Venäjän painostus voi muuttua vaarallisemmaksi Euroopassa – Suomen on varauduttava kolmeen kehitykseen

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on ajautunut Moskovan kannalta vaikeaan vaiheeseen. Sotilaalliset etenemiset ovat jääneet vähäisiksi suhteessa valtaviin tappioihin. Venäjän sotatalouden ongelmat kasvavat, ja Ukraina on osoittanut kykenevänsä iskemään yhä syvemmälle Venäjän sotatalouden kannalta tärkeisiin kohteisiin.

Venäjä ei ole saavuttanut keskeisiä strategisia tavoitteitaan Ukrainassa. Sitä ei kuitenkaan pidä aliarvioida. Venäjällä on edelleen merkittävä sotilaallinen suorituskyky, kyky jatkaa kulutussotaa ja valmius käyttää hyvin kovia keinoja tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Erityisen huolestuttavaa on, että Venäjän iskuja on nähty aivan Naton rajojen tuntumassa. Venäjä on iskenyt drooneilla Ukrainan puolella vain muutaman kilometrin päässä Puolan rajasta. Venäjä on kohdistanut iskujaan myös Ukrainan länsiyhteyksiin ja kuljetusinfrastruktuuriin. Näissä iskuissa ei ole kyse vain Ukrainan sisäisestä sodankäynnistä. Niiden vaikutukset ulottuvat Naton rajaturvallisuuteen, Ukrainan huoltoreitteihin ja eurooppalaiseen päätöksentekoon.

Turvallisuuspoliittinen arvioni on, että Venäjän sotilaallisten vaikeuksien kasvaessa se voi pyrkiä kompensoimaan epäonnistumistaan Ukrainassa lisäämällä ja muuttamalla Eurooppaan kohdistuvaa painostusta.

Suomen kannalta nostan esille kolme keskeistä kehitystä.

1. Sabotaasin ja kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvan painostuksen merkitys kasvaa.

Venäjä voi pyrkiä aiheuttamaan häiriöitä eurooppalaisten yhteiskuntien toiminnalle ilman suoraa sotilaallista yhteenottoa Naton kanssa. Erityisesti energiahuolto, merikaapelit, tietoliikenne, satamat, logistiikka ja puolustusteollisuus ovat strategisesti merkittäviä kohteita.

Suomessa tämä tarkoittaa, että kriittisen infrastruktuurin suojaamisessa on siirryttävä yhä vahvemmin ennakoivaan turvallisuuteen. Erityisesti droonien havaitsemista ja torjuntaa, merellistä valvontaa sekä häiriötilanteiden nopeaa selvittämistä on vahvistettava.

Venäjän ei tarvitse aiheuttaa laajaa tuhoa saavuttaakseen vaikutuksia. Jo yksittäinen, tarkasti kohdistettu häiriö voi saada aikaan huomattavaa epävarmuutta.

2. Venäjä voi pyrkiä koettelemaan Naton yhtenäisyyttä ja suomalaisten luottamusta.

Pidän tätä erityisen merkittävänä kehityksenä.

Venäjä voi yhdistää kyberoperaatioita, tiedustelua, informaatiovaikuttamista ja vaikeasti tunnistettavia operaatioita tavalla, joka asettaa eurooppalaisen päätöksenteon koetukselle. Tavoitteena voi olla tilanteita, joissa ei heti tiedetä, mitä on tapahtunut, kuka on vastuussa ja miten siihen tulisi vastata.

Tekoäly lisää mahdollisuuksia toteuttaa laajamittaista ja kohdennettua informaatiovaikuttamista. Kamppailua käydään yhä enemmän myös ihmisten mielistä, käsityksistä ja luottamuksesta.

Suomessa meidän on huolehdittava siitä, että kansalaisten luottamus viranomaisiin, yhteiskunnan toimintakykyyn ja demokratiaan säilyy vahvana myös häiriötilanteissa.

3. Venäjän sotilaallinen uhka Suomen lähialueilla voi kasvaa Ukrainan sodan jälkeen.

Tämä on pidemmän aikavälin kannalta vakavin kehityskulku.

Venäjä jatkaa asevoimiensa uudistamista ja tavoittelee sotilaallisen suorituskykynsä vahvistamista Naton rajoilla. Myös Suomen sotilastiedustelu on arvioinut Venäjän valmistelevan sotilaallisen läsnäolonsa kasvattamista Suomen lähialueilla.

Ukrainan sodan päättyminen vapauttaa Venäjän voimavaroja sotilaalliseen jälleenrakentamiseen ja joukkojen uudelleensijoittamiseen. Tämä kehitys on huomioitava erityisesti Suomen itärajalla, Itämeren alueella ja pohjoisessa.

Venäjän sotilaallinen heikkeneminen Ukrainassa ja sen sotilaallisen voiman kasvattaminen myöhemmin Suomen lähialueilla eivät ole ristiriitaisia kehityksiä. Molemmat voivat toteutua eri aikajänteillä.

Tämä ei tarkoita välitöntä sotilaallista uhkaa Suomea vastaan. Se tarkoittaa, että puolustuksemme, valmiutemme ja Nato-yhteistyömme kehittämisessä on katsottava riittävän pitkälle tulevaisuuteen.

Näissä kolmessa kehityksessä on yksi yhteinen nimittäjä: Venäjän strategiset tavoitteet eivät välttämättä muutu, vaikka sen keinot muuttuvat.

Venäjän tappio Ukrainassa on välttämätön tavoite. Ukrainan tukemista on jatkettava määrätietoisesti, ja Venäjään kohdistuvaa painetta on ylläpidettävä.

Samanaikaisesti Suomen on varauduttava siihen, että Venäjän painostus voi muuttua sotilaallisesti heikentyessään ja että sen perinteinen sotilaallinen suorituskyky voi myöhemmin jälleen vahvistua.

Meillä on vahva kansallinen puolustus, Nato-jäsenyys ja yhteiskunta, jonka turvallisuus perustuu laajaan yhteistyöhön ja luottamukseen. Niistä on pidettävä huolta.

Venäjän aliarvioiminen olisi vakava virhe. Yhtä suuri virhe olisi olettaa, että Venäjän tappio Ukrainassa yksin poistaisi sen Euroopalle muodostaman turvallisuusuhan.

Suomen on kyettävä ennakoimaan Venäjän seuraavaa toimintatapaa. Turvallisuudessa ratkaisevaa ei ole vain se, mihin uhkiin olemme valmistautuneet, vaan myös se, kuinka hyvin tunnistamme seuraavat.