paras varautuminen alkaa ennen ensimmäistä droonia, ensimmäistä kyberhyökkäystä tai ensimmäistä katkennutta kaapelia. Suomen turvallisin suunta on tunnistaa seuraava toimintamalli ennen kuin siitä tulee uusi normaali.