Korjasin tekoälyn virheen

Torstaina 24.9. seurasin Eduskunnan kyselytuntia kuten niin usein ennenkin. Palasivat mieleeni vanhat ajat ja muistelin, kuinka aikanaan minä ja kansanedustajatoverini Georg C Ehrnrooth teimme aloitteen kyselytunnin käyttöönotosta ja saimme sitten kahtena ensimmäisenä tehdä ministerille kysymykset, joihin myös vastattiin. Muistelin päivämäärää ja kysäisin sitä tekoälyltä.

Vastaus oli kummallinen: ”Vuonna 1962 edustaja Ehrnrooth, jolle kunnia asiassa täten yksin kuuluu – mitä tekoäly vahvasti alleviivasi – on 13 kansanedustajan kanssa tehnyt asiasta ensimmäisen aloitteen.” Se oli minulle uutta. Eihän tuo aloite mihinkään johtanut. Ihmettelin täten tekoälyn vastauksen paikkansapitävyyttä. Hain kirjahyllystä ensin esiin omaelämänkertani ”Kolme elämää”, ja sen sivuilta 114- löysin tiedot toukokuun 6 päivänä 1966 edustaja Georg C Ehnroothin kanssa tekemästämme aloitteesta, joka oli tuloksekas. Se nimittäin johti kyselymenettelyn alkamiseen. Nimiemme aakkosjärjestykseen nojaten Ehnrnrooth teki sitten ensimmäisen ja minä toisen kysymyksen, johon ministeri Esa Kaitila vastasi. Kyselytunnit olivat alkaneet.

Tarkistin asiaa vielä Eduskunnan kirjaston tietopalvelun kanssa. Se vahvisti kertomani ja lähetti sähköpostitse monisatasivuisen nivaskan Eduskunnan dokumentteja, joista tietoni oikeudellisuus todistettiin. Kiitos siitä. Nyt juttelen sitten väärää tietoa jakaneen tekoälyn kanssa, kerron oikean vastauksen toivoen että väärä – se Ehrnrooth 13 edustajineen – korjataan. Kunnia tai ansio, miksi sitä kutsutaankaan, meille kahdelle joille se kuuluu. Vanhalla sananlaskulla ”Hyvää päivää – kirvesvartta” – ei tekoälykään pärjää vaikka se vastauksiinsa liittääkin huomautukseen mahdolllisesta virheestä.

raimoilaskivi
Kokoomus Helsinki

Ylipormestari, dosentti emeritus Raimo Ilaskivi (s. 1928) on tehnyt pitkän uran kansainvälisenä ja kansallisena vaikuttajana. Valmistuttuaan hän toimi 1950-1970-luvuilla erilaisissa pankkimaailman johtotehtävissä, mm. Suomen Pankkiyhdistyksen, Suomen Teollisuuspankki Oy:n (nyk. Nordean kiinnitysluottopankki) ja Helsingin Arvopaperipörssin toimitusjohtajana. Ilaskivi on ollut kansanedustajana sekä ryhmän puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja vv.1962-75, Euroopan parlamentin jäsen 1996–1999, Helsingin kaupunginjohtaja 1979–1991 ja kokoomuksen presidenttiehdokas vuonna 1994.
Ilaskivi väitteli tohtoriksi vuonna 1958. Aiheena oli Valtiontalouden automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa. Seuraava tieteellinen ns dosenttipätevyysteos käsitteli Suomen Pankin rahapolitiikkaa. Hän toimikin kansantaloustieteen dosenttina Helsingin Yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan. Eläkkeelle siirryttyään han on ollut kansainvälisen, ekumeenisen, Koko Afrikan Paavin ja Alexandrian patriarkan suojeleman Konstantinus Suuren Ritarikunnan (Ordo Sancti Constantini Magni) kansleri ja viimeksi varasuurmestari vuoteen 2022 saakka. Presidentti Kekkonen myönsi hänelle ylipormestarin arvonimen ja presidentti Koivisto Suomen Leijonan Ritarikunnan suurristin.

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu