Toksista maskuliinisuutta Ylellä

Yle Areena ei juuri tarjoa hengenravintoa, mutta joskus sieltä sentään löytää jotakin. Nyt olen lyhyen ajan sisällä katsonut kaksi elokuvaa, Kuutamosonaatin ja Tulipunaisen kyyhkysen.

Molemmat ovat suomalaista elokuvahistoriaa eri vuosikymmeniltä, mutta yllättävän lähellä toisiaan teemoiltaan.

Kuutamosonaatti (1988) on Olli Soinion ohjaama ja käsikirjoittama kauhuelokuva, jota pidetään modernin suomalaisen kauhugenren ensimmäisenä sitten vuoden 1952. Se voitti kaksi Jussi-palkintoa, mm. Kari Sorvali parhaasta miespääosasta. Tarinassa muotimaailmaan kyllästynyt huippumalli Anni Stark hakee rauhaa Lapin hiihtomajalta, mutta syrjäseudun Kyyrölän perhe – hurmoshenkinen Äitee ja pojat Arvo ja Sulo – alkaa ahdistella häntä määrätietoisesti.

Tulipunainen kyyhkynen (1961) taas on Matti Kassilan ohjaama psykologinen trilleri, joka sai ensi-iltansa 10. maaliskuuta 1961 ja joka jäi Tauno Palon viimeiseksi elokuvaksi. Idea syntyi Kassilan omasta unesta ja elokuva kuvattiin osin keskellä Helsingin ihmisvilinää. Mustavalkoinen, mutta kiinnostava. Siitäkin huolimatta, ettei siinä itse kyyhkysestä kerrota ensimmäistäkään sanaa. Nimi viittaa enemmän tunnelmaan – elokuvaa on kuvattu film noir -vaikutteiseksi painajaiseksi, jonka avainsanoja ovat mustasukkaisuus ja seksuaalisuus.

Ajankohtaisia molemmat ovat siinä mielessä, että sukupuoliset halut ovat niissä keskeisessä osassa. Kuutamosonaatissa halut kasvavat pakkomielteeksi – Arvolla on voimakas sukupuolivietti ja pakkomielle kauniisiin julkkisnaisiin ja sama teema toistuu myös Tulipunaisessa kyyhkysessä, joskin hallitummin. Siinä kirurgi Olavi Aitamaa alkaa epäillä nuorta vaimoaan uskottomuudesta ja seuraa tätä mustasukkaisuuden ajamana.