Puheenvuoro-blogit
Viennin kasvu yltyy mutta media vaikenee
Vienti on kasvanut tullin ennakkotilastojen mukaan elokuussa 21,8% vuoden 2025 elokuuhun verrattuna. Viennin kasvu tammi-elokuussa on samaisen tilaston mukaan ollut 11,5%. Kyseessä ei ole ollut yksittäinen laivakauppa vaan kasvua on vauhdittanut erikoisesti lääkkeet.
Uutisen tästä kirjoitti STT, mutta mikään valtamedia ei noteerannut asiaa mitenkään. Luulisi näin suuren kasvun olevan edes pikku-uutisen väärti? Itse pohdin onko kyseessä vasemmistoon kallellaan olevien toimitusten salaliitto olla julkaisematta istuvan hallituksen kannalta positiivisia uutisia, vai toimitusten kyvyttömyys seurata tärkeitä uutisia Suomen taloudessa.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Punaviheragendan vastainen uutisointi ei ole valtamedian ykkösprioriteetti.
Orpon hallituksen onnistumiset eivät tuo ääniä muslimiveljeskunnan kannattajille.
Ilmoita asiaton viesti
Viennin kasvu on aika lailla odotettua. Teollisuuden uudet tilaukset kun ovat kasvaneet jo lähes kaksi vuotta melkein yhtäjaksoisesti. Ne muuttuvat tuotannoksi ja vienniksi muutaman kuukauden viiveellä.
Uusien tilausten kasvu näyttää jatkuvan. Elokuussa +18%, heinäkuussa jopa +67% ja kesäkuussa +16%.
https://stat.fi/fi/tilasto/teul
Haaste on saada viennin hyvä veto siirtymään kotimarkkinoille mm. asuntorakentamiseen ja palveluihin ja sitä kautta työllisyyteen.
Ilmoita asiaton viesti
No eipä tuo hyvä talouden veto todellakaan ole ”suunnilleen ennustettua” median välittämän kuvan perusteella.
OP Pohjolan lokakuussa 2026 julkaiseman talousennusteen mukaan viennin suhde kansantuotteeseen nousee vuoteen 2028 mennessä korkeimmalle tasolleen viiteen vuosikymmeneen.
Ilmoita asiaton viesti
Onko tuo 50 vuoden rajaus tehty varmuuden vuoksi? Siis siksi, että OP ei tiedä… Vaikea kuvitella, että ennen vuotta 1970 lukema olisi ollut nykyistä korkeammalla.
Valitettavasti WTO:n graafi ei yllä aivan näihin päiviin saakka, mutta minun käsittääkseni vuoden 2022 huippulukemia ainakin lähestytään ja tällä menolla tuo saavutetaan viimeistään 2028.
https://data.worldbank.org/indicator/NE.EXP.GNFS.ZS?locations=FI
Ilmoita asiaton viesti
Sinun pitää kysyä näitä OP:n Reijo Heiskaselta.
Pointti tässä on se miten media toimii.
OP:ta ennusteita pidetään luotettavana lähteenä.
Voidaan kiistellä loputtomiin taloudellisten ennusteiden osuvuudesta.
Kun negatiiviset ennusteet uutisoidaan isosti, miksi näin ei toimita tässä tapauksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Taidat kirjoitella epätotuuksia.
Se kuva mitä media on välittänyt mainitsemasi kahden vuoden ajalta on säännönmukaisesti kertonut että kaikki menee päin sitä ihteään. Vain viimeisinä muutama kuukautena on hieman kerrottu että kohenee. Tosin aina on muistettu, kun on verrattu aikaisempiin vuosiin, lisätä ”risteilijätoimitus” kesällä 2026. Mutta unohdettu että myös kesällä 2025 toimitettiin risteilijä, kai suunnilleen saman arvoinen.
Eli aina ei se ole merkitsevää mitä kerrotaan vaan usein se mitä ei kerrota on merkitsevämpää. Ja tämä kuuluu kai propagandan perusoppeihin.
Ilmoita asiaton viesti
Missä kohtaa kirjoitin mitään mediasta? Totesin vain, että jos nyt ymmärtää yhtään tilastoista tai yritysten julkistamista tiedotteista, tämä on ollut selvästi nähtävissä jo kaksi vuotta.
Ja kai sekin jotain kertoo, että Helsingin pörssi kääntyi nousuun syksyllä 2023. Tosin Trumpin tullit saivat muuten yhtenäisessä nousutrendissä aikaan jonkinlaisen kuopan alkuvuonna 2025.
Ilmoita asiaton viesti
Nin, minä puhun blogin aiheesta.
Ilmoita asiaton viesti
Orpohan sitä on uutisoinut, kun se vienti vielä muuttuisi euroiksi ja työpaikoiksi.
On se kumma, että Reporadio elää vielä tätä päivää näillä sinimustilla rilleillä katsottuina.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvät uutiset säästetään eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan ja siihen, jos Suomeen saadaan vihervasemmistolainen hallitus.
Voin jo ennakoida otsikot:
”Markkinat noteerasivat vaalituloksen, vienti ulkomaille piristyi”. ”Työttömyys aloitti vauhdikkaan laskun, hallitukseen luotetaan”. ”Hallitus laski polttoaineiden arvonlisäveroa ja jakeluvelvoitetta, mikä näkyi heti pumppuhinnoissa”.
Sosialistien kelpaa. Kavereina ovat AY -liike ja media. Siitäkin huolimatta ajoittain tuskaa tekee voittaa vaalit.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä oli kommentin pointti?
Pitäisikö siis uutisoida korkeasta luottamuksesta hallitukseen, jos mittaukset näyttävät muuta? Tai työttömyyden VAUHDIKKAASTA laskusta? Tai arvonlisäveron laskusta?
Jos haluat valeuutisia niitä kyllä löytyy. Ja joistain maista lähes yksinomaan.
Ilmoita asiaton viesti
Aika monilla pörssiyhtiöillä silti osakekurssit ovat laskussa?
Ilmoita asiaton viesti
Jos puhut tämän päivän laskusta, sen käynnisti USA:n korkea inflaatioluku. Mikä johtaa korkeampiin korkoihin ja hidastaa siten datakeskusrakentamista ja investointeja muutoinkin.
Ilmoita asiaton viesti
Pointti on siinä, mihin plogisti viittasi. Media välttää kirjoittamasta myönteisiä uutisia, mitkä joku voisi lukea nykyhallituksen ansioksi. Sitä jarrua ei ole jos saadaan vasemmistohallitus.
Media toteuttaa tehtäväänsä. Se ei välitä objektiivisesti tietoa vaan osallistuu politiikantekoon.
Ilmoita asiaton viesti
Blogisti osuu naulan kantaa.
Kun pieninkin negatiivinen risahdus on nyt kohta 4 vuotta uutisoitu mediassa kissan kokoisin kirjaimin, niin on täysin käsittämätöntä että ”all time high in 50 years” hyvä uutinen ei näy mediassa isosti.
OP Pohjolan lokakuussa 2026 julkaiseman talousennusteen mukaan viennin suhde kansantuotteeseen nousee vuoteen 2028 mennessä korkeimmalle tasolleen viiteen vuosikymmeneen.
Median vasemmistolaiselle toimittajakunnalle oikeistohallituksen dissaaminen hintaan mihin hyvänsä näyttää oleva prioriteetti joka ajaa journalistietiikan yli mennen tullen.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/embargo-op-pohjola-ennakoi-suomelle-tasaista-kahden-prosentin-kasvutahtia-talle-ja-ensi-vuodelle-2/
Ilmoita asiaton viesti
Mutta onhan medialla JSN joka valvoo että media toimii rehellisesti.
Ai niin, JSN:n on median oma tuomioistuin joka tuomitsee mediaa.
Ilmoita asiaton viesti
JSN roolihan on kanteluiden käsittely ja hyvän journalistisen tavan edistäminen.
Jos media ei valehtele mutta kertoo valikoitua totuutta tai tulkitsee tapahtumia joihin ei ole yhtä totuutta yksipuolisesti, tällaiseen ei JSN:n eväillä juurikaan voi puuttua.
Suomalaisessa mediaympäristössä tällainen indoktrinaatio, pitkällä aikavälillä tapahtuva ”hivuttamalla vaikuttaminen” onkin keskeinen haaste.
Kun todellisuutta tulkitaan jatkuvasti mediassa kallellaan yhteen suuntaan, maailmankuva vääristyy pitkässä juoksussa.
Asioiden ristivalotus ja tasapuolisuus olisi se mihin tulisi pyrkiä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomenuutisia ei JSN valvo, kun ovat niin rehellisiä, etteivät ole siinnä mukana. Onneksi on Breibart, Fox-news ja Truth Social.
Ilmoita asiaton viesti
Höpöhöpö.
Puhutaan nyt siitä mediaympäristöstä jossa käytännössä 95 % suomalaisista elää.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen Uutiset on rehellisesti puoluelehti. Ei siis ”mediaan” verrattavissa oleva. Eikä piilottele sitä millään tavalla.
Minkäs puolueen lehti onkaan Demokraatti joka taitaa olla JSN:n jäsen ja näin mukana vaikuttamassa siellä.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi ehkä hyvä huomioida tuoreehko pikku-uutinen: Suomen työllisyys on ollut koko Orpon hallituksen ajan merkittävästi korkeammalla kuin 10 vuotta sitten. Ja Suomen työllisyysaste on noin 10 prosenttiyksikköä korkeampi kuin esimerkiksi Espanjan ja USA:n.
Käytännössä siis koko tänä aikana mahdollisuus joutua työttömäksi ei ole juurikaan kasvanut. Työttämiä on tulvinut Suomeen ja yhä suurempi osa työkykyisistä on ilmoittautunut työttömiksi.
Suurtyöttömyyden pelko joka on ollut yksityisen kulutuksen jarruna, on siis aika pitkälle vasemmistomedian ja -puolueiden hysteriaa, ei todellisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Ja työtätekivien määrä on laskenut Orpon hallituksen aikana verrattain vähän, noin 30 000. Ja tilanne paranee koko ajan.
Tätä ei mainita juuri koskaan mediassa.
Totta kai olisi hienoa saada kaikki ne maahanmuutajat, reilusti yli 200 000 ihmistä 2023/6 2026/9 aikana tullutta, töihin.
Tämä on se porukka joka näkyy työttömyystilastoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Työttömyysluvuissa ja muutoksissa ei kerrota selkeästi sitä että maahanmuuttajat lasketaan työttömyyslukuihin jos eivät ole työssä.
Ulkomaalaisten ja -taustaisten osuus kaikista työttömistä on n. 15 % kun väestöstä osuus on vain n. 11 %.
Ilmoita asiaton viesti
Nuo talouden ennusteet tahtoo vaan olla saman suuntaisia kuin Pekka Poudan sääennusteet. Jos huomenna ei sada, niin on poutaa, mutta jos sataa, niin ei ole poutaa. Ainoa, minkä tässä kriisien vaivaamassa maailmassa voisi ennustaa kasvavan, on sota teollisuus. Se on varmaan sitten sitä paljon puhuttua kestävää kehitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt ei ole kyse ennusteista vaan toteutuneista luvuista
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys, miksi hyviä talousuutisia pimitetään?
Vastaus, ”Jos media johdonmukaisesti vähättelee selviä hyviä uutisia, se kertoo yleensä joko kaupallisesta negatiivisuusharhasta, ideologisesta vinoumasta tai molemmista. Se ei automaattisesti tarkoita salaista salaliittoa, mutta se on merkki siitä, että median rooli “neutraalina tiedonvälittäjänä” on heikentynyt.”
Tämä neutraalisuus ja puolueettomuus puuttuu ihan joka mediasta ja ovat kaikki vahvasti kallellaan johonkin suuntaan.
Ilmoita asiaton viesti
https://yle.fi/a/74-20251321
Valtamedia yllättää.
Ilmoita asiaton viesti
Kun saisi vielä pääuutiseksi klo 18 ja klo 21.30 tv-uutisiin.
Ja samaan tapaan kuin rasismikohua tai Garden Helsinki kohun kohdalla, viestiä toistettaisiin muutama kuukausi.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan. Kun puolue on ”oikea” tikustakin tehdään asiaa viikkokausia. Demaripuolueen puoluesihteerin kissanpoltto sivuutettiin yhdellä maininnalla suurin piirtein per media. No, tämä menee jo ohi topicista
Ilmoita asiaton viesti