Entä jos talouskeskustelu kiinnittää huomiota vääriin asioihin?

Olosuhteet 1990-luvun lamasta noustessa olivat hyvin erilaiset kuin nyt, eikä niitä olosuhteita saada enää takaisin. Neuvostoliiton hiljattain tapahtunut romahdus ja Itä-Euroopan maiden integroituminen Länsi-Eurooppaan avasivat täysin uusia markkinoita, eikä Kiinan merkitys maailman tehtaana ollut vielä ratkaiseva.

Kun 1990-luvun nousussa mietittiin, miten maailma saadaan integroitumaan, nyt mietimme, ketkä ovat meille sopivia kumppaneita. Globalisaatio on mennyt niin pitkälle, että kumppanuudet ovat jo maailmanpolitiikkaa. Ole kumppani jonkun suurvallan kanssa ja voit olla suljettu toisen markkinan osalta.

Yksinkertaisesti: se malli, jolla maailmassa tehdään rahaa, on muuttunut ja muuttuu edelleen.

Esimerkiksi, jos haluaa mahdollisimman suuret resurssit uuden teknologian kehittämiseksi kaupalliseen käyttöön, ne eivät ole Euroopassa. USA:n Delaware on merkittävä Eurooppalaistenkin yksisarvisstartupien ensisijoituspaikka. Tuoreen EU-tutkimuksen aineistossa 67,8 % VC-rahoitteisista startupeista oli alun perin perustettu Delawareen, ja uudelleenrekisteröinnit huomioiden osuus nousi 79 prosenttiin. Kiina on puolestaan rakentanut järjestelmän, jossa paikallishallintojen omistamat rahoitus- ja sijoitusyhtiöt voivat rahoittaa ja omistaa yrityksiä sekä infrastruktuuria.

Kasvun yhteydessä puhutaan usein myös tulonjaosta: kuka saa palkkatuloista kuinka paljon? Asia, joka on jäänyt hieman sivummalle, on taloudellisen vallan uusjako. Kun vuonna 1995 maailman rikkain 0,001 % hallitsi 3,3 % kaikesta henkilökohtaisesta varallisuudesta maailmassa, vuonna 2022 se oli jo 6,9 %. Sillä voi olla paljon suurempi merkitys kuin yksittäisen maan tulonjaolla. Varallisuuden jaosta puhuttaessa mietitään sitä, kenellä on oikeus omistaa ja mitä. Mutta taloudellisen vallan jaosta puhuttaessa puhutaan siitä, kenellä on valta päättää, mihin raha menee. Mihin teknologioihin ja mihin ne sijoittuvat?

Tämä on olennainen kysymys, koska merkittävillä digitaalisilla ja aineettomaan pääomaan perustuvilla yrityksillä liikevaihto ja markkina-arvo voivat kasvaa paljon nopeammin kuin niiden fyysiset resurssit tai henkilöstö. Siksi omistajuuden merkitys kasvaa: jos yritys pystyy skaalaamaan liiketoimintaansa maailmanlaajuisesti ilman vastaavaa fyysisen pääoman tai henkilöstön kasvua, myös omistukseen liittyvä taloudellinen valta voi keskittyä hyvin nopeasti.

Kaiken tämän keskellä, kaksi asiaa on muuttunut Euroopassa ratkaisevasti. Meillä on entistä vanhempi väestö ja Eurooppa ei ole enää yhtä vahva teknologian kaupallistamisessa ja skaalaamisessa suhteessa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan kuin se oli 2000-luvun alussa.

Kun puhumme kasvusta, puhutaanko A-Studiossa, Kauppalehdessä, Helsingin Sanomissa ja kahvipöydissä oikeasti merkityksellisistä asioista ja niiden ratkaisemisesta?

Euroopan kysymys on, miten me nousemme teknologisen kehityksen huipulle? Miten Eurooppa saa lisää työikäisiä, osaamista, yrittäjiä, tutkijoita ja uusia yrityksiä tilanteessa, jossa väestö ikääntyy? Ja kuinka paljon voimme paikata teknologian avulla sitä, minkä häviämme työikäisen väestön määrässä?

PasiSillanp
Sitoutumaton Helsinki

Olen strategiakonsultti. Autan yrityksiä kasvattamaan tuottavuutta ja innovoimaan. Viime vuosina olen tutkinut erityisesti strategisen ajattelun ja uusien, maailmaa muuttavien ideoiden syntyä.

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu