Lapsilisä ei kuulu byrokratialle

Suomalainen lapsilisä on yksi hyvinvointivaltion harvoista aidosti universaaleista etuuksista. Sitä maksetaan kaikille lapsille vanhempien tuloista riippumatta. Juuri tästä syystä järjestelmää arvostetaan laajasti. Samalla sen universaalisuutta myös kritisoidaan: miksi lapsilisää maksetaan perheille, jotka eivät sitä taloudellisesti tarvitse?

Suomessa lapsilisää saa yli puoli miljoonaa perhettä, ja joukossa on myös erittäin hyvätuloisia kotitalouksia. Arviolta lähes 100 000 lasta elää perheissä, jotka kuuluvat väestön suurituloisimpaan tulokymmenykseen. Heidän perheidensä arjessa lapsilisän merkitys on usein vähäinen.

Silti keskustelu kohdistuu mielestäni väärään paikkaan.

Todellinen ongelma ei ole se, että lapsilisää saa myös varakas perhe. Todellinen ongelma on se, että kaikkein köyhimmissä perheissä lapsilisän vaikutus jää osittain näennäiseksi.

Kun toimeentulotukea lasketaan, lapsilisä otetaan huomioon tulona. Käytännössä tämä tarkoittaa, että osa lapsilisän korotuksista voi pienentää toimeentulotukea lähes vastaavalla summalla. Lapsilisä ei tällöin vahvista perheen taloutta täysimääräisesti, vaan säästää julkisia menoja toisessa budjettikohdassa.

Siksi olisi perusteltua muuttaa lainsäädäntöä siten, että lapsilisä olisi toimeentulotuessa kokonaan etuoikeutettua tuloa. Toisin sanoen lapsilisää ei huomioitaisi lainkaan toimeentulotuen tulolaskelmassa. Mitä tästä seuraisi?

Ensinnäkin kaikkein köyhimpien lapsiperheiden käytettävissä olevat tulot kasvaisivat välittömästi. Juuri ne perheet, joissa jokainen euro ratkaisee, hyötyisivät eniten. Lapsilisän tarkoitus toteutuisi aidosti: raha olisi lapsen hyväksi tarkoitettua lisätukea eikä mekanismi toimeentulotuen vähentämiseen.

Toiseksi lapsiperheköyhyys vähenisi. Suomessa köyhyys kasautuu erityisesti yksinhuoltajaperheisiin, monilapsisiin perheisiin ja pitkäaikaistyöttömien kotitalouksiin. Näissä ryhmissä pienilläkin tulonlisäyksillä on suuri vaikutus. Muutaman kymmenen euron lisä kuukaudessa voi tarkoittaa harrastusmaksua, uusia vaatteita, lääkkeitä tai mahdollisuutta osallistua luokkaretkeen.

Kolmanneksi uudistus olisi hallinnollisesti yksinkertainen. Se ei vaatisi uusia tukimuotoja, virastoja tai hakemuksia. Lapsilisä maksetaan jo nyt kaikille. Muutoksen kohteena olisi ainoastaan se, miten sitä käsitellään toimeentulotukilaskelmassa.

Kriitikot huomauttavat, että uudistus kasvattaisi julkisia menoja. Se pitää paikkansa. Mutta kysymys kuuluu, mihin rahat kohdistuisivat. Ne eivät menisi suurituloisille. Ne menisivät suoraan kaikkein pienituloisimpien lapsiperheiden käyttöön.

Hyvinvointivaltion mitta ei ole se, kuinka paljon se antaa niille, joilla menee hyvin. Mitta on se, kuinka se kohtelee niitä lapsia, joiden perheissä rahat loppuvat kesken ennen kuun loppua.

Jos lapsilisä on tarkoitettu lapselle, sen pitäisi näkyä lapsen arjessa täysimääräisesti. Siksi lapsilisä tulisi säätää toimeentulotuessa etuoikeutetuksi tuloksi. Se olisi pieni muutos lainsäädäntöön, mutta suuri parannus kaikkein köyhimpien lapsiperheiden elämään.