Itsestään paha pappikin saarnaa

Kun luin Kjell Westön, 65, uuden romaanin Coda (Otava 2026), tuli mieleen vanha sanonta, jonka mukaan itsestään paha pappikin saarnaa. Miksei siis itsestään kirjoittaisi myös hyvä kirjailija.

Sanonta tarkoittaa, että ihminen paljastaa puheissaan, joskus tahtomattaankin, omat heikkoutensa. Juuri näin tekee Kjell Westö yhden päähenkilönsä kautta. Hän tekee arvostelijan työn helpoksi.

Kirjailija on saattanut ajatella, että kun arvioi kriittisesti omia tekemisiään, se vie kärjen muiden kritiikiltä. Onhan kirjailija sanonut kaiken ensin itse.

Heti romaanin alussa Westö tekee ovelan temppunsa. Siinä kirjailija Willy Thelin keskustelee Codasta kirjafestivaaleilla Helsingin Sanomien kriitikon Mira Pennalan kanssa.

Alkulämmittelyn jälkeen kriitikko murskaa Codan. Romaanin kannalta on tärkeä huomata, että kriitikko on nuori nainen.

Tässä välissä on syytä kertoa, että Westön Codan minä-kertoja on kustantaja Andy Montag, joka on juuri kustantanut Willy Thelinin kuusi vuotta työstämän romaanin. Se on myös nimeltään Coda.

Westön romaanissa ei ole kyse autofiktiosta, mutta on selvää, että Willy Thelin on kuin Kjell Westö.

Kriitikko Pennalan mielestä Willy on kangistunut vanhoihin kaavoihin. Naishahmot eivät ole uskottavia ja henkilöt ovat täynnä tyhjiä eleitä sen sijaan että käyttäytyisivät kuin oikeat, ristiriitaiset ihmiset.

Pennala huipentaa arvionsa sanomalla, että tällaisia romaaneja tekoäly varmaan kirjoittaa sitten kun tulee fiksummaksi.

Kaikille alkaa olla selvää, että Willy Thelinin ura on kääntynyt ehtoopuolelle. Lisää vettä myllyyn Pennala heittää, kun hän keskustelee myöhemmin Kirjamessuilla jälleen Thelinin kanssa.

Codassa on kriitikon mielestä liikaa henkilöitä, jotta kaikki saisivat syvyyttä ja konkretiaa. Kustantaja Andykin myöntää, että Willyn alamäki on tosiasia: ”Willy on kuin dieselmoottori, kiihdytys on hidasta, ja kun hän on verkkaisimmillaan, hän tarvitsee kymmeniä sivuja nostaakseen tempoa.”

Kun Willy Thelin puolustaa lavean tarinan voimaa, hän alkaa näyttää uuden sukupolven silmissä naurettavalta ja aikansa eläneeltä.

Willy on käyttänyt koko aikuisen elämänsä luomalla henkilöitä ja tapahtumia, kokonaisia maailmoja, jonnekin missä ei vielä äsken ollut mitään.

Oman maailmansa luo myös Kjell Westö Codassa, jossa muistellaan menneitä. Andy Montag ja Willy Thelin muodostivat 1980-luvun alun Helsingissä ydinryhmän taidejengistä, joka oli nimeltään Kronoopit.

Neljä vuosikymmentä myöhemmin Andy Montag muistelee, millaista se oli, kun oltiin nuoria ja elettiin täysillä ja millaista se on nyt, kun Willyn tähti on laskussa ja useimpien muidenkin parhaat päivät ovat takana.

Andy tekee yhteenvetoa kirjailija Willystä ja huomaa, että tämän heikkoudet ovat tulleet yhä näkyvämmiksi. Hän ei ole pysynyt vauhdissa mukana, ja ”hänen on täytynyt ymmärtää, että kellot soivat hänelle”.

Willystä huokui Andyn mielestä sellaisen ihmisen pahaa oloa, joka on joutunut kohtaamaan itsensä ja pelästynyt näkemäänsä.

Westön Coda on paitsi sukupolviromaani myös kirjailijan tilinteko pitkästä urastaan ja ehkä samalla haikeat jäähyväiset. Kirja tihkuu surumielistä nostalgiaa.

Westö on ennen kaikkea tarinankertoja. Muoteja tulee ja menee, mutta hyvät tarinat eivät koskaan kuole.

Romaanin nimi Coda tarkoittaa jonkin päättymistä, ”päätösjaksoa” tai ”häntää”. Nimi on enne. Willy Thelin ei tule kirjoittamaan enää uusia romaaneja.

Myös Kjell Westö on monissa haastatteluissa vihjannut, että Coda saattaa olla hänen viimeinen romaaninsa. Westö ei ole vielä iällä pilattu, joten sen puolesta ei ole mitään esteitä jatkaa kirjailijana. Aika näyttää, miten käy.