Puheenvuoro-blogit
Saisio levollisena
Vakava sairastuminen ajoivat kirjailija Pirkko Saision uusiin tilanteisiin. Elämä ja maailma saivat uutta valoa, joka voi olla hellempää, julmempaa tai surullisempaa kuin ennen.
Koetusta syntyi teos Ilmestyskirja (Siltala 2026, 299 s.)
”Ja ennen lähtöä täytyy matkustavan tehdä lähtöselvitys. Tiedän, että samasta portista, josta joudun tuntemattomaan astumaan, ovat astuneet miljardit ihmiset ennen minua. Ajatus on oudon lohduttava. Koska en voi selvittää, mihin olen menossa, minun täytyy selvittää, missä olin. Mistä tulin, missä olin, keihin kuuluin?”
Näin pohtii Saisio teoksensa takakannella. Teksti on ikään kuin tiivistelmä kirjan sisällöstä.
Kun aikaa oli Saision mielestä jäljellä vähän ja elämä muuttui intensiivisemmäksi, tuli avuksi kirjan tekemisessä myös tekoäly. Ennen kaikkea siitä oli hyötyä, kun Saisio halusi hahmottaa sukunsa historiaa. Sukututkimuksestakin tulee helppoa tekoälyn avulla.
Saisio oli sairastunut kohdunrungon syöpään, joka ainakin näillä näkymin saatiin parannettua. Sairastuminen myös lisäsi luomisvauhtia. On tulossa teatteriin musiikkinäytelmä, ja vastikään Saisio luki Ilmestyskirjan äänikirjaksi.
Ilmestyskirja on kuin minikokoinen omaelämänkerta: Saisio puhuu esivanhemmistaan, perheestään ja 43 vuotta jatkuneesta elämänkumppanudestaan elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalon kanssa. Puolisostaan, kirjassa nimellä Etsitty hän kirjoittaa humoristisesti ja kauniisti. Tyyliltään Ilmestyskirja on puhdasta Saisiota: lakonista ironiaa selkeällä, yksinkertaisella kielellä.
Tapasin Pirkko Saision Q-teatterin aulassa ennen hänen alkuperäisteoksensa Sulikon ennakkoesitystä, jolloin syöpä oli jo voitettu ainakin Saision tuttujen sanasotureiden ”todennäköisesti” ja ”luultavasti” mukaan. Suliko kertoo Josef Stalinin viimeisistä päivistä. Sen on mainiosti sovittanut ja ohjannut Q-teatterin johtaja Juho Mantere. Saisio ei ollut aikaisemmin halunnt kuulla tai nähdä mitään Sulikosta tai Mantereesta, mutta sanoi tulleensa ennakkoesitykseen tarkistamaan, miten ensi-illassa käyttäyisi. Ennakon jälkeen samoin kuin ensi-illankin jälkeen Saision kerrotaan pitäneen paljon näytelmästä – kuten myöhemmin kaikki sen arvostelleet kriitikotkin.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Saisio on kyllä erinomainen kirjailija, yksi parhaita elossa olevia suomalaisia. Tänään tuli vastaan toisen suuren suomalaisen mietteitä hänen romaanistaan Punainen erokirja: ”Luin viime yönä loppuun Pirkko Saision Finlandia-palkintoromaanin Punainen erokirja. Muutin mielipidettä. Aikaisemmin kirjaa selaillessani pidin sitä hätäisesti kyhättynä, mutta nyt huomasin, että Saision pointillistisella menetelmällä luoma kaleidoskooppikuvio kehkeytyy moniulotteiseksi romaanikuvitelmaksi – vilpittömältä avainromaanilta se tuntuu. Ehkä minuun sittenkin vaikutti romaanin palkitseminen. Luulen vain itseäni itsenäiseksi. Ammatti-ihmisenä toivon kyllä, ettei Saision esimerkki loisi koulukuntaa. Romaanitaide saa olla vaikeaa.” – Pentti Holappa, Sotapäiväkirja (2004)
Ilmoita asiaton viesti