Keskustaoikeisto ajoi lukutaidon ja siis sivistyksen ulos oppilaitoksista

Digihulluus, -pakko ja kirjan korvaaminen kivellä lapsen käteen on kokoomus- ja kepuvaikuttajien ansiota. Merkittävää apua antoivat eräät heikot punavihreät professorit säilyttääkseen oman asemansa. Muutos tapahtui samaan aikaan kun Euroopan neuvosto nimesi mm. matkapuhelimet, langattomat verkot ja laajakaistat sekä niihin liitetyt tietokoneet potentiaaliseksi vaaraksi lapsille ja opettajille (dokumentti nro 12608, 6.5.2011).

Yliopistomiehet ja muutama -nainen pääjehuina – jokainen niiden asioiden parissa työskennellyt tietää nimet. Kullakin isokenkäisistä oli suora vaikutus eduskuntaan, hallitukseen ja mediaan, myös kokoomus-kepulaiseen ns. viestintä-, media- ja digitutkimukseen yliopistossa. Jokainen nettosi rahnaa ja virkoja itselleen ja likeisimmilleen. Ne olivat pois Suomen aikanaan rakentaneelta kotimaiselta kirjallisuudelta ja myös tulevien opettajien kirjallisuus-, kirjoitus- ja lukuopinnoista. Rehtori hoveineen matkusti sinisiivin USAaan oppimaan yliopiston kehittämistä.

Sitä ennen lukutaidon, Suomen kirjallisuuden koulu- ja yliopisto-opetuksen ja tulevien opettajien hyvän koulutuksen parhaaksi oli tehty kaikki mahdollinen. Esimerkiksi professori Jenny Lilja oli niin toimivia.

Sitten katosivat yliopistoista demokratia, sivistys, yhteishenki ja oikeus, hyvä työelämä, solidaarisuus, kunnon työtilat ja -mahdollisuudet, luku- ja kirjoitustaito, ja yliopiston opastamaa reittiä ne menivät myös kouluista.

Rahaa, arvonantoa ja amerikkalaistamista varten perustettiin Aaltoava yliopisto. Sen perustajat ja samaan suuntaan vaikuttaneet tiesivät mitä tekivät ja tekevät.

Samaan aikaan lapset ja nuoret keskitettiin omanikäistensä jengeihin ja tv:n ja älykännykän ohjattaviksi. Sellaista olimme nähneet tapahtuneen USAssa.

Kuka aloittaa tämän kulttuurihistorian kerronnan, sen kulttuurihistorian joka ei alkanut 1918 vaan kauan aiemmin ja jatkuu samoin suvuin usque ad aeternam? Ehkä ne jotka olivat polvesta polveen tekijöinä, vai nekö jotka polvesta polveen olivat kohteita, uhrattiin ja uhrataan? Kas kaikki periytyy ei geeneissä vaan virkoina ja työttömyytenä, rahana ja rahattomuutena, turpiin antamisena ja saantina, toimina omaan pussiin ja toimintana isänmaan parhaaksi. Sivistyksen taantuminen yliopistossa vei mukanaan myös eettisyyden ja välittämisen. Kukaan ei enää puolusta väärin kohdeltua.

Osmo Hänninen sanoi koulun ja yhteiskunnan pakkodigitalisaatiota ihmiskokeeksi. Hän oli Kuopion yliopiston rehtori ja kehittäjä, joka toimi pitkään Lassi Nummen seuran varapuheenjohtajana. Kokeen alkaessa seura julkaisi tietokoneen ja kännykän kouluissa saamasta asemasta yliopistoväen kirjoittaman artikkelikokoelman.

Kokeen tulokset näkyvät nyt jokaisen elämässä. Yksi tulos on se, että ei vain mediassa ja somessa vaan muuallakin seurataan vääryyttä ja julmuutta kuin viihdettä.

Kokoelman kirjoittajia ovat Eero Tarasti, Osmo Hänninen, Mikko Turunen, Ville Jalovaara, Marjukka Hagström, Katriina Kajannes ja monet muut. – Katriina Kajannes ym. (toim.): Ymmärrys hoi! Kirja, läppäri ja muuttuva oppiminen, 2011.

Nyt tarvitaan iso luuta ja suursiivous. Viime vuosina Eero Tarasti on korostanut, että humanistien vastarintaliike ja vastarinnan semiotiikka (semiotics of resistance) eivät enää riitä. Kun markkinafundamentalistinen, mainostoimistoihin ja massamediaan palautuva puheenparsi ja toimintatavat ovat levittäytyneet kaikkialle yliopistoja myöten, voittoisan humanismin on aika aloittaa vastuullinen ja eettinen vastahyökkäys. (Eero Tarasti: Ikonit ja kaanonit. Kirjoituksia kulttuuriperinnöistä. Helsinki: ntamo 2024.