Tunnelmia Latviasta

Vietin äskettäin muutaman päivän Latvian Rigassa (Riika).

Olen toki vieraillut kaupungissa aikaisemminkin. Ensimmäinen kerta oli kansakouluaikana – niin kansakoulu vallitsi meillä eri aikoina ja Tampereella minun koulua käydessäni vielä lapsuudessani 70-luvulla – kuoromatkalla. Siltä matkalta en tosin paljoa muista: miliisit joka kulmassa, pahan hajun ja nuokkuvat, sotkuiset rakennukset, jotka tosin olivat siihen aikaan neuvostovallan turismin näyttämöitä.

Yksi käyntikohteista oli KGB-museo, joka sijaitsee paraatialueella uudemmassa keskustassa. Se on alkuperäinen KGB:n toimipiste kuulusteluhuoneineen ja vankikoppeineen.

Paikka on tyly, suorastaan sikamainen. Kuulusteluhuoneessa poltettiin tupakalla kuulusteltavan kädet ja tehtiin muita virvoittavan ja parantavan neuvostorangaistuksen ruoskan jälkiä. Vankikopit olivat kylmiä kanahäkkejä. Ruoaksi tarjottiin kalanmakuista vettä.

Tästä on noin 30 vuotta.

Vastaavia museoita on kaikissa Baltian maissa. On kiinnostavaa, että esimerkiksi YLE ei tietääkseni ole tehnyt niistä dokumentteja.

Riika on kovin viehättävä pikkukaupunki. Erityisesti vanha keskusta toinen toistaan mielenkiintoisempien rakennustensa myötä on vallan hieno promenadikohde. Palvelut ovat ystävällisiä ja kadut siistejä.

Turistin silmään pistää yritteliäisyys ja valoisuus, tietenkään yhteiskunnan  ongelmat lukuunottamatta busseissa majailevia satunnaisia asunnottomia eivät pistä silmään.

Samanlaista kunnossapitoa olen huomannut Virossa.

Onko niin, että kun Baltiassa koettiin 70 vuoden vankeus ja neuvostovallan kaiken tuhoava ja töhrivä, epäsiisti meininki, Baltian maissa on syntynyt vapautumisen jälkeen motiivi puhtauteen ja eteenpäinmenoon kaiken raiskaavan ja kehityksen pysäyttävän yhteiskuntajärjestelmän väistymisen jälkeen?

Ja rohkeuttakaan ei puutu. Venäjän lähetystön edessä olevan Lääketieteen museon seinässä on suuri lähetystöönpäin oleva kuva, jossa Putin on puoliksi irvistävä pääkallo. Katu, jolla lähetystö sijaitsee, on nimetty uudelleen. Nyt nimi on Ukrainan vapautuksen katu.

Latviassa on suuri venäläisvähemmistö, kolmasosa kansasta, mutta tuskin Venäjälle kaipaa. Äskeisissä vaaleissa pitkään jatkunut venäläismielisen politiikan enemmistö kaatui.

Baltiassa seikkaillessa näiden maiden kuntoon saattamisen prosessi on herättänyt mietteitä. Ne olivat vankeina vuosikymmeniä, mutta parantavat menoaan. Suomi oli kohtuullisen vapaa 70 vuotta, mutta sen ilmapiiri ei ole yhtä tulevaisuuteen uskova. Meillä ei ole kokemusta venäläisestä rappiosta, liasta ja sadismista.

Ehkä kokemattomuus on saanut yhteiskuntamme tilaan, jossa ei ole selkeää tulevaisuuden visiota. Kun esimerkiksi kuuntelee eduskuntavaaleihin valmistautuvia puolueita, ei voi kuin päätään pyöritellä näköalattomuuden edessä.