Kenen laari tyhjenee ensin?

Euroopan ulkopoliittista keskustelua seuratessa tulee mieleen, että kahvipöydän järjestelyistä on sovittu vähemmän kuin siitä, kuka saa istua kunniapaikalla. Puheenvuoroja riittää, mutta yhteistä käsitystä siitä, mitä pöydässä pitäisi saada aikaan, on vaikea löytää.

Eurooppa haluaa olla mukana päättämässä Ukrainan sodan lopputuloksesta. Se on ymmärrettävää, sillä sodan seuraukset koskevat suoraan Euroopan turvallisuutta. Mutta kuka Euroopan puolesta puhuu, millä valtuuksilla ja mitä oikeastaan tavoitellaan? Ukrainan tavoitteet ja Euroopan omat turvallisuuspoliittiset intressit eivät myöskään ole automaattisesti samoja.

Moraalisilla periaatteilla on kansainvälisessä politiikassa paikkansa, mutta ne eivät yksin muodosta neuvottelustrategiaa. Tarvitaan myös sotilaallista uskottavuutta, taloudellista kestävyyttä ja yhteistä poliittista tahtoa.

Lopulta kysymys on varsin arkinen: kenen kampaviinerilaari tyhjenee ensimmäisenä? Sodan kustannukset jakautuvat eri tavoin Venäjän, Ukrainan, Euroopan ja Yhdysvaltojen kesken. Kestokykyä mitataan rahan ja aseiden lisäksi myös sillä, kuinka pitkään kansalaiset ja poliittiset päättäjät hyväksyvät sodan hinnan.

Rauhan kaipuu ei välttämättä synny silloin, kun sodan järjettömyys ymmärretään, vaan vasta silloin, kun kustannukset alkavat tuntua omassa kahvipöydässä. Niin kauan kuin kampaviinereitä riittää, voidaan pitää puheita ja järjestää huippukokouksia.

Jos Eurooppa ei kykene sopimaan yhteisestä neuvottelulinjasta, joku muu kattaa pöydän ja päättää tarjoilusta.

Ehkä ennen seuraavaa huippukokousta olisi syytä tehdä inventaario: mitä varastoissa on jäljellä, kuka vastaa tarjoilusta ja kuinka pitkään tarjoilua voidaan jatkaa.