Maailman kovapäisin kansa

Tuttu ihminen totesi, että hän on nuoresta pitäen ihmetellyt, miksi varsinkaan miehet eivät ala toimia asioiden kehittämiseksi tai epäkohtien poistamiseksi muuten kuin kuvitteellisella tai konkreettisella aseella uhaten.

Ongelma ei tosissaan koske vain miehiä, mutta kun päättäjissä heitä on enemmän, myös miehen rooli kokonaisuudessa korostuu.

Olen ammatikseni ollut muutosen kanssa tekemisissä yli 20 vuotta ja voin sen perusteella hyvinkin todeta, että väitteessä on vinha perä. Varsin usein asioita lähdetään muuttamaan vasta silloin, kun asiat ovat jo valmiiksi huonosti. Olen miettinyt, mistä se johtuu, ja päätynyt kahteen päätekijään.

Ensinnäkin me luotamme lukuihin ja luvut kertovat yleensä vasta jälkeenpäin, että tehtiin päin persettä. Niin kauan kuin todisteena on säädyllisiä lukuja historiasta, voidaan aina väittää, että asiat ovat kunnossa, tai ainakaan ne eivät ole huonosti.

Toiseksi, avun pyytäminen katsotaan Suomessa heikkoudeksi. Jos et itse keksi asiaan ratkaisua, olet epäonnistunut. Hyvä ihminen menee vaikka läpi harmaan kiven, vaikka tarjolla olisi myös hyvin tallottu polku sen kiertämiseen.

Me suomalaiset olemme valitettavan uppiniskaisia ja luulemme, että olemme valittu kansa, jonka sivistys ja tavat ovat vertaansa vailla. Samalla tavalla taitavat ajatella monet muutkin kansat. Heillä on kuitenkin se etu, että monessa tapauksessa heitä on enemmän. On eri asia olla vähän hassu 50 miljoonan kansa kuin reilun viiden miljoonan kansa.

Jos me haluamme mennä vähän nopeammin eteenpäin, meidän pitäisi riisua omaa uppiniskaista ajattelua siitä, että olemme jotenkin muita fiksumpia. Meille olisi terveellistä ehkä ajatella, että olemme aivan pahuksen typerää kansaa ja lähteä siitä rakentamaan jotakin viisaampaa.

Se olisi ehkä se kansallisen tason aseellinen uhkaus, jolla edes osa saataisiin liikkeelle. Tulla leimatuksi yhdeksi hulluksi muiden joukossa. Kukaan viisas ei halua tulla leimatuksi hulluksi.