Puheenvuoro-blogit
Itsestään paha pappikin saarnaa
Kun luin Kjell Westön, 65, uuden romaanin Coda (Otava 2026), tuli mieleen vanha sanonta, jonka mukaan itsestään paha pappikin saarnaa. Miksei siis itsestään kirjoittaisi myös hyvä kirjailija.
Sanonta tarkoittaa, että ihminen paljastaa puheissaan, joskus tahtomattaankin, omat heikkoutensa. Juuri näin tekee Kjell Westö yhden päähenkilönsä kautta. Hän tekee arvostelijan työn helpoksi.
Kirjailija on saattanut ajatella, että kun arvioi kriittisesti omia tekemisiään, se vie kärjen muiden kritiikiltä. Onhan kirjailija sanonut kaiken ensin itse.
Heti romaanin alussa Westö tekee ovelan temppunsa. Siinä kirjailija Willy Thelin keskustelee Codasta kirjafestivaaleilla Helsingin Sanomien kriitikon Mira Pennalan kanssa.
Alkulämmittelyn jälkeen kriitikko murskaa Codan. Romaanin kannalta on tärkeä huomata, että kriitikko on nuori nainen.
Tässä välissä on syytä kertoa, että Westön Codan minä-kertoja on kustantaja Andy Montag, joka on juuri kustantanut Willy Thelinin kuusi vuotta työstämän romaanin. Se on myös nimeltään Coda.
Westön romaanissa ei ole kyse autofiktiosta, mutta on selvää, että Willy Thelin on kuin Kjell Westö.
Kriitikko Pennalan mielestä Willy on kangistunut vanhoihin kaavoihin. Naishahmot eivät ole uskottavia ja henkilöt ovat täynnä tyhjiä eleitä sen sijaan että käyttäytyisivät kuin oikeat, ristiriitaiset ihmiset.
Pennala huipentaa arvionsa sanomalla, että tällaisia romaaneja tekoäly varmaan kirjoittaa sitten kun tulee fiksummaksi.
Kaikille alkaa olla selvää, että Willy Thelinin ura on kääntynyt ehtoopuolelle. Lisää vettä myllyyn Pennala heittää, kun hän keskustelee myöhemmin Kirjamessuilla jälleen Thelinin kanssa.
Codassa on kriitikon mielestä liikaa henkilöitä, jotta kaikki saisivat syvyyttä ja konkretiaa. Kustantaja Andykin myöntää, että Willyn alamäki on tosiasia: ”Willy on kuin dieselmoottori, kiihdytys on hidasta, ja kun hän on verkkaisimmillaan, hän tarvitsee kymmeniä sivuja nostaakseen tempoa.”
Kun Willy Thelin puolustaa lavean tarinan voimaa, hän alkaa näyttää uuden sukupolven silmissä naurettavalta ja aikansa eläneeltä.
Willy on käyttänyt koko aikuisen elämänsä luomalla henkilöitä ja tapahtumia, kokonaisia maailmoja, jonnekin missä ei vielä äsken ollut mitään.
Oman maailmansa luo myös Kjell Westö Codassa, jossa muistellaan menneitä. Andy Montag ja Willy Thelin muodostivat 1980-luvun alun Helsingissä ydinryhmän taidejengistä, joka oli nimeltään Kronoopit.
Neljä vuosikymmentä myöhemmin Andy Montag muistelee, millaista se oli, kun oltiin nuoria ja elettiin täysillä ja millaista se on nyt, kun Willyn tähti on laskussa ja useimpien muidenkin parhaat päivät ovat takana.
Andy tekee yhteenvetoa kirjailija Willystä ja huomaa, että tämän heikkoudet ovat tulleet yhä näkyvämmiksi. Hän ei ole pysynyt vauhdissa mukana, ja ”hänen on täytynyt ymmärtää, että kellot soivat hänelle”.
Willystä huokui Andyn mielestä sellaisen ihmisen pahaa oloa, joka on joutunut kohtaamaan itsensä ja pelästynyt näkemäänsä.
Westön Coda on paitsi sukupolviromaani myös kirjailijan tilinteko pitkästä urastaan ja ehkä samalla haikeat jäähyväiset. Kirja tihkuu surumielistä nostalgiaa.
Westö on ennen kaikkea tarinankertoja. Muoteja tulee ja menee, mutta hyvät tarinat eivät koskaan kuole.
Romaanin nimi Coda tarkoittaa jonkin päättymistä, ”päätösjaksoa” tai ”häntää”. Nimi on enne. Willy Thelin ei tule kirjoittamaan enää uusia romaaneja.
Myös Kjell Westö on monissa haastatteluissa vihjannut, että Coda saattaa olla hänen viimeinen romaaninsa. Westö ei ole vielä iällä pilattu, joten sen puolesta ei ole mitään esteitä jatkaa kirjailijana. Aika näyttää, miten käy.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Kjell on haastatteluissa avautunut omista jumeistaan ja muista ongelmistaan, se herättää jossain määrin suopeutta, etenkin kun itsekin olen syyllistynyt pitämään häntä vähän kiiltävä lusikka suussa (tai kädessä) syntyneenä. Alkujaan luin kaiken häneltä, sittemmin vain satunnaisesti, viime talvena luin 38:n, siis aikamme rinnakkaiskuvan: pidin, mutta jotain elävyyttä kaipasin. Tämän luen. Kaikki vuodet olen ollut varma että häneen kannattaa satsata, etenkin kun vaimoni pitää hänestä todella.
Ilmoita asiaton viesti
Panenpa tähän muistin virkistämiseksi muutaman faktan. Tämä vuosi on Westölle monessa mielessä juhlavuosi. Coda on hänen kymmenes romaaninsa, Finlandia-palkinnon voittaneesta Missä kuljimme kerran -romaanista on 20 vuotta, ensimmäisestä romaanista 30 vuotta ja kaiken lisäksi esikoisrunokokoelmasta 40 vuotta.
Ilmoita asiaton viesti
Ulkokirjallinen huomio:
Selailin Akateemisen kirjakaupan esittelyseinällä olevia teoksia (eri kategorioiden best sellers/poiminnat),
sekä Codan alkukielistä että suomennettua painosta.
Valitettavasti nimenomaan suomennoksen painotyö ei ole onnistunut: teksti on liian himmeätä.
Ruotsinkielisessä painoksessa tätä nykyään
liian usein ilmenevää handikäppiä ei ole.
(Suomennoksen kannen suunnittelu on toki onnistuneempi.)
Ilmoita asiaton viesti
Kjell Westö on tuotannollaan avartanut ja laajentanut meille ”suomareille” suomenruotsalaisuutta ja suomenruotsalaisista joskus käytettyä halventavaa hurri-sanaa ja käsitettäkin.
– Toivottavasti persutkin ovat lukeneet hänen kirjojaan…?
Ilmoita asiaton viesti
Westö on uusin (?) linkki pitkässä ketjussa suomenruotsalaisia kirjailijoita jotka ovat tavoittaneet myös suomenkielisien yleisön: Edith Södergran, Gunnar Björling, Tove Jansson, Christer Kihlman, Henrik Tikkanen, Märta Tikkanen, Bo Carpelan, Ulla-Lena Lundberg… Hienoa että heitä kaikkia on suomennettu, suomentaisipa joku joskus vielä myös Peter Mickwitzin mainion runokirjan Mislyckad i en uggla!
Ilmoita asiaton viesti