Selviytymisopas työssäkäyville huumorilla

Työelämä vilisee herkullisia hahmoja, jotka moni tunnistaa ja saattaapa sieltä löytää itsensäkin.

Mikko Valkeinen (s. 1992) on mustan huumorin ystävä, joka on kiertänyt toistakymmentä työpaikkaa ja nähnyt erilaiset persoonat lähietäisyydeltä.

Nyt Valkeinen on kirjannut muistonsa. Töissä m*lkkujen kanssa (Otava 2026, 246 s.) on kirjoittajan mukaan selviytymisopas työkavereiden sietämiseen.

Olen itse työskennellyt m-kirjaimella alkavien työtoverien ja esihenkilöiden kanssa. Mutta sitä enemmän olen todennäköisesti itse, etenkin esihenkilöasemassa, ollut isolla m-kirjaimella kruunattu työtoveri.

Valkeinen luettelee herkullisia esimerkkejä johtamisen jalokivista. On Mikko mikromanageri, pomottava Päivi ja Niilo Nuoleskelija.

Entäpä kollegat helvetistä? Saija puukottaa selkään, Kartsa on kahvihuoneen kuningas eikä Eijan mielestä mikään ei onnistu.

Etätyö on sitten asia erikseen. Kristiina on kodin hengetär, Sasu taas äänisaaste, kun palaverissa kuuluu kaikki, paitsi se, mitä ei pitäisi. Aikataulutkin tuovat työpaikalle anarkisteja. Veera viivyttelee, Kari saa aikaan kaaoksen ja Pirkko sen kun priorisoi. Ammatilliset aaveet ja ahneet artistit ovat aina oikeassa, tekevät draamaa milloin mistäkin ja valvovat muita.

Viestintähelvetti ja koulutuskauhut kuuluvat myös työpaikalle. Puhetta on enemmän kuin pointteja: on smalltalkia, puheripulia, turhaa väittelyä ja turhia ideoita.

Entä sitten elämäntapailmiöt? On harrastuksia, sekoilua kotiinlähdössä ja sivutöitä. Itseilmaisun yliannostelijat ovat luku sinänsä. Birgitta on boheemi, Panu panomies, Pertti pyöräilyhousujen rakastaja ja Karla korukuningatar, jolle työ tulee vasta koruilla somistuksen jälkeen.

Hygieniakin aiheuttaa kriisejä työpaikalla. On yskä-Yrjöä, Hiki-Heikkiä, hajuvesi-Heidiä ja kynsi Katariinaa, jonka pöytä ei ole työpiste, vaan biokaasulaitoksen esiaste mukana koko kynsihuollon kemiallinen arsenaali, jota myös käytetään kätevästi vaikka palavereissa.

Valkeinen antaa onneksi jokaisen terävän luvun jälkeen muistilistat, joilla työpaikan kammotuksissa saattaa pärjätä.

Valkeinen tunnustaa kirjan loppusanoissa, että teos on omistettu teille m-alkuisille ilonpilaajille -sillä ilman teitä ei tätä kirjaa olisi kirjoitettu. ”Teidän ansiostanne olen oppinut, että kahvitauot eivät ole palautumista varten, vaan ne ovat kollektiivista terapiaa, jossa puretaan juuri se vitutus, jonka te aiheutitte”, tuumii Valkeinen, jota kustantaja kirjan takakannella nimittää työelämän selviytyjäksi.