Venäjämielinen puolue tulee – Suomi seuraa Saksan tietä

Nykyisellä yhteiskuntakehityksellä ei ole vaikeaa ennustaa, että venäjämielinen puolue on tulossa ja se nousee myös eduskuntaan. Syyt ovat samat kuin Euroopassa. Suomessa julkinen talous ja työttömyys ovat todella ongelmallisessa tilanteessa. Se suorastaan levittää punaista mattoa venäjämieliselle puolueelle. Saksassa ihmiset ovat huolissaan maan rapautumisesta ja heikkenemisestä. Elintaso laskee, kuten on tapahtunut Yhdysvalloissa. Sille on syynsä, miksi Trump on presidenttinä.

Tällaiset venäjämieliset puolueet eivät pääse valtaan, elleivät muutkin kuin radikaalimmat äänestäjät niitä kannata. Suomessa ihmisten elintaso tulee laskemaan. Seuraukset alkavat näkyä. Kun ihmisillä alkaa olla rahat vähissä, eivätkä he saa enää oikein terveydenhuoltoakaan ja rahat menevät puolustukseen, ihmiset alkavat lopulta kyllästyä tilanteeseensa. Meillä ihmiset nyt elävät ikään kuin päät pensaassa ja kuvittelevat, ettei täällä muka venäjämielisyys lisäänny.

”Jos meillä alkaisi samanlainen äärilaitojen nousu… Jos meillä olisi vaikka 40 prosentin (kannatukseen yltävä) Venäjä-mielinen puolue, niin kyllä meillä olisi aikamoinen tilanne päällä. Se olisi sitten ihan eri mittakaavassa, Häkkänen muistutti.” (Ilta Sanomat)

Ihmisille syntyy tunne, että yhteiskuntasopimus ei enää toimi: maksan paljon, mutta saan vähemmän, eikä seuraavan sukupolven elämä näytä omaani paremmalta. Tästä syntyy voimakas poliittinen nollasummakokemus: ”Minä en pääse lääkäriin, lapseni tulevaisuus näyttää heikommalta ja veroja nostetaan, mutta puolustukseen löytyy miljardeja.” Siinä vaiheessa turvallisuuspolitiikan nykyinen konsensus joutuu aivan erilaiseen testiin kuin nyt. Kuka on mihinkin syyllinen, milloin asiat olivat paremmin ja miksi?

Miten tällainen kehitys voisikaan edetä? Ensin syntyy voimakas ”suomalaisten rahat suomalaisille” -ajattelu: miksi puolustukseen ja Ukrainaan käytetään lisää rahaa, kun terveydenhuolto, sosiaaliturva tai kuntapalvelut heikkenevät; sen jälkeen vaaditaan Ukrainan tukemisen vähentämistä, puolustusmenojen jäädyttämistä ja Venäjä-pakotteiden purkamista; seuraavaksi puhe muuttuu muotoon ”realistinen Venäjä-politiikka”, ”rauha ennen vastakkainasettelua” ja ”kauppasuhteet takaisin”; vasta tätä kautta puolueesta voisi käytännössä tulla Venäjän intresseille myönteinen, vaikka suuri osa sen äänestäjistä ei itse pitäisi itseään lainkaan venäjämielisenä.

Tässä syntyy ikään kuin ilmiö, jota voi kuvata toteamalla, että olosuhteet luovat venäjämielisen puolueen. Sellainen syntyy esimerkiksi eräänlaisena protestipuolueena. Ei Suomi ole tässä suhteessa sen erilaisempi kuin Saksa.

Ihmiset eivät arvioi nykyhetkeä vain absoluuttisesti, vaan vertaavat sitä muistikuvaan aikaisemmasta: ennen Venäjä-suhteiden romahdusta energia oli halvempaa, itäkauppaa oli, raja oli auki, turvallisuusmenot olivat pienemmät ja arki tuntui vakaammalta. Tällainen vertailu voi voimistua, vaikka kaikkia nykyisiä ongelmia ei todellisuudessa voisi johtaa Venäjä-suhteiden heikkenemisestä. Kysymys ei välttämättä ole enää siitä, onko Venäjä uhka, vaan siitä, kokevatko ihmiset nykyisen tavan vastata uhkaan olevan oikeassa suhteessa sen kustannuksiin.

Tässä on myös se syy, miksi hyvin vahva poliittinen konsensus voi olla yllättävän epävakaa. Niin kauan kuin enemmistö kokee turvallisuuspoliittisen linjan sekä välttämättömäksi että taloudellisesti siedettäväksi, vaihtoehtoiselle linjalle ei ole paljon tilaa. Mutta jos vuosien päästä suuri ihmisryhmä kokee esimerkiksi, että verotus kiristyy liikaa, palvelut heikkenevät, työpaikat vähenevät ja puolustusmenot kasvavat liikaa, samoja kysymyksiä voidaan alkaa esittää aivan eri lähtökohdasta.

Entä nuoremmat sukupolvet? Mikä arkisen elämän tulevaisuus heitä odottaa? Vuosikymmenten niukkuus ja huonot palvelut vuosikymmeniksi. Ovatko he jo reippaasti keski-iän ylittäneitä ennen kuin tilanne heille helpottaa? Myös heissä on venäjämieliselle puolueelle otollista maaperää. Jos edelleen joku epäilee, on syytä kääntää katse kohti Saksaa ja pohtia suomalaisia ja saksalaisia.

Jos mietitte Euroopan ja Yhdysvaltojen taloutta ennen tätä niin sanottua ”erikoisoperaatiota” ja vertaatte sitä nykyisyyteen, talous ja korot ovat epävakaita. Kauppasota ja protektionismi ovat arkipäivää. On tapahtunut valtava muutos. Siitä on tullut normaali. Epävakaus on siis uusi normaali. Se jos mikä muuttaa ihmisten käyttäytymistä niin, että talous ei enää palaa entiseen. Emme saa kasvua kulutuksen lisääntymisestä. Tapahtuu eräänlainen talouden kulttuurinen muutos. Siis vaikutus on pitkäaikainen. Tämä heikentää myös ihmisten toimeentuloa.