Puheenvuoro-blogit
Ilmastotiede perustuu litteään maailmankaikkeuteen
Ilmastotiede perustelee, ettei ilmaston muutos johdu avaruudellisista tekijöistä, vaan rakentaa hypoteesinsa CO2:n lämmittävään vaikutukseen. Teoria ajaa karille jo termodynamiikan vastaisena, koska CO2 ei tuota energiaa. Mutta sitkeästi vain väittää pakotekaavalla, että CO2 aiheuttaa jo 0,1 ppm pitoisuudella yli 30W/m² lämmittävän vaikutuksen. Siitä olisi lukemattomia käytännön sovelluksia, jos näin olisi. CO2-teoria kumoaa avaruudelliset vaikutukset Milankovićin sykleillä, jotka perustuu (2D) litteään maailmankuvaan. Eihän tämä ole enää tätä päivää, vaan suorastaan historiallista horinaa. Aurinkokuntamme huojuu kolmeulotteisesti, jota tieteellisesti kutsutaan inklinaation muutoksiksi. Telluksemme kulkee aurinkokunnassamme kolmeulotteisesti ja sillä on merkittäviä vaikutuksia ilmastoomme syklisesti. Miten se vaikuttaa, kerron osassa 2. Onneksi on sentään kuitenkin päästy jo Nikolaus Kopernikuksen ja Johannes Keplerin maailmankuvaan ilmastotieteessä.

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Jaahah, tältä blogistilta on tainnut jäädä alkeetkin ymmärtämättä.
”Teoria ajaa karille jo termodynamiikan vastaisena, koska CO2 ei tuota energiaa.”
Eihän kyse ole hiilidioksidin tuottamasta energiasta vaan siitä, miten CO2 ym. kaasut vähentävät auringosta tulleen energian säteilyä pois.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kasvihuoneilmiö
Ilmoita asiaton viesti
Kommentoija ei tiedä perusteita, mikä ero on lämmittämisellä ja jäähtymisen hidastumisella.
Teoriahan lämmittää, mikä on termodynamiikan vastaista.
Ilmoita asiaton viesti
Termodynamiikan lakien mukaan lämpö siirtyy lämpimämmästä kylmempään.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä noin. Sitten kun laitettaan eristettä väliin homma hidastuu merkittävästi.
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys kuuluu: Miksi se on lämmittämistä?
Ilmoita asiaton viesti
Ei lämmitä. Se palauttaa. Mieti flipperiä. Puskurit heräävät eloon kun pallo osuu niihin. Ne eivät lämmitä palloa vaan muuttavat sen suunnan ja potkaiseevat sen takaisin pelikentälle (maahan) sen sijaan että pallo putoaisi pois pelistä (avaruuteen). Näitä flippereitä on tähtitieteellinen määrä ja vielä enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Ei minun tarvitse miettiä. Ilmaston muutos hidastaa jäähtymistä, se ei ole lämmittämistä. Keskiarvo lämpötila voi nousta lämmittämättä. Siis jo saavutettu lämpötila laskee hitaammin.
Ilmoita asiaton viesti
Miks kysyit
Ilmoita asiaton viesti
Co2 kaasu on huono eriste.
Ilmoita asiaton viesti
Sepä toimii toisella tavalla. Hyvin voi kuvata sanalla eriste.
Ilmoita asiaton viesti
Ei voi kutsua eristeeksi. Jo se olisi hyvä eriste niin miksi autiomaat hukkaa kaiken lämmön öisin mutta tropiikki ei vaikka co2 pitoisuus on sama?
Ilmoita asiaton viesti
Kuitenkin pasaatituuli puhaltaa vinosti päiväntasaajan suuntaan eli lämpimän suuntaan joten poikkeuksia on.
Ilman kautta lämpöä ei juurikaan siirry navoille, päinvastoin navoilta puhaltaa keskimäärin tuuli lämpimän suuntaan.
Lämpöä siirtyy erityisesti merien välityksellä.
Maapallolla on kolme erityyppistä ilmastosolua, Hadleyn, Ferrelin ja polaarisolu.
Olemme Ferrelin solussa joka saa meidät kuvittelemaan että ilma pääasiassa siirtyy etelästä napaa kohden. Näin ei kuitenkaan maapallon mitassa ole ollenkaan kaikkialla.
Ilmoita asiaton viesti
Termodynamiikan lakeihin ei ole poikkeuksia.
Lämpö siirtyy lämpimästä kylmään. Esimerkiksi lämmin ilma lämmittää kylmää kiinteää möykkyä tai lämmin kiinteä möykky lämmittää kylmempää ilmaa. Jos kaksi eri lämpöistä kiinteää möykkyä on lähekkäin niin lämpö siirtyy lämpimästä möykystä kylmempään möykkyyn.
Tyhjiö on eriste, mutta tyhjiön lävitsekin lämpö siirtyy säteilemällä lämpimästä kylmään.
Ilmakehän toiminta on hieman monimutkaisempaa, mutta sielläkin termodynamiikan lait on sinänsä voimassa, vaikka välillä voi olla inversiokerros, tms.
Ilmoita asiaton viesti
”Kuitenkin pasaatituuli puhaltaa vinosti päiväntasaajan suuntaan eli lämpimän suuntaan joten poikkeuksia on.”
Olisko kuitenkin niin että päiväntasaajan Auringon lämmittämä ilma nousee ylös ja siirtyy kohti napoja eli kylmään suuntaan. Jostainhan se ilman on tultava takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Joitakin ei kiinnosta ollenkaan, että auringon aktiivisuus vaihtelee. Auringon aktiivisuuden vaihtelu vaikuttaa Maapallon lämpötilaan.
Pilvisyyden vaihtelu vaikuttaa Maapallon lämpötilaa.
Suuret tulivuorten purkaukset vaikuttavat Maapallon lämpötilaan.
Enpä ihmettelisi ollenkaan jos huomattaisiin, että planeettojen paikkojen suhteet toisiinsa nähden vaikuttaa Maapallon lämpenemiseen.
Ihmisten lukumäärä Maapallolla vaikuttaa Maapallon lämpenemiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Hiilidioksidi ei lämmitä. Termodynamiikan mukaan sillä voidaan sanoa olevan eristävä vaikutus.
Ilmoita asiaton viesti