Talous kuntoon – lompakot tyhjiksi?

Valtiovarainministeriö on nostanut pöydälle mittavan valikoiman keinoja julkisen talouden tasapainottamiseksi. Listalta löytyvät muun muassa lapsilisien lakkauttaminen, indeksien jäädyttäminen, takuueläkkeen poistaminen ja varhaiskasvatusmaksujen korottaminen. Keinovalikoima on laaja, mutta yksi kysymys tuntuu jäävän liian vähälle huomiolle: mitä näistä toimista seuraa koko kansantaloudelle?

Julkisen talouden sopeutustarpeeksi arvioidaan 8–11 miljardia euroa. Summa on valtava, eikä sitä ratkaista pelkillä toiveilla talouskasvusta. Mutta yhtä vähän on perusteltua olettaa, että jokainen budjettiin merkitty säästö parantaisi julkista taloutta juuri säästetyn summan verran.

Kun lapsiperheiltä ja pienituloisilta leikataan tuloja, heidän kulutuksensa todennäköisesti vähenee. Se näkyy yritysten myynnissä, ja jos kysyntä heikkenee riittävästi, myös työllisyydessä. Seurauksena voi olla pienempiä verotuloja ja suurempia työttömyysmenoja. Silloin osa tavoitelluista säästöistä sulaa pois.

Tämä ei tarkoita, että kaikista leikkauksista seuraisi samanlainen vaikutus tai ettei julkisia menoja pitäisi arvioida kriittisesti. Se tarkoittaa, että säästöjen todelliset vaikutukset on laskettava eikä vain kirjattava budjettitaulukkoon.

Erityisen ongelmallista olisi jäädyttää indeksit vuosiksi niin, että etuuksien ja julkisten palvelujen ostovoima heikkenee jatkuvasti. Laskennallinen säästö voi kasvaa suureksi, mutta niin voi kasvaa myös lasku, joka maksetaan heikentyneenä toimeentulona ja palvelujen rahoituksena. Hyvinvointialueiden kohdalla on lisäksi kysyttävä, miten palvelut turvataan, jos rahoitus ei pysy palvelutarpeen kasvun mukana.

On myös syytä katsoa säästölistaa pidemmälle. Valtiovarainministeriön kartoituksessa käsitellään verotukia, listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta ja arvonlisäverokantoja. Julkista taloutta voidaan vahvistaa menoja vähentämällä, mutta myös verotuksen rakennetta uudistamalla ja tuloja lisäämällä. Näidenkin toimien vaikutukset työllisyyteen, investointeihin ja veropohjaan on arvioitava huolellisesti.

Entä talouskasvu? Se ei ole taikatemppu, jolla miljardien sopeutustarve katoaa. Mutta ilman työllisyyden paranemista, tuottavia investointeja ja yritysten kasvumahdollisuuksia julkisen talouden vahvistaminen on entistä vaikeampaa. Siksi tarvitaan myös politiikkaa, joka kasvattaa Suomen tuotantokykyä ja luo kestävää työtä.

Jos taloutta yritetään tasapainottaa supistamalla samanaikaisesti kotimaista kysyntää, on vaarana ajautua kierteeseen, jossa heikompi talous johtaa uusiin säästövaatimuksiin ja ne puolestaan heikentävät taloutta lisää. Kaikki sopeutus ei tietenkään johda tällaiseen kierteeseen, mutta riski on otettava vakavasti.

Valtiovarainministeriökin muistuttaa, että valittavan toimenpidekokonaisuuden vaikutukset pitää arvioida. Juuri tämän pitäisi olla julkisen keskustelun ytimessä. Ei riitä, että kysytään, mistä saadaan leikattua miljardi. On kysyttävä myös, paljonko leikkaus lopulta vahvistaa julkista taloutta, mitä se tekee työllisyydelle ja millaisen laskun se jättää yhteiskunnalle myöhemmin maksettavaksi.

Julkinen talous ei ole irrallinen kassakaappi, jonka sisältö kasvaa aina, kun menoja karsitaan. Se on osa kansantaloutta, jossa julkiset menot ovat toisille tuloja ja jossa yritysten, työntekijöiden ja kotitalouksien taloudellinen tilanne vaikuttaa myös valtion verokertymään.

Tavoitteena pitää olla kestävä julkinen talous, ei mahdollisimman pitkä leikkauslista. Jos talous saadaan kuntoon vain tyhjentämällä yhä useamman suomalaisen lompakko, on syytä kysyä, mitä oikein olemme saamassa kuntoon – ja millä hinnalla.