Poliittisen historian tutkimusalueista

Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta perustettiin sotien jälkeen yhteiskunnallisen tutkimuksen tarpeeseen. Tärkeä aihealue on politiikan historian tieteellinen käsittely ja käyttö. Syntyi poliittisen historian laitos.

Minulle poliittinen historia on tutkimusalue, jossa tutkin poliittisia ilmiöitä historiantutkimuksen metodein. Tämä ei tarkoita, ettenkö myös juristina katso asioita laillisuuden näkökulmasta. Aloja on useita, kuten Euroopan integraatiota, puolueita, tiedustelua toimintana ja vaikuttamisena, kuten laittomasti toiminutta KGB:tä, turvallisuuspoliittisia kysymyksiä yms. Etukäteen en määrittele tavoitetta. Tutkimus tuottaa kriittisesti tutkitun lähdemateriaalin pohjalta tutkimustulokset.

Suomen puolueet kuuluvat kaikki tehtäväkenttääni, myös Vasemmistoliitto ja sen edeltäjät kommunistiset liikkeet. Turha sieltä on asialle vikuroida yhtään mitään. Sama tasapuolisuus koskee kaikkia puolueita.

Jos puolueiden historiasta löytyy, kuten helposti löytyy, hävettäviä tai vastaavia tekemisiä, tutkija ei sille voi mitään. Pitäisi katsoa peiliin eikä rähistä tutkijoille. Huutoa maailmaan mahtuu, mutta se on aivan turhaa. Kansallisen edun mukaista on käsitellä myös kipukohtia totuudellisesti. Näin on helpompi edetä kuin salaamalla asioita.

Ruotsi on läpikäynyt pitkän tien mukautuvaisuudestaan natseihin. Hitlerin intressi Ruotsissa liittyi ensisijaisesti Kiirunan kaivosten rautamalmiin, jolla natsien armeija liikkui ja taisteli hyökkäyssotiaan. Ruotsi on päässyt aidolla tutkimuksella eroon natsiajan painolastista pitkä vaikenemisen ajan jälkeen.

Ajatellaanpa Saksan liittotasavaltaa. Saksalaiset ovat esimerkillisellä tavalla selvittäneet avoimesti kipukohdat niin natsiajan kuin DDR-diktatuurin osalta.

Suomessa on suomettumisen käsittely vielä kesken. Suomettuneita tahoja suojellaan. Vapaa historiantutkimus on tärkeätä työtä, jonka tehtävä ei ole miellyttää, koska sen ei pidä miellyttää ketään, vaan tuottaa tieteellisesti perusteltuja tuloksia.

KGB/Stasi tutkimus on ns. herkkää alaa, mutta se on vain avattava, jotta häpeästä voi päästä eroon. Kommunistinen tausta on samankaltainen asia. Mikä muu puolue kuin Vasemmistoliitto nojaa ensisijaisesti kommunistisen aikakauden epäonnistumiseen? Kommunismin epäonnistuminen raivasi tietä länsimaiselle Suomelle. Tämä on fakta.

Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) hajosi aikanaan 1960-luvun lopussa pahasti kahtia, saarislaisiin ja stalinistisiin taistolaisiin. Hajoamisen rajuutta kuvaa sanat ”rakkikoirista toistensa kurkuissa”. Ei ihme, että itse Leonid Brezhnev, NKP:n yksinvaltias (1964–1982) hylkäsi turhautuneena Suomen kommunistit, jotka joutuivat puoluehajaannuksen loppusuoralle 1977 alkaen. KGB toitotti teesiä ”sydämemme sykkivät taistolaisille”, mikä ei kuitenkaan nostanut tätä sakkia valtaan Suomessa yrityksistä huolimatta. Lopulta kuitenkin prosessi tuotti Vasemmistoliiton vuonna 1990. Tämä ei tarkoita, etteikö kommunistisia heijastumia nousisi yhä edelleen pintaan. Siinä olisi yksi tutkimuskohde.

Tieteellinen poliittisen historia tutkimus auttaa ymmärtämään mennyttä todellisuuspohjaisesti. Kyllä se helpottaa liemiin joutuneitakin.