Lentoyhtiöidenkö ei tarvitse ilmoittaa korvaavista busseista?

Rautatiet kertovat eri syistä johtuvista korvaavista busseista ainakin matkan alkaessa, usein  jo varaustiedoissa.  Menettely lienee ihan vapaaehtoista. Lentoyhtiöillä tilanne lienee toinen: Perjantaina 16.10  Lufthansan on täynyt jo  ennen nousua Helsingistä olla tietoinen  sen tytäryhtiö  Eurowingsin lennon HEL-BER muuttumisesta maakuljetukseksi Hannoverista, mutta ei kertonut asiaa matkustajille ennen lähtöä.

Eurowingsin lento Berliiniin (alkup 22.00) lähti niin myöhässä, ettei sillä ollut mitään mahdollisuutta ehtiä Berliiniin ennen aseman sulkemista keskiyöllä MEZ. Jo taulutietojen virallinen myöhästyminen lähtöön klo 23.10 merkitsi, ettei lentoaika riitttäisi aikaan 23.55 perillä.  En henkiläkohtaisesti muistanut ao BER-sulkua enkä siten osannut reagoida myöhöstymiseen.

Matkustajille ei siis kuitenkaan tilanteesta kerrottu ennen lähtöä, vaan vasta koneen ollessa ilmassa: Kone menisikin Hannoveriin ja sieltä tuntien bussikuljetus BER-lentoasemalle.  ”Ikäviä uutisia”, sanoi kapteeni kuulutuksessaan.  Uutinen siis matkustajille, ei siinä vaiheessa mitä ilmeisemmin henkilökunnalle  eikä  yhtiön matkustajavirtojen hallinnoijille.

Matkustajille olisi pitänyt kertoa todellinen tilanne. Tuolloin ainakin minä olisin jättänyt nousematta koneeseen, mennyt kentän Hiltoniin yöksi ja ottanut vaikkapa aamuseitsemän Finnairin Berliiniin. Ihan omaan piikkiin. Jälkikäteen huomasin, että siihen oli ollut  lippuja myynnissä hintaan 253e, mikä ei huono, verrattuna  koko yön valvomiseen  Eurowingsin lento-bussi -kyydissä.

Tällaisessa tilanteessa on ihan toissijaista, saako lipusta jotain takaisin. Olisin ihan hyvin vain voinut kävellä pois, vaikka lipun hinnan menettäen.  Olin menossa yksittäisellä yhdensuuntaisella, hintaan 190e.  Eri asia tietenkin jos olisin ollut aloittamassa matkaa pitkällä lipulla. Sellaisella lähtiessä olisi pitänyt valita kärsimys

Bussikuljetus saapui BER-kentälle  klo 4.35,  noin kuusi ja puoli tuntia myöhässä alkuperäisestä sapumisajasta.  Minulla oli tärkeä tapaaminen iltapäivällä ja ehdin torkkua hotellissa neljä tuntia, otettuani taksin kaupunkiin

Olison ollut paremmassa kunnossa, jos olisin voinut valita nukkumisen Suomessa ja  aamulennon.  Mutta  Lufthansa/Eurowings  halusi  salata tilanteen.  Heitä ei menettelyyn mikään ilmeisesti estä.

Olen ollut viime vuosina kovin otettu, myönteisesti, Lufthansan palvelutasosta. Ruoka Euroopan bisneksessä on jatkuvasti yllättänyt,  Finnairiin verrattuna.  Mutta tässä meni  kyllä luottamus  asiakasturvallisuuteen Lufthansan kyydissä.

Mutta voi olla ihan hyvin niin, että mikään pykälä ei vaadi lentoyhtiötä kertomaan  sen tiedossa lähtöhetkellä jo olevasta  maakuljetuksesta.

Ja tietenkin kannattaa varoa sitä klo 22.00 Helsingistä lähtevää  Eurowingsin Berliiniä.  Tämä ihan vihjeenä.

 

VALOKUVALÄHDE:  Unsplash – Kevin Hackert.

 

 

 

 

jniinisto
Helsinki

Työura Suomesta ulkomaille suunnatussa (tai Suomea maailmalta seuraavassa) uutistoiminnassa. Yle Radio Finlandin päällikkönä vuoteen 2005, sitten Ontariossa, ja 2014- Helsingissä aasialaiselle uutistoimistolle.

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu