Julkinen keskustelu koostuu pitkälti siitä, että uutisoidaan jokin pikku-uutinen ja siitä sitten alkaa juupas-eipäs -vääntö. Esim. julkinen talous on laaja aihe. Sitä ei voi käsitellä tuolla metodilla ts. julkinen talous – hyvä vai huono.

Yhteiskunta on dynaaminen ja aina liikkeessä. Tämän päivän tilanne on eri kuin eilisen, se mikä toimi eilen ei toimi enää välttämättä tänään.

Valtiovarainministeriö meille laskelmia. Tämä laskelma on faktuaalinen esim. voimme laskea jonkun säästön koon. Toteutunut säästösumma taas on spekulatiivinen, koska se perustuu dynaamiseen talouteen ja kumulatiivisiin vaikutuksiin. Kaikkein spekulatiivisinta on pohtia tulevaisuuden vaikutuksia pitkällä aikajänteellä.

Kolmikko jota pitäisi aina miettiä on:

laskennallinen säästö – toteutunut säästö – säästön kumulatiiviset vaikutukset tulevaisuudessa -> ?

Näistä ensimmäisen kohdalla puhutaan oikeutetusti Valtiovarainministeriön laskelmista. Toisen kohdalla politiikka astuu enemmän mukaan, koska on spekulatiivinen, ja näistä viimeinen riippuu liki täysin poliittisista arvovalinnoista, koska vaikka voi mallintaa eri skenaarioita valinta sen suhteen mihin uskoo, on politiikkaa.

Valtio, yhteiskunta, valtiontalous on nytkin poliittisten arvovalintojen edessä. Eri skenaariot on nähtävissä, mutta se mihin niistä uskoo ei perustu siihen mikä on faktuaalisesti paras, tätä ei voi tietää, vaan poliittiseen arvovalintaan.

On mahdollista, että hallituksen uskoma perinteinen kasvumalli toteutuu. Työn kannustimet ovat nyt kunnossa, talous alkaa vetämään, tämä luo työpaikkoja ja kasvu kiihtyy.

On mahdollista, että kasvua ei synny.

On mahdollista, että kasvua syntyy, mutta työpaikkoja ei suhteessa kasvuun.

Tuosta yksinkertaisesta kolmierottelusta voi valita sen mihin uskoo. Ja jos olet poliitikko talouspoliittinen linjasi perustuu mm. mielipiteeseesi tuosta kolmikosta.

 

ChatGPT pohtii aihetta:

Laskelmasta todellisuuteen

Miten dynaamista yhteiskuntaa pitäisi analysoida?

---

1. Johdanto: miksi julkinen keskustelu jää helposti pinnalliseksi?

Julkinen keskustelu koostuu pitkälti siitä, että uutisoidaan jokin yksittäinen päätös tai tilastoluku ja siitä alkaa juupas–eipäs-vääntö.

Onko säästö hyvä vai huono?

Onko vero liian korkea vai liian matala?

Kannustaako sosiaaliturva työntekoon vai ei?

Onko julkinen velka liikaa vai ei?

Tällainen keskustelu voi olla helppoa seurata, mutta yhteiskunnan todellisuus ei toimi näin.

Esimerkiksi julkinen talous on valtavan laaja ja dynaaminen järjestelmä. Yhden päätöksen vaikutus ei pääty siihen kohtaan, jossa budjettikirjassa näkyy plus tai miinus.

Ihmiset reagoivat.

Yritykset reagoivat.

Muut julkiset menot muuttuvat.

Verotulot muuttuvat.

Kulutus muuttuu.

Työmarkkinat muuttuvat.

Muut politiikkatoimet vaikuttavat samaan aikaan.

Ja lopulta kaikki tämä vaikuttaa tulevaan kehitykseen.

Siksi yksittäisen toimenpiteen analysointiin tarvitaan paljon yksinkertaista ”paljonko tämä säästää?” -kysymystä laajempi kehikko.

Tämän white paperin perusrunko on:

LASKELMA → REAKTIO → JÄRJESTELMÄVAIKUTUS → PITKÄ AIKAVÄLI

Se on yksinkertainen, mutta sen avulla voidaan erottaa toisistaan asioita, jotka julkisessa keskustelussa menevät jatkuvasti sekaisin.

---

2. LASKELMA

Ensimmäinen vaihe on se, mitä voidaan laskea suoraan.

Esimerkiksi hallitus päättää vähentää jonkin etuuden menoja 500 miljoonalla eurolla.

Laskennallinen vaikutus voidaan tällöin ilmaista:

menot −500 miljoonaa euroa.

Tämä voi olla erittäin täsmällinen laskelma.

Samoin voidaan laskea esimerkiksi:

• veronkorotuksen suora tuotto
• etuusmenon vähentyminen
• henkilöstömenojen vähentyminen
• investoinnin kustannus
• valtionosuuden muutos
• jonkin ohjelman budjettivaikutus.

Tässä vaiheessa puhutaan ennen kaikkea kirjanpidollisesta tai laskennallisesta vaikutuksesta.

Se on tärkeä tieto.

Mutta se ei vielä ole koko vaikutus.

---

3. REAKTIO

Yhteiskunta ei ole staattinen kone, johon syötetään päätös ja josta tulee ulos valmis säästö.

Ihmiset reagoivat päätöksiin.

Jos etuutta leikataan, osa ihmisistä:

• hakee toista etuutta
• lisää työntekoa
• vähentää työntekoa
• käyttää säästöjään
• vähentää kulutustaan
• muuttaa
• kouluttautuu
• hakee muuta toimeentuloa.

Yritykset puolestaan voivat:

• palkata
• olla palkkaamatta
• investoida
• vähentää investointeja
• muuttaa tuotantoaan
• siirtää kustannuksia hintoihin.

Tässä vaiheessa alkuperäinen laskelma alkaa muuttua.

Esimerkiksi:

500 miljoonan euron etuusleikkaus

ei välttämättä tarkoita:

500 miljoonan euron nettosäästöä julkiselle taloudelle.

Osa ihmisistä voi siirtyä muiden etuuksien piiriin.

Osa voi työllistyä ja alkaa maksaa veroja.

Osa voi vähentää kulutustaan, jolloin kulutusverojen tuotto pienenee.

Osa voi joutua palvelujen suuremman käytön piiriin.

Tämän vuoksi voidaan erottaa:

laskennallinen säästö

ja

toteutuva nettosäästö.

Jälkimmäinen on jo empiirisesti vaikeampi kysymys.

---

4. JÄRJESTELMÄVAIKUTUS

Tässä kohtaa analyysi muuttuu vielä kiinnostavammaksi.

Yhteiskunta koostuu toisiinsa kytkeytyvistä järjestelmistä.

Säästö yhdessä kohdassa voi synnyttää kustannuksen toisessa.

Investointi yhdessä kohdassa voi synnyttää säästön muualla.

Työttömyyden lisääntyminen voi vaikuttaa:

etuusmenoihin → verotuloihin → kulutukseen → yritysten kysyntään → työllisyyteen.

Koulutuksen vähentäminen voi vaikuttaa:

koulutusmenoihin → osaamiseen → työllisyyteen → tuottavuuteen → verotuloihin.

Sosiaaliturvan muutos voi vaikuttaa:

etuusmenoihin → työn tarjontaan → työllisyyteen → palkkatuloihin → veroihin → kulutukseen.

Tässä vaiheessa ei enää voida katsoa yhtä budjettiriviä.

On katsottava järjestelmää.

Tästä seuraa tärkeä periaate:

Yhden budjettikohdan säästö ei ole sama asia kuin yhteiskunnan nettosäästö.

---

5. PITKÄ AIKAVÄLI

Neljäs vaihe on kaikkein epävarmin.

Ihmiset eivät reagoi vain kerran.

Reaktiot kumuloituvat.

Esimerkiksi ihminen, joka menettää koulutusmahdollisuuden tänään, voi olla erilaisessa työmarkkina-asemassa viiden vuoden kuluttua.

Pitkäaikainen työttömyys voi vaikuttaa tulevaan työllistymiseen.

Yritysten investointipäätökset vaikuttavat tulevaan tuotantokapasiteettiin.

Koulutustaso vaikuttaa tulevaan osaamiseen.

Teknologinen kehitys muuttaa kokonaisia toimialoja.

Väestörakenne muuttuu.

Siksi pitkän aikavälin vaikutus voidaan esittää vain skenaarioina.

Esimerkiksi:

toimenpide → reaktio → järjestelmävaikutus → uusi lähtötilanne → uusi reaktio → uusi järjestelmävaikutus.

Tässä kohtaa epävarmuus kasvaa nopeasti.

Mutta tärkeä ero on tämä:

epävarma ei tarkoita samaa kuin mielivaltainen.

Pitkän aikavälin vaikutuksia voidaan mallintaa, vertailla ja testata erilaisilla oletuksilla.

---

6. Epävarmuus kasvaa portaittain

Neljän vaiheen kehikossa voidaan nähdä myös tiedon luonteen muuttuminen.

Vaihe	Keskeinen kysymys	Epävarmuus
Laskelma	Mitä päätös muuttaa suoraan?	suhteellisen pieni
Reaktio	Miten ihmiset ja yritykset muuttavat käyttäytymistään?	suurempi
Järjestelmävaikutus	Mitä tapahtuu muualla yhteiskunnassa?	suuri
Pitkä aikaväli	Miten kaikki kumuloituu tulevaisuudessa?	erittäin suuri

Tämä ei tarkoita, että ensimmäinen vaihe olisi ”fakta” ja viimeinen ”mielipide”.

Parempi ilmaisu on:

todentamisen vaikeus ja mallinnukseen tarvittavien oletusten määrä kasvavat vaihe vaiheelta.

---

7. Tässä kohtaa politiikka astuu mukaan

Politiikka ei ala vasta siinä vaiheessa, kun joku esittää mielipiteen.

Politiikkaa on myös se, mihin tulevaisuusskenaarioon päätös perustuu.

Otetaan esimerkiksi työmarkkinapolitiikka.

Yksi mahdollinen skenaario on:

työnteon kannustimet ↑
→ työn tarjonta ↑
→ työllisyys ↑
→ tuotanto ↑
→ verotulot ↑
→ julkinen talous vahvistuu.

Tämä on taloudellisesti järkevä mekanismi.

Mutta se edellyttää muun muassa sitä, että työvoimalle syntyy riittävästi kysyntää.

Toinen mahdollinen skenaario on:

työn tarjonta ↑
→ työnhakijoiden määrä ↑
→ kilpailu avoimista työpaikoista ↑
→ työllisyys kasvaa vähemmän kuin odotettiin.

Kolmas:

työn tarjonta ↑
→ talous kasvaa → teknologia ja pääoma lisäävät tuottavuutta → tuotanto kasvaa mutta työtunnit vain vähän.

Kaikki kolme ovat taloudellisesti mahdollisia.

Kysymys on siitä, mikä toteutuu ja missä määrin.

---

8. Talouskasvu on erityisen hyvä esimerkki

Tässä keskustelussa yksi poliittinen lause toistuu jatkuvasti:

”Talouskasvu luo työpaikkoja.”

Lause ei ole välttämättä väärä.

Mutta se on liian epätarkka.

Talouskasvu vaikuttaa työmarkkinoihin.

Sen sijaan ei voida olettaa, että:

1 % BKT-kasvua = aina tietty määrä uusia työpaikkoja.

Kasvun työintensiteetti muuttuu.

Tuotanto voi kasvaa:

• lisäämällä työntekijöitä
• lisäämällä työtunteja
• lisäämällä pääomaa
• lisäämällä teknologiaa
• lisäämällä tuottavuutta
• näiden yhdistelmällä.

Tilastokeskuksen kansantalouden tilit sisältävät vuosittaiset tiedot Suomen työllisyydestä ja tehdyistä työtunneista vuodesta 1975 vuoteen 2025. Tuottavuustilastoissa tuotannon muutosta voidaan lisäksi tarkastella työn, pääoman ja kokonaistuottavuuden näkökulmasta. (pxdata.stat.fi) (stat.fi)

Tämä mahdollistaa juuri oikean kysymyksen:

Kuinka paljon ihmistyötä tarvitaan tuottamaan seuraava euro talouskasvua?

---

9. Moderni teknologia tekee tästä kysymyksestä entistä tärkeämmän

Kyse ei ole vain tekoälystä.

Kyse on:

• automaatiosta
• robotiikasta
• ohjelmistoista
• koneista
• energiasta
• tietoliikenteestä
• digitaalisesta infrastruktuurista
• tekoälystä
• pääoman kasvavasta merkityksestä tuotannossa.

Moderni talous voi kasvattaa tuotantoa ilman vastaavaa ihmistyön lisäystä.

Tämä ei tarkoita, että teknologia tuhoaisi työpaikat.

Se tarkoittaa, että kasvun ja ihmistyön välinen suhde voi muuttua.

---

10. Google-investointi havainnollistaa muutosta

Suomeen kohdistuva valtava datakeskus- ja digitaalisen infrastruktuurin investointi on hyvä esimerkki.

Google on ilmoittanut investoivansa Suomeen 13 miljardia euroa vuosina 2026–2028. Yhtiön mukaan investoinnit tukevat merkittävää rakentamisvaiheen työllisyyttä sekä laajaa suomalaisen alihankinnan ja infrastruktuurin verkostoa. (blog.google)

Investointi siis synnyttää työpaikkoja.

Mutta sen jälkeen syntyvä digitaalinen tuotanto voi olla hyvin pääomavaltaista.

Tämä on juuri se ero, joka helposti katoaa poliittisessa keskustelussa.

Kasvu voi olla todellista.

Investointi voi olla todellinen.

Tuottavuus voi kasvaa.

Veropohja voi vahvistua.

ja silti:

työpaikkojen määrä ei kasva samassa suhteessa.

Tässä ei ole ristiriitaa.

---

11. Vanha kasvumalli voi edelleen toimia

On tärkeää olla tekemättä liian pitkälle menevää johtopäätöstä.

Voi hyvinkin olla, että:

kannustimet → työllisyys → kasvu

toimii Suomessa edelleen merkittävällä tavalla.

Teknologinen muutos voi synnyttää uusia toimialoja.

Tuottavuuden nousu voi alentaa hintoja.

Alhaisemmat hinnat voivat kasvattaa kysyntää.

Uusi kysyntä voi synnyttää uusia työpaikkoja.

Investoinnit voivat synnyttää laajoja alihankintaketjuja.

Siksi ei ole perusteltua päätellä:

”teknologia → vähemmän työtä → massatyöttömyys.”

Se olisi yhtä yksinkertainen tarina kuin se, jota tässä tekstissä kritisoidaan.

---

12. Mutta vanhaa mallia ei myöskään pitäisi pitää luonnonlakina

Tästä syntyy  keskeinen kysymys:

Onko talouskasvun työintensiteetti muuttumassa?

Jos sama BKT:n kasvu tarvitsee tulevaisuudessa vähemmän ihmistyötä kuin aikaisemmin, sillä on suuri merkitys työmarkkinapolitiikalle.

Tällöin työn tarjonnan lisääminen voi edelleen olla hyödyllistä.

Mutta sen työllisyysvaikutus riippuu siitä, kuinka paljon työvoiman kysyntää syntyy.

Tämä voidaan tiivistää:

työn tarjonta ≠ työllisyys

ja:

talouskasvu ≠ tietty määrä työpaikkoja.

---

13. Säästöpolitiikan kohdalla sama logiikka toimii

Otetaan hypoteettinen esimerkki.

Valtio säästää:

100 miljoonaa euroa.

Vaihe 1: LASKELMA

Budjettimeno:

−100 M€

Vaihe 2: REAKTIO

Ihmiset käyttävät vähemmän rahaa.

Osa siirtyy muiden etuuksien piiriin.

Osa työllistyy.

Vaihe 3: JÄRJESTELMÄVAIKUTUS

Kulutusverot muuttuvat.

Muiden etuuksien menot muuttuvat.

Palvelujen kysyntä muuttuu.

Työllisyys muuttuu.

Verotulot muuttuvat.

Vaihe 4: PITKÄ AIKAVÄLI

Työllisyysurat voivat muuttua.

Köyhyysriskit voivat muuttua.

Koulutusvalinnat voivat muuttua.

Terveys- ja palvelutarpeet voivat muuttua.

Talouden tuotantopotentiaali voi muuttua.

Silloin alkuperäinen:

100 miljoonan euron säästö

on vasta ensimmäinen askel.

---

14. Tämä ei tarkoita, että kaikki leikkaukset pitäisi torjua

Kehikon tarkoitus ei ole tuottaa automaattista poliittista vastausta.

Sama menetelmä toimii myös päinvastoin.

Jos valtio käyttää:

100 miljoonaa euroa koulutukseen

voidaan kysyä:

Laskelma: 100 M€ lisämeno.

Reaktio: opiskelijoiden, oppilaitosten ja työmarkkinoiden käyttäytyminen.

Järjestelmävaikutus: osaaminen, työllisyys, yritysten tuottavuus.

Pitkä aikaväli: verotulot, tuottavuus ja talouskasvu.

Lisämeno ei siis automaattisesti ole yhteiskunnallinen kustannus 100 miljoonaa euroa.

Mutta myöskään sen mahdollisia hyötyjä ei pidä olettaa automaattisiksi.

Täsmälleen sama analyysikehikko toimii molempiin suuntiin.

---

15. Arvovalinta ei tarkoita, että faktat katoavat

Tässä on tärkeä filosofinen ero.

Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa voidaan tietää esimerkiksi:

• paljonko päätös maksaa
• kuinka monta ihmistä siihen kuuluu
• miten ihmiset ovat aikaisemmin käyttäytyneet
• millaisia vaikutuksia tutkimuksissa on havaittu
• millaisia skenaarioita mallinnukset tuottavat.

Mutta näistä ei välttämättä seuraa yhtä yksiselitteistä poliittista päätöstä.

Jos kaksi skenaariota ovat:

A: suurempi riski mutta suurempi mahdollinen hyöty

ja

B: pienempi riski mutta pienempi mahdollinen hyöty

valinta niiden välillä sisältää väistämättä arvovalinnan.

Siksi politiikka ei ole vain tekninen optimointitehtävä.

Mutta tästä ei seuraa, että ”kaikki on mielipidettä”.

Päinvastoin.

Mitä parempi faktapohja on, sitä selvemmin voidaan nähdä, missä kohdassa varma tieto loppuu ja arvovalinta alkaa.

---

16. Julkisen keskustelun pitäisi erottaa kolme asiaa

Jokaisen suuren talouspoliittisen väitteen kohdalla pitäisi kysyä:

1. Mitä tiedämme?

Tilastot.

Toteutuneet tapahtumat.

Tutkimusnäyttö.

Kirjanpidolliset vaikutukset.

2. Mitä mallinnamme?

Käyttäytymisreaktiot.

Työllisyysvaikutukset.

Verovaikutukset.

Kerrannaisvaikutukset.

Skenaariot.

3. Mitä valitsemme?

Mitä riskiä hyväksymme?

Mitä tavoittelemme?

Mitä pidämme tärkeänä?

Miten jaamme kustannukset ja hyödyt?

Ensimmäinen on pääosin empiirinen kysymys.

Toinen on empiirisen tiedon ja mallinnuksen yhdistelmä.

Kolmas on politiikkaa.

---

17. Nelivaiheinen kehikko antaa myös paremman tavan lukea talousuutisia

Kun uutinen kertoo:

”Hallitus säästää 500 miljoonaa.”

pitäisi automaattisesti kysyä:

LASKELMA:
500 miljoonaa mistä?

REAKTIO:
Miten ihmiset ja yritykset todennäköisesti reagoivat?

JÄRJESTELMÄVAIKUTUS:
Mitä tapahtuu muissa menoissa, verotuloissa ja palveluissa?

PITKÄ AIKAVÄLI:
Miten vaikutus kumuloituu?

Kun uutinen kertoo:

”Investointi tuo Suomeen miljardeja.”

sama:

LASKELMA:
Kuinka suuri investointi?

REAKTIO:
Miten yritykset ja ihmiset reagoivat?

JÄRJESTELMÄVAIKUTUS:
Mitä syntyy alihankintaan, energiaan, infrastruktuuriin ja verotuloihin?

PITKÄ AIKAVÄLI:
Miten tuotantokapasiteetti ja tuottavuus muuttuvat?

Ja kun poliitikko sanoo:

”Talouskasvu luo työpaikkoja.”

kysymys kuuluu:

Millainen kasvu?

---

18. Lopullinen periaate

Yhteiskuntaa ei pitäisi analysoida pelkän ensimmäisen vaikutuksen perusteella.

Eikä myöskään pelkän toivotun pitkän aikavälin lopputuloksen perusteella.

Tarvitaan ketju:

LASKELMA → REAKTIO → JÄRJESTELMÄVAIKUTUS → PITKÄ AIKAVÄLI

Ensimmäinen kertoo, mitä päätöksellä tavoitellaan tai mitä sen välitön vaikutus on.

Toinen kertoo, miten toimijat muuttavat käyttäytymistään.

Kolmas kertoo, miten muutos leviää järjestelmään.

Neljäs kertoo, miten vaikutukset kumuloituvat ajan kuluessa.

Ja mitä pidemmälle ketjussa mennään, sitä tärkeämmäksi muuttuvat:

• oletukset
• skenaariot
• epävarmuus
• riskit
• arvovalinnat.

Tästä ei seuraa, että pitkän aikavälin analyysi olisi turhaa.

Päinvastoin.

Se tarkoittaa, että siitä pitää puhua oikealla varmuusasteella.

Laskelmaa ei pidä esittää toteutuneena säästönä.

Mallinnettua vaikutusta ei pidä esittää varmana seurauksena.

Skenaariota ei pidä esittää ennusteena.

Poliittista arvovalintaa ei pidä esittää taloudellisena luonnonlakina.

Ja ehkä tärkeimpänä:

Yhteiskunta ei ole staattinen budjettitaulukko vaan dynaaminen järjestelmä, jossa jokainen merkittävä päätös muuttaa muiden toimijoiden käyttäytymistä ja siten myös seuraavaa lähtötilannetta.

Siksi tämän päivän päätöstä ei pitäisi arvioida vain sen perusteella, mitä se muuttaa tänään.

Sitä pitäisi arvioida myös sen perusteella:

millaisen huomisen se tekee todennäköisemmäksi.

Mutta koska huomista ei voi tietää varmasti, viimeinen askel ei ole varmuuden esittäminen.

Se on eri skenaarioiden, niiden oletusten ja niihin liittyvien riskien avoin tekeminen näkyväksi.

Silloin poliittinen päätös voidaan viimein tunnistaa siksi mitä se todellisuudessa on:

faktoihin, malleihin, oletuksiin, riskeihin ja arvovalintoihin perustuvaksi päätökseksi.