Aivastus 16.syyskuuta 2026

Aivastin sateisena keskiviikkona 16. syyskuuta 2026. En ollut ajatellut asiaa kosmisena tekona, mutta sellainenhan se on. Kun aivastin, siirsin massaa. Liikemäärän säilymislain mukaan maapallo liikahti vastakkaiseen suuntaan. Vähän. Noin atomin osan verran. Mutta liikahti kuitenkin.

Pahoittelut maapallolle. Aivastuksen aikana myös lämpösäteilin. Fotonit ovat nyt matkalla. Ne ohittivat katon, pilvet, kuun radan ja jatkavat. Sadan vuoden päästä joku tyhjiössä leijuva pölyhiukkanen lämpenee niistä määrällä, jota ei voi mitata, mutta periaatteessa lämpenee. Siis tarkenee.

Gravitaatiokenttäkin värähti. Einstein sanoo että tieto massan siirtymisestä etenee valonnopeudella. Joten tälläkin hetkellä, noin kahdeksan minuutin päässä, aurinko kokee aavistuksenomaisen nykäyksen johonkin suuntaan.

Tämä on tärkeää. Ihmiskunta on vuosituhansia luullut että merkitykseen tarvitaan suuria tekoja: pyramideja, sotia, Nobel. Nyt tiedätte, että riittää kun aivastaa.

Punasiirtymä on tässä hyvä vertailukohta. Kun kaukainen galaksi punasiirtyy, se tarkoittaa että avaruus itse on venynyt. Se on universumin tapa henkäistä syvään ja kasvaa.

Aivastuksella on myös ekologinen ulottuvuus, jota ei voi sivuuttaa. Kun aivastin satoi, joten vesimäärä ilmakehässä lisääntyi. Itämeressä asuu silakka. Silakka on pieni joulukalaksi, kuten olemme jo todenneet, mutta sillä on merkittäviä tehtäviä. Se on nyt hieman makeammassa vedessä juuri siksi, että vesimäärä lisääntyi. Silakka ei tiedä tätä. Silakka vain ui ja ihmettelee.

Perhosvaikutus opettaa, että emme voi tietää kuinka pieni teko voi olla ratkaiseva. Siksi tähän aivastamisenkin asiaan pitää suhtautua asianmukaisella vakavuudella. Siksi ennen aivastamista pitää olla vastuullinen.

Lopputulema on joka tapauksessa tämä: aivastukseni on matkalla galakseihin. Universumin kirjanpidossa pitäisi lukea: aika paikka ja päivämäärä sekä aktin tekijä.