ALV -kiristyksen peruutus mieluummin kuin yhteisöveron alennus

Jos saisit valita yhden – peruuttaisitko ALV -kiristyksen vai pitäisitkö voimassa lupauksen yhteisöveron alentamisesta? Itse valitsisin milloin tahansa ALV -kiristyksen peruutuksen.

Hallituksen kahdesta merkittävästä verouudistuksesta arvonlisäveron kiristys on ollut voimassa kaksi vuotta. Se siirtää vuosittain noin miljardi euroa yritysten kassoista valtiolle. Samalla se ainakin osittain nostaa kuluttajahintoja – edellytyksillä, että kuluttajien maksukyky ja yrityksen hinnoitteluvoima ovat riittävät.

Yhteisöveron alennus on luvattu ensi vuodeksi. Se keventää voittoa tekevien yritysten verotusta kymmenyksen. Vaikutus on suuruusluokkaa 0,6 miljardia euroa vuodessa.

Ruohonjuuritason tuntuman saadakseni pyysin taloushallintoamme laskemaan näiden kahden veromuutoksen kassavaikutukset (ei siis tulos- vaan kassavaikutus) yhden konsernin osalta. Arvio oli, että arvonlisäveron kiristys rasittaa kassaa kaksi kertaa niin paljon kuin yhteisöveron alennus sitä parantaa. Luvut ovat kohtuu hyvin linjassa em valtiotason arvioiden kanssa.

Hallituksen kahden keskeisen verouudistuksen nettovaikutus on siis verotusta kiristävä. Lisäksi arvonlisäveron kiristys on jo voimassa. Yhteisöveron alennukseen liittyy epävarmuutta tulevan hallituksen ohjelman suhteen.

Uskoakseni arvonlisäverotuksen kiristyksen haittavaikutukset talouteen ovat suuremmat kuin yhteisöveron alennuksen hyödyt. Yritysten luomasta arvonlisästä viedään päältä jo yli neljännes valtiolle ALVina. Samalla yritysten likviditeetti kiristyy. Nousevat kuluttajahinnat jarruttavat talouskasvua ja tuntuvat laajalti läpi yhteiskunnan kuluttajan kukkarossa ostohaluja hillitsevästi. Yhteisöveron alentaminen kohdentuu vain joihinkin yrityksiin ja on euroina pienempi.

ALV:n kiristys jarruttaa myös entisestään jumissa olevaa asuntorakentamista. Miten uudet asunnot menisivät kaupaksi korotetulla ALVilla rakennettuina kuin eivät tahdo mennä vanhalla, alemmallakaan ALVlla?

Varmemmaksi vakuudeksi kysyin tänään X:ssä kumpi maistuisi – ALV -kiristyksen peruutus vai yhteisöveron lasku. Väliaikatietona vielä keskenolevassa äänestyksessä tähänastisista 300 vastaajasta noin ¾ näyttäisi olevan ALV -kiristyksen peruutuksen kannalla. Tähän kantaan on helppo yhtyä.

Summa summarum: valinta ALV -kiristyksen perumisen ja yhteisöveron alentamisen välillä on helppo. Valitsisin aina ALV -kiristyksen perumisen ja samalla luopuisin yhteisöveron alennuksesta.

 

Petri Roininen

Yrittäjä

Puheenjohtaja, Koko Suomen kasvu ry

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu