Hyvät, pahat ja rumat – lakikirjan henkilöstöluettelo

Ennen oli helppoa. Oli hyvät ja pahat. Hyvät kävivät kirkossa ja pahat istuivat linnassa. Sitten tuli moderni lainsäädäntö ja tajusi, että suurin osa ihmisistä ei mahdu kumpaankaan. Niinpä keksittiin rumat.

Hyvät ovat nykyään niitä, joiden puolesta laki loukkaantuu. Jos sanot rumasti hyvälle, syyttäjä loukkaantuu puolestasi. Hyvä saa erityiskohtelua, positiivista syrjintää ja lausunnon jossa lukee haavoittuva. Hyvän ei tarvitse olla kiltti, riittää että kuuluu oikeaan kappaleeseen yhdenvertaisuuslaissa. Hyvyys on hallinnollinen status, ei luonteenpiirre.

Pahat ovat helppoja. He ovat edelleen olemassa, ja heille on varattu rikoslain kovimmat sivut. Paha toimii tahallaan, suunnitelmallisesti ja väärällä motiivilla. Pahalta voidaan ottaa rahat, vapaus, passi ja uskottavuus. Pahalle laki sanoo suoraan: sinä olet ongelma.

Sitten ovat rumat, ja heitä on eniten. Ruma ei ole paha, joten häntä ei vangita. Se olisi kallista ja epämuodikasta. Ruma ei ole hyvä, joten häntä ei kannata suojella. Se olisi kallista ja aiheuttaisi kateutta.
Siksi rumaa hallinnoidaan.

Rumalle ei anneta tuomiota vaan palvelupolku, maksusuunnitelma, ehto, velvoite, hoitosuunnitelma ja asiakkuus. Ruma saa valita vapaasti kolmesta vaihtoehdosta, jotka kaikki ovat pakollisia. Jos ruma ei aktivoidu, hänen tukeaan aktivoidaan leikkaamalla.

Parasta rumissa on se, että hän on joustava. Kun budjetti on tiukka, ruma on kustannus. Kun tarvitaan esimerkki, rumasta tulee paha yhdellä Facebook-päivityksellä. Kun tarvitaan hyvä tilasto, ruma kuntoutuu.

Sergio Leone luuli tehneensä elokuvan kolmesta aarteenmetsästäjästä. Todellisuudessa hän teki organisaatiokaavion oikeusvaltiosta. Hyvät kirjoittavat lain. Pahat perustelevat sen olemassaolon. Rumat maksavat sen toimeenpanon ja täyttävät kaikki lomakkeet kahteen kertaan.