Puheenvuoro-blogit
Euron bensaa
Huusi persut edellisien vaalien alla. Ei ole toteutunut tuo ihan hihasta vedetty valhe. Selittelyjä on kuultu kyllästymiseen saakka.
Jos persut eli hallituksessa istuvat ihmiset olisivat tosissaan halunneet jakeluvelvoitteen tai polttoaineveron kautta laskea pumppuhintoja niin sen myötä olisi, siis jos tosissaan, homma olisi toteutunut tai persujen olisi pitänyt lähteä hallituksesta.
Mutta Purrallehan ministeriys on makoisaa ja silmät on sokaisut se tunnettu neste noustessaan päähän.
Asoita selittelee julkisuuteen persuista selitysautomaatti ja ryhmänjohtaja Mäkelä. Samaa homma hoitaa demareissa Tuppurainen.
Mutta ilmapiirissä huokuu vahvasti, että seuraavien vaalien jälkeen tulee sinipuna hallitus eli kansaa silloin kusetetaan oikealta ja vasemmalta.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Laita linkki kuka on luvannut euron bensaa tai muuten levität valheita.
Ilmoita asiaton viesti