Puheenvuoro-blogit
Jari Tervon satiiri Kremlin pienestä miehestä
Jari Tervon romaani kertoo pienestä miehestä, joka kylvää ympärilleen kauhua ja tuhoa (Koiperhonen, Otava 2026). Kirjan nimi vihjaa siihen, että Kremlin diktaattori sai KGB-aikanaan pilkkanimen Koiperhonen.
Pilkkanimen antoivat Vladimir Putinin kurssitoverit, jotka pitivät häntä harmaana ja mitättömänä. Tervon satiirissa pilkka pännii Kremlin herraa edelleen.
Putinin nimeä ei mainita romaanissa kertaakaan. Koiperhonenkin esiintyy vain kirjan nimessä. Silti tiedämme, kenestä on kyse.
Tervon käsittelyssä Kremlin valtias kutistuu pieneksi mieheksi. Hän potkii maapalloa kuin Hitler Chaplinin elokuvassa ja kuvittelee suuria.
Jari Tervon antama kuva Kremlin pomosta on armoton. Seuraavat luonnehdinnat tulevat päähenkilön omasta suusta ja on poimittu suoraan romaanista:
Olen toteuttanut lapsuuteni unelman. Olen rikollinen, tarkemmin varas. Hallitsen kätyreitteni kanssa maailman suurinta valtiota. Olin varkaitten kuningas.
Keitä minä rakastan yli kaiken? Venäläisiä. Miten kohtelen heitä? Hakkaan ja leiritän. Työnnän heitä lihamyllyyn ja lupaan lähettää heidän vanhemmilleen rahaa, kun he vihdoin pääsevät myllyn toiselle puolelle. Jauhelihaa, mutta sankarillista jauhelihaa.
Olen saavuttanut aseman, jossa minua liehakoidaan murhaamalla vastustajiani, joita ilman kuvitellaan elämäni siliävän. Nämä uskolliset koirat kantavat hampaissaan ruumiita rappusilleni ja jäävät heiluttamaan häntäänsä katsoen isäntäänsä luottavaisesti silmiin.
Koiperhosessa Jari Tervo riisuu diktaattorilta arvokkuuden, jota vallan ympärille rakennettu propaganda tarvitsee. Kremlin johtaja ei olekaan historiallinen jättiläinen vaan mies, joka tarvitsee isot kulissit todistaakseen omaa suuruuttaan.
Mitä enemmän hän yrittää näyttää suurmieheltä, sitä selvemmin hän näyttäytyy pienenä miehenä Kremlin sokkeloissa. Diktaattori on yhtä aikaa koominen ja hirvittävä.
Hän haluaa olla näkymätön ja kaikkialla läsnä, harmaa ja samalla värikäs, presidentti ja tiedustelumies, kansansa rakastaja ja sen teurastaja.
Koiperhosen maailmassa varastaminen on hallitsemista, murhaaminen uskollisuutta, sota Venäjän luonnollista kasvua ja kansan kärsimys osa isänmaallisuutta.
Koiperhonen on kiihkeä kaunokirjallinen näkemys Kremlin pienestä miehestä ja Ukrainan sodasta. Se on hyvä lisä ajankohtaiseen keskusteluun diktaattoreista sekä sodasta ja rauhasta.
Kaikki eivät tykkää Tervon tyylistä. Olen huomannut, että kärsimättömät lukijat moittivat Koiperhosta puuduttavaksi romaaniksi, jossa on paljon tyhjäkäyntiä.
Teoksessa on myös omaan makuuni liian paljon asioita ja liikaa kirjallisia ideoita yhteen romaaniin. Jos kirjasta olisi karsittu rönsyt pois, jäljelle olisi voinut jäädä yksi todella suuri asia: kuva pienestä miehestä, joka kuvittelee olevansa historian herra – ja jonka pienuuden hinta maksetaan sotatantereilla.
Jari Tervo on lukenut paljon ja hänen yleistietonsa herättävät kunnioitusta. Jotta lukija pysyisi Koiperhosen vauhdissa mukana, hänen olisi hyvä tuntea Venäjän historiaa.
Tervo on julkisuudessa viihtyvä, ristiriitoja herättävä hahmo, ja se näkyy myös hänen kirjojensa vastaanotossa. Jos hän olisi taustalla lymyilevä arvoituksellinen persoona, hänet olisi julistettu jo aikoja sitten kirjalliseksi neroksi.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Että mies on pieni, ei minkään näköinen, pikemminkin mitättömän ja tapettiin sulautuvan oloinen, ei siinä ole mitään uutta. Vähemmän on ajateltu vanhenevan Venäjän federation herra presidentin biologista muutosta, iän myötä, testosteronitasojen putoamista ja yleensä löysääntymistä. Vuosia seurasin kummallisella intensitetillä juoruja ja salauutisia Putinin naisista, joita oli, alpeilla synnytettyjä salapienokaisia, nyttemmin on olllut hiljaisempaa. Kun minä olin nuori ja juttelimme sodista, sotapäälliköistä ja siitä miten vanhaksi käyneiden miesten tauti on ettei ota enää eteen, vaan lähettävät sitä innokkaammin testosteronipakkauksia (sitä tihkuu niiten junnujen korvistakin) sotaan, tuhoon, kadotukseen, ikäänkun isoisän sumean raivon ajamana, silkasta kateudesta. Lepppymättömästä vihasta ohikiitävää aikaa kohtaan. En koskaan pystynyt laulamaan nuoren kuolla täytyy, johtuu tosin osin siitä, että en ole oikein laulumiehiä, minkä korkea esimieheni, piiripäällikkö ja jatkosodan pataljoonan komentaja havaitsi vaatiessaan kostessa illassa minua yhtymään vanhoihin natsilauluihin, mitä nuo sodat kolunneet esimieheni vetelivät 500 hengen ravintolasalissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kun Tervo sitten saa ydinvoimalasta saatavaa isotooppia sisuksiinsa ja kuolee, niin pieni tappaja istuu Kremlissä
Ilmoita asiaton viesti
Putinin kulisseissa on yksi merkittävä virhe. TV-kuvissa näytetään kuinka Putin tulee saliin reippaasti toista kättä heiluttaen, oven pielessä seivovat vahtisotilaat kuin valettuna,katse kohotettun ylöspäin. Ylöspäin, vaikka kohde on jopa heitä pienempi kooltaan. Mutta se virhe, seon oven koossa. Se on vähintään viisi metriä korkea. Siinä muodostuu suhde jossa Putin näyttää vielä pienemmältä. Kannattaisi laittaa hieman vähemmän kuin normaali oven korkeus eikä vahtisotilaita vertailukohdaksi. – Muutoin Tervo on tulkinnut historiaa oikein. Hän puhuu oikeilla termeillä; ”Talvisota ja sen jatkosota.”
Ilmoita asiaton viesti
Suuri johtaja tarvitsee suuren oven, koska myös egon pitää mahtua sisään. Ja 5 metrin korkeus on niin paljon, että Lauri Markkasellekin se näyttäisi liialliselta.
Ilmoita asiaton viesti