Kyttäämisen historia – inkvisitiosta kalvinappiin

Ihminen on sosiaalinen eläin, mikä tarkoittaa sitä, että naapurin tekemiset kiinnostavat usein enemmän kuin omat. Vielä parempi, jos niistä voi ilmoittaa jollekin, jolla on valta puuttua asiaan.

Antiikin Roomassa ilmiantaminen oli tuottoisaa liiketoimintaa. Keskiajalla se sai uskonnollisen oikeutuksen, noitavainoissa epäily muuttui todisteeksi ja 1900-luvun totalitaarisissa valtioissa kansalaiset valjastettiin valvomaan toisiaan. Yhteinen hyvä ja henkilökohtainen etu ovat löytäneet toisensa historiassa useammin kuin olisi tarpeen.

Nykyaikana väärinkäytösten ilmoittaminen voi olla tärkeää ja perusteltua. Mutta sosiaalinen media on tuonut jokaisen ulottuville uudenlaisen valvontavälineen: kalvinapin. Sen painamiseen ei tarvita todistusaineistoa, pitkää harkintaa eikä edes keskustelua asianomaisen kanssa. Riittää, että tuntee ainakin luissaan rikkomuksen. Ei välttämättä keskushermostossa.

Teknologia on kehittynyt, mutta ihmisen moraalinen varmuus on pysynyt ennallaan. Ennen tarvittiin pappi, ilmiantaja tai salaisen poliisin yhteyshenkilö. Nyt riittää verkkoyhteys ja sopiva kuvake.

Yhteiskunta tarvitsee sääntöjä ja joskus myös ilmiantajia. Mutta kun jokaisesta erimielisyydestä voi tehdä ilmoituksen, moraali uhkaa muuttua valvonnaksi ja yhteisvastuu toisten vahtimiseksi.

Sivilisaatio on kulkenut pitkän matkan. Ennen kurkittiin naapuria aidanraosta. Nyt siihen on oma käyttöliittymä.

Pertti

TTK Jyväskylän yliopistosta.
Entinen kotikunta Korpilahti.
Harrastukset: lukeminen, shakki, liikunta.
Alat: tutkimus, opetus.
Ei aktiivipalveluksessa.

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu