Venäläinen estetiikka on tehnyt Viipurista ankean ja harmaan.

Olen seurannut Jussi Miikkulaisen esittelyvideoita YouTubesta, ne ovat Viipurista sekä useista kohdista kannakselta, videot ovat kesäkuulta v. 2026 23 kpl, eli varsin ovat tuoreita. Kannattaa kaikkien kiinnostuneiden katsoa ja Miikkulainen on todella nähnyt vaivaa videoidensa eteen esitelläkseen nyky-Viipuria. Kooste on nimeltään Moskovasta Viipuriin.

Nykyisessä Viipurissa suomalaisen silmään pistää ennen kaikkea historian kerroksellisuus ja riipivä kontrasti entisen suomalaisen loiston ja nykyisen venäläisen arjen välillä. Kaupunki on täynnä tuttuja elementtejä, vaikka katsoisi 360 astetta mihin suuntaan tahansa, näet epäkohtia, jotka riipovat silmää. Kaikki on vierasta ja vinossa, jotka on kuorrutettu neuvostoliittolaisella ja venäläisellä estetiikalla.

Ry..än haalean sinisellä värillä on sudittu se, mihin väriä on maltettu uhrata. Venäläisillä talojen rakentajilla ei ole mitään esteettistä silmää, kun ikkunoihin hitsataan vielä betoniraudasta säteinen ristikko varkaiden varalle. Se ärsyttää, ettei mitään standardia ei ole, eli ovet aukeavat, mihin suuntaan tahansa

Seuraavat asiat kiinnittävät suomalaisen huomion kaikkein vahvimmin, rapistuva suomalainen arkkitehtuuri, Viipuri oli ennen sotia Suomen vilkas kakkoskaupunki ja arkkitehtuurin helmi. Nykyään monet suomalaisten rakentamat jugend- ja funktionalistiset rakennukset ovat hälyttävän huonossa kunnossa, jopa useat ovat raunioina, ehkä ne ovat tahallisesti ja lopullisesti päästetty tuhoutumaan.

Kävellessä vanhassa kaupungissa voi tunnistaa entisiä suomalaisia pankkeja, asuintaloja ja liikerakennuksia, joiden julkisivut murenevat ja ikkunat ovat laudoitettu umpeen. Seinistä on revitty kivestä tehtyjä reliefit irti, ties mihin. Suomalaisilta varastetut myllyt ja teollisuus laitokset hukkuvat likaan ja irronneet tiilet pilkottavat seinistä, outo tapa venäläisiltä, ettei näitä teollisuuskohteita hoideta lainkaan.

Tämä herättää suomalaisissa usein voimakasta melankoliaa ja haikeutta (”Mitähän tälle kaupungille olisi tapahtunut, jos se olisi jäänyt Suomelle”).  Joitakin projekteja on kunnostettu, jopa kansanvälisellä avustuksella (kirjasto). mutta se vaatii myös jatkossa vaalimista ja epäkohtien korjaamista, se pakkaa unohtua.

Venäläinen arki näkyy ja repivät kyrilliset kirjaimet mainoksissa, jotka aina ei ole tehty hyvällä maulla. Ne ovat kuin sirkusmainoksia, millä yritetään peittää harmaa ja ankea kaupunkikuva. Rakennuskanta on tuttua, kaupungin visuaalinen ilme on täysin venäläinen. Mutta jalkakäytävällä pitää varoa, että kymmeniä neliöitä rapattua seinäalaa voi kerralla romahtaa niskaan. Samoin ulkonevat räystäät ja ornamentit putoilevat, niin siinä lähtee henki varmasti.

Suomalaisen silmään osuvat heti kyrilliset kyltit, jotka repivät silmää, ortodoksiset kirkot ja neuvostoaikaiset muistomerkit, kuten suuri Lenin-patsas palttoineen punaisella torilla (entinen Punaisenlähteen tori).

Viipurin linna ja sen pyhän Olavin torni sekä kauppatorin pyöreä torni, ovat yhä pystyssä ja hallitsevat maisemaa. Pyöreässä tornissa on pitkään toiminut ravintola, jonka sisustuksessa on venäläiseen tyyliin haettu inspiraatiota keskiajasta.
Suomalaisten kaikkia aisteja revitään hajalle, tutustuessaan kävellen kaupungissa. Jopa liikenteen melukin on erilaista, kuin Suomessa, kauppahallin molotus käy korville, tuntuu kuin savikaivon kaikki sammakot kurnuttavat yhtä aikaa.

Entisajan Viipuri ei enää koskaan palaa, mutta siitä voisi ehkä modernisoida entistä Suomalaisemman kaupunkikuvan. Siihen vaikuttaa jo ympäröivän maailman muuttuminen hyvin erilaiseksi, Viipurissa ei enää hevospuomiakaan tarvitse, kuin ennen vuotta 1939.

Nyt on rajat molemmin puolin kiinni, venäläiset turistitkin kävivät ennen linja-autolla Etelä-Pohjanmaalla Keskisen kyläkaupalla vähän arkaile ja ihmetellen onko Suomessa kaikki kyläkaupat näin isoja palatseja. Kaupan ravintolassa venäläiset ostajat olivat teellä, niin minun 4 vuotias lapsenlapsi, joka on sanavalmis tyttö, meni kirkkain silmin pöydän toiselle puolelle ja tuijotti eräästä venäläistä miestä aikansa, niin sanoi hänelle: ”Kuinka sinulla pysyy maito suussa, kun sinulla on hampaita poissa”.

Joskus vein amerikkalaisen ystäväni käymään Viipurissa, niin hän näki maailman suurimman elintasoeron rajan molemmin puolin, hän koki sen suurena shokkina, joka aiheutti kuumeen.

Suomalaiset ihmettelevät, kuinka suuresti militarismi ovat vallanneet muistomerkkeinä ympäri kaupunkia ja kannasta, On toisen maailmansodan kalustoa panssarivaunuista lähtien, joka kaliiberin tykistöä on siroteltu useasti. Myös sotilaspatsaat aseet käsissä on suosittu asetelma. Miksi pitää kansan mielissä raskas ajanjakso, kun jokainen toivoo rauhassa elämistä. Kansalle vain valmistetaan henkistä asennetta puolustamaan Putinin henkilökohtaista gloriaa.

Sotahistoriasta kiinnostuneet voivat käydä Viipurin sotamuseossa, joka on irvikuva siihen, kun museo asiallinen. Laajalla alueella useita huonokuntoisia rakennuksia (Entinen vankileiri). Ympäristö on hoitamaton, ja pihalla on vanhaa ja rikkinäistä sotakalustoa, millä ei ole mitään museoarvoa, myös muuta romua. Sisätiloissa asettelu on hyvin epämääräistä ja asettelu ontuu ja on sekaista tapahtumien esittelyä. Suomenkielisiin käännöksiin on ujutettu propagandaa.