Kun ymmärrys katoaa

Ennen sota tuli kotiin. Se tuli kylänraitille, vei hevoset, viljan ja pojat. Sen näki naapurin kasvoista. Hautajaiset eivät olleet uutinen vaan tapahtuma, jossa joku oli poissa.

Nyt sota tulee ruudulle. Se tulee videona, karttana, droonikuvaajana ja punaisina nuolina. Räjähdys näkyy muutamassa sekunnissa kaikkialla maailmassa. Sota ei enää tarvitse ovea päästäkseen sisään. Se tarvitsee vain verkkoyhteyden.

Kuva ei kerro, miksi

Droonivideo näyttää osuman. Kartta näyttää rintamalinjan. Satelliittikuva näyttää rakennuksen, joka oli eilen ehjä. Kaikki on totta. Silti kokonaisuus voi jäädä ymmärtämättä.

Kuva on sodan uusi kartta. Ja kuten kaikki kartat, se on valikoiva. Me näemme sen mikä räjähtää. Emme sitä, mikä jäi räjähtämättä. Näemme yhden minuutin, emme niitä kuukausia, jotka johtivat siihen. Näemme kuolleen panssarivaunun, emme ihmistä, joka sen sisällä oli. Näemme tapahtuman, mutta emme välttämättä sen seurauksia.

Kuva muuttuu informaatioksi

Informaatiota on helppo kuluttaa. Sitä voi selata, jakaa ja kommentoida. Sille voi antaa sydämen. Sen voi tuomita. Sen voi ottaa oman joukkueen todisteeksi. Emme kysy enää, mitä tapahtui. Kysymme, miltä se näyttää. Onko video vaikuttava? Onko isku onnistunut? Onko kuva meidän puoleltamme? Onko vastapuolen julkaisema kuva propagandaa? Moraali saa käyttöliittymän.

Ennen moraali liittyi tekoihin: mitä teit toiselle ihmiselle ja mitä siitä seurasi. Nyt moraali alkaa jo siitä, mitä sanot tapahtuneesta ja mitä kuvaa jaat. Ihminen voi osallistua sotaan ilman että hän koskaan poistuu nojatuolistaan. Hän ei ammu ketään. Hän ampuu mielipiteitä.

Tässä propaganda on saanut täydellisen teknisen ympäristön. Enää ei tarvitse vakuuttaa ihmistä yhdestä suuresta kertomuksesta. Riittää, että hänelle toimitetaan jatkuvasti sopivia palasia. Yksi video vahvistaa yhtä käsitystä, toinen toista.

Venäjällä sota voidaan esittää kaukaisena erikoisoperaationa. Lännessä sama sota voidaan nähdä moraalisena kertomuksena, jossa osapuolet sijoitetaan nopeasti oikealle ja väärälle puolelle.

Kertomus korvaa todellisuuden

Silloin ihminen ei enää katso kuvaa kysyäkseen, mitä maailmassa tapahtuu. Hän katsoo kuvaa löytääkseen vahvistuksen sille, minkä jo tietää tapahtuvan. Tässä on nykyisen mediasodan erikoinen paradoksi: mitä enemmän näemme sodasta, sitä vähemmän meidän tarvitsee ymmärtää sitä.

Kuva ei ole ongelma. Päinvastoin. Droonit, satelliitit ja kamerat voivat dokumentoida asioita, joita aikaisemmin ei olisi koskaan voitu nähdä. Ne paljastavat valheita ja tekevät tapahtumista todistettavia. Ongelma syntyy vasta, kun dokumentti alkaa esiintyä ymmärryksenä. Yksi video ei ole sota. Yksi kartta ei ole sota. Yksi uhri ei ole sota.

Eikä edes tuhat videota muodosta automaattisesti ymmärrystä sodasta. Ymmärtäminen alkaa vasta siitä kysymyksestä, jota kuva ei pysty itse esittämään: miksi?

Tässä on puhelimen todellinen tehtävä sodassa. Se ei suojaa meitä sodalta. Se suojaa meitä siltä kokemukselta, että emme ymmärrä sitä. Kamera on uusi kypärä. Se antaa tunteen, että olemme tapahtuman keskellä, vaikka olemme siitä tuhansien kilometrien päässä.

Niin kauan kuin sota pysyy ruudulla, voimme vielä valita, millä tavalla haluamme sen nähdä. Ongelma alkaa silloin, kun ruutu ei enää ole ikkuna maailmaan, vaan maailma alkaa näyttää ruudulta.