Puheenvuoro-blogit
Voiko lapsuudesta selvitä?
En hämmästyisi, jos kuvassa olevan perheen onnellisuus herättäisi kateutta.
Sodanjälkeistä aikaa maaseudulla on usein kuvattu ongelmien kautta. Lapsuuden perheessäni elämä oli sekä seesteistä, että toisaalta huolentäyteistä.
Parasta oli kyläyhteisön yhteen hiileen puhaltaminen.
Kaikki auttoivat, jos jollakin perheellä oli hätä.
* * *
Lapsuudesta selviytyminen ei ole helppoa – ei vaikka lähtökohdat puhuisivat hyvästä.
Jokainen, elämänsä valintojen edessä, joutuu kohtaamaan kilpailun.
Kilpailun, jonka voitti aikanaan elämän saadakseen, on jälleen kilpailtava paikastaan yhteiskunnassa.
* * *
Palaan lapsuuteen, jonka peruskivet muurataan syntymässä.
Lapsuuden selviytymistarina kiteytyy tapahtumiin, jotka harvoin ovat hallittavissa.
Mahtavinta on havaita, miten keskustelujen kautta elämästään jo lähes luovuttaneet havaitsevat, miksi heidän elämänsä arvokas.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Perhe on sekä uhka että mahdollisuus.
Suuri sisarusparvi on usein myös kilpailuareena.
Kilpaillaan vanhempien hyväksynnästä, suosituimmuudesta ja lopulta perinnöistä.
Suomessa on edelleen ikävä kyllä, että perheen vanhimmalle annetaan koko maaomaisuudesta osuus.
Toisaalta, joku lapsista voi ostaa maatilan halpaan hintaan.
Loput sisaruksista jäävät puille paljaille.
Ilmoita asiaton viesti
”… perheen vanhimmalle annetaan koko maaomaisuudesta osuus.”
– Osuus? Kyllä varmasti, mutta se tuskin on sataa prosenttia. Enkä usko esikoisaseman nykyisin tarjoavan etuoikeuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Olen joskus miettinyt, kuinka vaarallinen olikaan lapsuuteni… nykyajan sossutädit varmaan kauhistuisivat niitä harrastuksia sekä olosuhteita ja vallankin vanhempien poissaoloa harrastuksia ohjaamasta… aivan omin päin harrastettiin porukalla, luvallista ja luvatonta… veneet puisia ja pelastusliivejä ei tunnettu mutta uimataito huippua kaikilla… todella vaarallisia leikkejä ja kiipeilyä korkeissa puissa… ammuskelua milloin milläkin pyssyllä ja paljon räjähteiden käyttöä… tupakit paloi ja kiljut kihisivät…
Ilmoita asiaton viesti
…” todella vaarallisia leikkejä ja kiipeilyä korkeissa puissa”
Jokainen lapsuutensa vaiheista voi löytää vaarallisia leikkejä, joita vanhempansa eivät valvoneet.
Itse kiipeilin paljon puissa, joissa oli linnun pesiä.
Oli välttämätöntä nähdä munat pesässä. En hengittänyt, että emo ei hylkäisi.
Vanhempani eivät olleet kiinnostuneet, missä liikuin, kunhan tulin iltaruualle kotiin.
Ilmoita asiaton viesti
Turvallisuus laajasti käsitettynä on aivan toista kuin pari sukupolvea sitten. Ja jopa 1990-lukuun verrattuna lapsia hyysätään paljon enemmän. Onkohan nykyiseen tilanteeseenkin tulossa ”parannuksia” samaan tahtiin? Millaiseen siiloon 2050-luvun lapsi turvallisuuden nimissä suljetaan?
Ilmoita asiaton viesti
Palasin juuri nuorimman lapsenlapseni ” katsastus ” tilaisuudesta, alle 2 viikkoa, oli järjestyksessä nro 8, itse en muista mitään alle 5 vuoden, sitten alkoi tapahtua, minut pantiin kouluun 6v ikäisenä, otettiin ekat sormenjäljet samoin, sekä tein myös ekan keksintöni, vaikkakin olin saanut potkut koulusta joululta. Viimeisin keksintöni on 76v ikäisenä, EPO patentoitu, vaikutusalue n 200 Mrd€, 5 lasta, kaikki töissä sekä ollut 5 yritystä, lopulta selvisin ihan kohtuullisesti 🧠
Ilmoita asiaton viesti
”… itse en muista mitään alle 5 vuoden…”
– Luulen että muistat varhaislapsuutesi tapahtumia, mutta ne eivät muistikuvissasi suoranaisesti liity ikävuosiin 2…5.
Muistan oman 4-vuotispäiväni, kun ajelin leikki-Anglialla pitkin mummolan pitkää puupenkkiä. ”Tuomo neljä vee”, sanoi enoni. Ja toden totta: Ford Anglia 105E oli tullut tuotantoon v. 1959, joten lelukalustoani oli päivitetty aivan riittävästi vuoden -64 kesään mennessä.
Ilmoita asiaton viesti