Kuinka maailma suitsi itsensä konkurssiin – ja taputti itselleen

Maailma on vihdoin keksinyt ikiliikkujan. Ensin keksimme globalisaation, jossa kaikki tarvitsee kaikkia. Sitten keksimme, että juuri se on vaarallista, ja päätimme suitsia jokaisen tuotantopanoksen jota toinen tarvitsee. Se on nerokasta. Kestävää. Ja täysin ilmaista – arvellaan.

Aloitimme energiasta. Venäjä on paha, joten emme osta siltä kaasua. Sitten huomasimme että kun emme osta kaasua, meillä on kylmä ja kallista. Loogista sekin, mutta se on pieni hinta oikeudenmukaisuudesta. Joten ostimme samaa kaasua kiertotietä, kalliimmalla, ja painoimme tarran ”vapaa kaasu”.

Sitten sirut. Kiina on paha, joten emme myy sille siruja. Kiina totesi että harvinaiset maametallit ovat pahoja ja jätti myymättä niitä meille. Molemmat maat taputtivat itseään selkään siitä kuinka ne panivat toisen kuriin. Tehtaissa ei taputettu. Siellä laskettiin että se akku ja se ohjus ja se tuulimylly maksaa nyt tuplasti ja tulee puolessa vuodessa myöhässä. Mutta se on pieni hinta turvallisuudesta.

Sitten ruoka, lannoitteet, lääkkeet, laivat, satamat, pankkisiirrot. Jokaiselle löytyi oma pieni, moraalisesti moitteeton suitsi. Yksi raportti. Yksi sertifikaatti. Yksi lista. Yksi pakote. Yksi vastuullisuuslauseke. Yksinään jokainen suitsi on järkevä. Yhdessä ne on satula, suitsiset, kuolaimet, vilkut, turvavyö, kypärä, airbag ja käsijarru samaan aikaan hevosella joka yrittää laukata. Ja sitten ihmettelemme miksi hevonen ei liiku.

Vanhat tylsät konservatiivit sanoivat että maailma on epäreilu mutta ennustettava on halvempi kuin reilu mutta arvaamaton. Heitä ei kuunneltu, koska ennustettavuus ei saa tykkäyksiä.

Uusi maailma sanoo että nyt on säännöt. Tai oikeastaan nyt on sääntöjen päälle säännöt sääntöjen kiertämisestä. Ja kun nekin kierretään, keksitään uudet säännöt. Ja jokaiselle säännölle palkataan valvoja, ja valvojalle valvoja, ja valvojien valvojille konferenssi Genevessä.

Lopputulos on kaunis. Olemme moraalisesti puhtaita, strategisesti autonomisia ja taloudellisesti… suitsittuja. Konkurssi ei tule niin että rahat loppuu. Se tulee niin että mikään ei enää kannata. Viljelijä ei kylvä, koska lannoite on pakotelistalla. Tehdas ei investoi, koska siru on vientikiellossa. Varustamo ei kuljeta, koska vakuutus ei kata tätä merialuetta tänä vuonna.

Ja kun kakku pienenee, alamme tapella siitä kuka sai isomman palan epäreilusti. Siitä tulee sota. Sitten pidämme puheen YK:ssa että nyt tarvitaan sääntöihin perustuvaa järjestystä.

Eli kyllä. Maailma suitsii itsensä konkurssiin. Mutta tekee sen erittäin oikeudenmukaisesti, kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, ja kaikkia osapuolia kuunnellen.