Ruotsin vaalisotku vaikuttaa demokratian uskottavuuteen

 

2026 Ruotsin valtiopäivävaalien  uskomaton vaalisotku ja vaalivilppiepäily ovat nostattaneet vakavan keskustelun Ruotsissa demokratian uskottavuudesta ja vaalijärjestelmän legitimiteetistä.

Aihe pysynee pitkään yhtenä pääuutisista mediassa.

Äänten vastaanottajilla on avainrooli myös Ruotsin vaaleissa.

– Dagens Nyheter pyysi tietoja suurimpien kuntien äänestyspaikoilla työskennelleistä henkilöistä. DN selvitti ovatko em henkilöt olleet osallisia rikosasioissa, jotka voisivat vaikuttaa luotettavuuteen. Useimmissa kunnissa DN havaitsi vähän, tai ei lainkaan tapauksia, joissa vaalitoiminassa olisi mukana mahdollisesti rikollista toimintaa.

Mutta, Tukholman kaupungissa DN löysi 69 vaalitoimitsijaa, jotka olivat viimeisen kahden vuoden aikana, joko asetettu syytteeseen, tai saaneet rangaistusmääräyksen. Näistä henkilöistä vähintään neljällä havaittiin olevan kytköksiä jengirikollisuuteen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen

⁃ Yksi naisista tuomittiin pari vuotta sitten ampumatarvikkeiden hallussapidosta.

⁃ 30-vuotiaalla miehellä on poliisin mukaan yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

⁃ Kolmatta henkilöä on syytetty huumausainerikoksista vuonna 2024. Hänet vapautettiin syytteistä, mutta samassa yhteydessä hänen silloinen poikaystävänsä ja kaksi muuta miestä tuomittiin törkeistä ampuma-aserikosten ja jengiympäristössä tehtyjen huumerikosten joukosta.

⁃ Neljäs henkilö tuomittiin vuonna 2025 jengiympäristössä tapahtuneesta huumekaupasta.

Tukholman vaalilautakunnan johtaja Eva Debels pahoittelee tilannetta, mutta kuittaa ettei kaupungilla ole mahdollisuutta tarkistaa ao henkilöiden rikosrekisteritietoja eikä se voi myöskään vaatia otteita rikosrekisteristä.

Tukholman kaupungissa työskenteli noin 6 000 vaalityöntekijää.

Landskronan valtuutettua sosiaalidemokraattien Fatmir Azemiä tutkitaan vaalipetoksesta.

– Tutkinnassa on ”äänestykseen epäasiallinen vaikuttaminen”. Azemin 1376 henkilökohtaista ääntä on toiseksi eniten kunnassa. Azemin epäillään jakaneen ennalta merkittyjä äänestyslippuja, joihin oli merkitty hänen oma nimensä, SVT:n näkemän poliisiraportin mukaan.

Vaalitarkastuslautakunta aloittaa valitussuman purun ja epäselvyyksien tutkinnan 29.9 ja mahdollinen päätös alueellisesta, tai jopa valtakunnallisesta uudesta vaalista saadaan ehkä Marraskuun alussa. Voi myös olla, että koko juttu painellaan villasukalla syvälle unhon suohon, 🙂 koska ongelma on myös poliittinen.

– Seuraukset rikollisesta  toiminnasta : Uusi paikallisvaali Borlängesssä voi muuttaa koko valtakunnan parlamenttivaalien vaalituloksen.

 

Vaalien jälkeinen kaaos osoittaa, ettei Ruotsin nykyinen omalaatuinen vaalijärjestelmä lippu-lappuineen ja avoimine nimilistoineen ole enää luotettava eikä palvele demokratiaa.

Rätt ska vara rätt.

https://www.expressen.se/nyheter/politik/sagar-forsta-orden-forakt-for-demokratin-/

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/helsingborg/oppositionsrad-fatmir-azemi-s-utreds-for-

https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/7pam19/misstankt-valfusk-i-borlange-omval-kan-ge-tido-majoritet (maksumuuri)

joukorep
Sitoutumaton

Juttua ja omia mielipiteitä ajankohtaisista asioista. Eläkkeellä.

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu