Puheenvuoro-blogit
Korjasin tekoälyn virheen
Torstaina 24.9. seurasin Eduskunnan kyselytuntia kuten niin usein ennenkin. Palasivat mieleeni vanhat ajat ja muistelin, kuinka aikanaan minä ja kansanedustajatoverini Georg C Ehrnrooth teimme aloitteen kyselytunnin käyttöönotosta ja saimme sitten kahtena ensimmäisenä tehdä ministerille kysymykset, joihin myös vastattiin. Muistelin päivämäärää ja kysäisin sitä tekoälyltä.
Vastaus oli kummallinen: ”Vuonna 1962 edustaja Ehrnrooth, jolle kunnia asiassa täten yksin kuuluu – mitä tekoäly vahvasti alleviivasi – on 13 kansanedustajan kanssa tehnyt asiasta ensimmäisen aloitteen.” Se oli minulle uutta. Eihän tuo aloite mihinkään johtanut. Ihmettelin täten tekoälyn vastauksen paikkansapitävyyttä. Hain kirjahyllystä ensin esiin omaelämänkertani ”Kolme elämää”, ja sen sivuilta 114- löysin tiedot toukokuun 6 päivänä 1966 edustaja Georg C Ehnroothin kanssa tekemästämme aloitteesta, joka oli tuloksekas. Se nimittäin johti kyselymenettelyn alkamiseen. Nimiemme aakkosjärjestykseen nojaten Ehnrnrooth teki sitten ensimmäisen ja minä toisen kysymyksen, johon ministeri Esa Kaitila vastasi. Kyselytunnit olivat alkaneet.
Tarkistin asiaa vielä Eduskunnan kirjaston tietopalvelun kanssa. Se vahvisti kertomani ja lähetti sähköpostitse monisatasivuisen nivaskan Eduskunnan dokumentteja, joista tietoni oikeudellisuus todistettiin. Kiitos siitä. Nyt juttelen sitten väärää tietoa jakaneen tekoälyn kanssa, kerron oikean vastauksen toivoen että väärä – se Ehrnrooth 13 edustajineen – korjataan. Kunnia tai ansio, miksi sitä kutsutaankaan, meille kahdelle joille se kuuluu. Vanhalla sananlaskulla ”Hyvää päivää – kirvesvartta” – ei tekoälykään pärjää vaikka se vastauksiinsa liittääkin huomautukseen mahdolllisesta virheestä.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Kommentit (11)
Kommentoi
Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.Uutiset/Nostot
Se tekee niin paljon virheitä ettei niistä viitsi edes mainita.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän samalla tavoin kävi minun sotilasansiomitalin kanssa. AI sanoo, ettei ole eri metalliluokkia (kuten pronssia, hopeaa tai kultaa); minulla sattuu olemaan kaksi – toinen on ruskea ja toinen on keltainen. Parempi kai pitää laatikossa eikä rintapielessä, kun ei tiedä onko koko mitalia edes olemassa.
Ilmoita asiaton viesti
Claude ainakin osasi korjata virheensä: https://www.aldspeakers.fi/blogi/kolmoisdiskantin-liuskottuminen-korkeilla-taajuuksilla/
Ilmoita asiaton viesti
En ole varma, korjaako tekoäly tietovarastoaan, vaikka myöntäisikin virheensä yksittäiselle käyttäjälle. Olisikohan se ollut Googlen tekoäly, joka kyselyyni vanhenemisen päättymisestä väitti, ettei se pääty mihinkään. Sitten kun kerroin, että sehän päättyy kuolemaan, TÄ myönsi asian. Aloitin uudestaan samalla kyselyllä, eikä TÄ:n vastaus ollut korjaantunut.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kielimalleilla ole oletuksena mitään tietovarastoa, ellei sellaista siihen rakenna kylkeen.
Jos vastauksissa näkyy viitteitä, silloin vastausta on maustettu tuollaisilla lähteillä kun jotkut välineet laittavat nettihakutuloksia mausteeksi ja pitää lukea sieltä.
Silloin kun on puhdasta sanan generointia niin mitä tulee ulos riippu syötteestä ja mallin painoista.
Se on vähän sama kuin kysyisi sääennustetta. Sääennuste on oikein 80%:sti eikä siitä mitään anteeksipyyntelyjä tule ja korjaus on se että kirjataan myöhemmin tilastoihin mitä se sää oli.
Ilmoita asiaton viesti
Se on sanan generointilaite ja on voinut tulla lisää tietoa jostain muualta jos näkyy viittauksia.
Kyse on vakuuttavan oloisesta vastauksesta, eikä tarkoita sitä että pitäisi välttämättä paikkaansa ja se on täysin normaalia toimintaa sanan generointilaitteelle.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo Risto Jääskeläisen huomautus tekoälyn itseäänkorjaavuudesta on tässä Ilaskiven blogissa se pihvi.
Nimittäin omat tietoni ko. asiasta ovat:
Nykyinen tekoäly ei muuta kannassaan olevaa dataa interaktiivisesti (tavallisen) käyttäjän vastausten tai ilmoitusten perusteella.
Kielimalli on opetettu luojiensa/ylläpitäjien toimesta heidän valitsemallaan datalla. Tämän lisäksi AI käyttää dynaamista tietolähdehakua. Nämä kaksi, opetusdata + dynaaminen tietohaku + mallin sisäinen päättely muodostavat kielimallin kehittyneisyyden ohella AI:n ”älyn”.
Siinä mielessä Matti Karnaatun kommentti ”ei kielimalleilla ole oletuksena mitään tietovarastoa, ellei sellaista siihen rakenna kylkeen” ei pidä paikkaansa, jos tietovarastona pitää alkuperäistä opetusdataa.
Vain auktorisoidut kannan ylläpitäjät ja kehittäjät voivat muuttaa dataa.
Käyttäjä voinee tehdä virallisen ilmoituksen/pyynnön korjauksesta osoitteeseen joka löytynee tekoälyn sivuilta.
Ylläpito julkaisee tekoälystä aika-ajoin uusia versioita joissa myös opetusdatan sisältöä on yleensä päivitetty.
Mikä on uusintamisprosessi, lienee tekoälykohtainen.
Itse en ole vaivautunut yhtään ilmoitusta tekemään.
Copilot antoi taannoin em. suuntaisen vastauksen kun kysyin korjaako tämä välittämänsä väärän tiedon.
Logiikka saattaa vaihdella tekoälystä riippuen.
Tekoäly varmasti on kehittymässä siihen suuntaan että se kykenee entistä paremmin hyödyntämään käyttäjien palautetta liittämällä siihen jokin automatisoitu verifiointiprosessi.
Tiedemiehenä Ilaskivi tietää että tieteen yksi ylivoimatekijä ihmisen tiedon kumuloijoina on itseään korjaavuus, avoimuuden ja toistettavuus -vaatimusten ohella.
Tieteellinen tieto korjaa itseään siten että tiedeyhteisö on tässä ”filtterinä” ja verifikaattorina. Tiedeartikkeleissa ja opinnäytetöissä vertaisarviointi noudattaa myös tätä logiikkaa.
Kun tekoäly tulevaisuudessa muodostaa globaalin, verkottuneen ”tiedeyhteisön” joka jatkuvasti korjaa itseään, siitä tulee ylivoimainen.
Ilmoita asiaton viesti
”Siinä mielessä Matti Karnaatun kommentti ”ei kielimalleilla ole oletuksena mitään tietovarastoa, ellei sellaista siihen rakenna kylkeen” ei pidä paikkaansa, jos tietovarastona pitää alkuperäistä opetusdataa.”
Se opetusdata menee mallin painoihin ja se malli käytännössä tekee tilastollisen arvauksen seuraavasta sanasta.
Se kyllä on hämmästyttävää miten paljon sitä tietoa voidaan puristaa näin vaikka vain muutamiin gigatavuihin mutta se on olennaisesti komperessiota ja vastaus on jotain ”sinne päin”. Uutta malliversiota tulee noin 3kk välein mutta koulutusdata ei tosiaankaan ole niinkään tuoretta. Meillähän on Internet täyttynyt kaikesta AI-kuonasta, että tuskin haluavat sitä käyttää.
Esimerkiksi Geminissä on varsin tuoretta tietoa kun mallin painot ovat tammikuulta 2025.
Asian voisi muotoilla niin, että älkää nyt helvetissä kuvitelko että LLM chatbotien vastaukset olisi mitenkään oikeita. Ne sopii parhaiten siihen, että niiden kanssa voi pommitella ajatusta ja voi auttaa löytämään oikean lähteen mutta se ripuli mitä sieltä tulee ulos on vain vakuuttavan oloista tekstiä joka voi olla täysin hukassa.
Ilmoita asiaton viesti
”chatbotien vastaukset olisi mitenkään oikeita. Ne sopii parhaiten siihen, että niiden kanssa voi pommitella ajatusta..,”
Aina kannattaa pyrkiä käyttämään useita lähteitä.
Mutta toisaalta olen ollut varsin otettu esim. Copilotin ja ChatGpt:n ihan oikean tiedon osaamisen syvyydestä esim. aloilla luonnontieteet/perustiedot kuten esim. kemiassa molekyylirakenne tai alkuaineet, tai musiikki, juuri keskustelin Wagner-tuban äänialasta, soitinväristä, miten sitä on orkestroitu, historia jne.
Joten en nyt ihan paskana pidä.
Haastavaa on AI:n sisään leivottu miellyttämishalu: se ei aina halua
haastaa kunnon väittelyyn tai se ei osaa ns. sokraattista metodia keskustelussa.
Nämä varmaan ovat tulossa.
Ilmoita asiaton viesti
Luonnontieteet ja perustieto varmaan onkin parempaa kun osa koulutusmateriaalista voidaan generoida synteettisesti ja tietoa on puhdistettu moneen kertaan ihmisten toimesta ennen kuin se on päätynyt mallin koulutusmateriaaliksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä puhtaasti testimielessä eri tekoälyjen vastauksia kysymykseen ”Tutki tarkasti, miten, milloin ja kenen tai keiden aloitteesta ja toimesta Suomen eduskuntaan syntyi kyselytuntikäytäntö. Tiivistä vastaus 1-2 tekstikappaleeseen, jossa on mukana tarkasti päivämäärät ja henkilöiden nimet silloisine titteleineen.”
.
Valittu kielimalli voi vaikuttaa jonkin verran, mutta en tässä nyt niitä erittele. Käytän tässä pistettä luomaan tyhjän rivin luettavuuden selkeyttämiseksi. Ylimääräisiä pisteitä lisäsin siis myös tekoälyjen vastauksien kappaleidenvaihtoihin. Huom. minulla ei ole mitään erityistä mielipidettä eikä tietoa itse asiasta, vaan tässä tarkoitukseni vain puolestanne testata ja antaa arvioitavaksi, antavatko eri tekoälyt samansuuntaisia vastauksia ja pitävätkö vastaukset paikkansa.
.
Grok:
Suullisten kysymysten ja sittemmin kyselytunnin käytäntö syntyi 1960-luvulla edustajien aloitteiden ja hallituksen esityksen pohjalta. Kansanedustaja Georg C. Ehrnrooth (r.) oli jättänyt jo vuoden 1962 valtiopäivillä toivomusaloitteen kysymyssäännöstön uudistamisesta; vastaavia toiveita esitti myös kansanedustaja Juuso Häikiö. Johannes Virolaisen hallitus antoi vuonna 1965 hallituksen esityksen n:o 195 uuden 37 a §:n lisäämisestä valtiopäiväjärjestykseen. Eduskunta hyväksyi lain 22. helmikuuta 1966, tasavallan presidentti Urho Kekkonen vahvisti sen maaliskuussa 1966 (laki 117/66) ja se tuli voimaan 1. toukokuuta 1966. Säännös antoi edustajalle oikeuden esittää ministerille lyhyen suullisen kysymyksen tämän toimialaan kuuluvasta asiasta.
.
Ensimmäinen suullinen kysymys esitettiin perjantaina 6. toukokuuta 1966. Sen teki kansanedustaja Georg C. Ehrnrooth (r.) puolustusvoimissa palvelleiden virkamiesten lisä- ja perhe-eläkkeistä, ja siihen vastasi ministeri valtiovarainministeriössä Erkki Huurtamo (kok.). Aluksi suullisia kysymyksiä käsiteltiin yksittäisinä eri täysistunnoissa; erilliset kyselytunnit alkoivat vuonna 1972 perjantaisin.
.
Google Gemini:
Suomen eduskunnan kyselytuntikäytäntö syntyi syksyllä 1966 silloisen eduskunnan puhemiehen Paavo Paavion (Keskusta) sekä eduskunnan ensimmäisen varapuhemiehen Paavo Aition (SKDL) ja toisen varapuhemiehen Leo Häppölän (Keskusta) yhteisestä aloitteesta ja valmistelusta. Puhemiehistö teki 13. syyskuuta 1966 eduskunnan puhemiesneuvostolle virallisen esityksen suullisen kyselytunnin kokeilemisesta, mitä taustoitti halu elävöittää parlamentaarista keskustelua, lisätä hallituksen ja eduskunnan välistä vuorovaikutusta sekä ottaa mallia Iso-Britannian alahuoneen vastaavasta käytännöstä.
.
Puhemiesneuvoston hyväksymä kokeilu toteutettiin nopeasti, ja Suomen eduskunnan historian ensimmäinen kyselytunti järjestettiin 20. lokakuuta 1966. Ensimmäisen kysymyksen esitti kokoomuksen kansanedustaja Juha Rihtniemi, ja siihen vastasi pääministeri Rafael Paasion (SDP) hallituksen kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Leo Suonpää (SKDL) – kysymys koski Tie- ja vesirakennushallituksen työntekijöiden palkkausjärjestelyitä. Onnistuneen kokeilun myötä kyselytunti vakiinnutti paikkansa eduskunnan viikoittaisena työmuotona, ja sen asema virallistettiin myöhemmin eduskunnan työjärjestyksessä.
.
Claude:
Eduskunnan kyselytuntikäytäntö syntyi 1960-luvun puolivälissä eduskunnan oman työjärjestyksen muutoksella, ja ensimmäinen suullinen kyselytunti pidettiin torstaina 6. toukokuuta 1966. Uudistuksen tarkoituksena oli – tutkimuskirjallisuuden mukaan (mm. Hyytiäinen 1969; Anckar 1992) – ”elävöittää täysistuntokeskusteluja ja edistää hallituksen ja opposition välistä tiedonvaihtoa”, eli tuoda kansanedustajien ja ministerien välille suorempaa vuoropuhelua kirjallisen kysymysmenettelyn rinnalle. Ensimmäisen kyselytunnin aikaan eduskunnan puhemiehenä toimi Rafael Paasio (SDP), joka oli valittu puhemieheksi 14.4.1966 äänin 196–ja joka jo parin viikon kuluttua, 27.5.1966, nousi pääministeriksi (Paasion I hallitus); hänen seuraajakseen puhemiehenä tuli Johannes Virolainen (Keskustapuolue). Itse pykälämuutos hyväksyttiin eduskunnan omana työjärjestysratkaisuna – tarkkaa tietoa siitä, mikä yksittäinen kansanedustaja tai elin varsinaisen aloitteen esitti, ei ole helposti saatavilla lähteistä, joten tätä yksityiskohtaa ei ole syytä väittää varmaksi.
.
Alkuperäinen kyselytunti poikkesi huomattavasti nykyisestä: kysymykset toimitettiin ministereille kirjallisesti etukäteen, ja myös vastaukset olivat kirjallisia – eduskunnan pääsihteerin tehtävänä oli lukea ne ääneen täysistunnossa, jolloin menettely muistutti pitkälti tavallista kirjallista kysymystä. Muoto alkoi vapautua vasta 1990-luvun alusta, jolloin yksi kyselytunti kuukaudessa ryhdyttiin televisioimaan, ja Esko Ahon (Keskustapuolue) hallituksen 1993 tekemä yritys lakkauttaa koko instituutio torjuttiin kansanedustajien vastustukseen. Nykyisenkaltaiseksi – viikoittaiseksi, suorana televisioiduksi ja ministereille etukäteen tuntemattomaksi kysely–vastaus-tilaisuudeksi – kyselytunti muotoutui vasta 2000-luvun taitteessa.
.
ChatGPT:
Tarkistuksen perusteella Suomen nykyisen kyselytuntikäytännön varsinainen alku on 1966, ei vuoden 1989 valtioneuvoston kyselytunnissa. Eduskunnan historiassa ratkaiseva askel otettiin, kun hallituksen esitys HE 195/1965 ehdotti uuden 37 a §:n lisäämistä valtiopäiväjärjestykseen. Esityksen teki tuolloin pääministeri Johannes Virolaisen hallitus, ja eduskunta hyväksyi muutoksen laiksi 4.3.1966 (117/1966). Uusi säännös antoi kansanedustajalle oikeuden esittää ministerille suullisen, lyhyen kysymyksen tämän toimialaan kuuluvasta asiasta ja loi samalla kyselytunnin. Menettelyn taustalla oli nimenomaan pyrkimys tehdä eduskunnan ja hallituksen välisestä tiedonvaihdosta välittömämpää ja parlamentaarisesta valvonnasta tehokkaampaa; vaikutteita haettiin muiden Euroopan maiden, erityisesti Ison-Britannian ja Pohjoismaiden, käytännöistä.
.
Käytäntö siirtyi välittömästi paperilta eduskuntasaliin: perjantaina 6.5.1966 esitettiin Suomen ensimmäinen suullinen kysymys kyselytunnilla. Sen esitti kansanedustaja Georg C. Ehrnrooth, ja siihen vastasi valtiovarainministeri Erkki Huurtamo. Näin ollen kyselytunnin synty voidaan täsmällisesti jäljittää kolmivaiheiseksi prosessiksi: hallituksen aloite HE 195/1965 → eduskunnan hyväksymä laki 4.3.1966 → ensimmäinen käytännön kyselytunti 6.5.1966, jossa Ehrnrooth toimi ensimmäisenä kysyjänä ja Huurtamo ensimmäisenä vastaavana ministerinä. Myöhemmin käytäntöä muutettiin, ja vuonna 1989 valtiopäiväjärjestykseen lisättiin erillinen valtioneuvoston kyselytunti (297/1989); tämä on siis kyselytunnin myöhempi, ei alkuperäinen syntyvaihe.
.
Deepseek:
Kyselytuntikäytännön juuret ovat 1960-luvun parlamentaarisessa uudistustyössä, jossa haluttiin elävöittää eduskunnan ja hallituksen välistä vuoropuhelua sekä taata kansanedustajille nopeampi tiedonsaanti. Ajatus konkretisoitui, kun pääministeri Johannes Virolaisen (Keskustapuolue) johtama hallitus antoi vuonna 1965 esityksen HE 195/1965 VP, jonka pohjalta perustuslakivaliokunta (puheenjohtajana Erkki Tuuli, Kansallinen Kokoomus) antoi mietintönsä PeVM 34/1965 VP. Tämän seurauksena laki 117/1966 lisäsi valtiopäiväjärjestykseen uuden 37 a §:n, joka antoi edustajalle oikeuden tehdä valtioneuvoston jäsenelle lyhyen suullisen kysymyksen tämän virka-alaan kuuluvasta asiasta. Lain vahvisti presidentti Urho Kekkonen, ja ensimmäiset suulliset kyselytunnit alkoivat vuonna 1966. Taustalla oli kuitenkin képviselői aloite (edustaja-aloite), joka syntyi 1960-luvulla, mutta yksittäisen aloitteentekijän nimeä ei ole yksiselitteisesti dokumentoitu julkisissa lähteissä.
Nykyinen suullinen kyselytunti (SKT) vakiintui vuonna 1993, jolloin puhemiesneuvosto sai laajan valtuuden järjestää täysistunnossa keskusteluja, joissa edustajat esittävät lyhyitä kysymyksiä ministereille. Tällöin vanha suullisten kysymysten instituutio korvattiin nykymuotoisella kyselytunnilla, joka sittemmin vakiintui torstaisin pidettäväksi ja televisioitavaksi keskustelutilaisuudeksi.
MS Copilot:
Suomen eduskunnan kyselytunti ei syntynyt hallituksen aloitteesta, vaan sai alkunsa kansanedustajien vaatimuksesta vahvistaa eduskunnan mahdollisuuksia valvoa hallitusta. Ajatus tuotiin esiin jo 1960-luvulla, jolloin useat kansanedustajat tekivät aloitteita Britannian parlamentin Question Time -käytännön kaltaisen menettelyn luomiseksi Suomeen. Kyselytunti vakiintui kuitenkin vasta 1970-luvun lopulla. Eduskunnan puhemiesneuvosto päätti keväällä 1979 käynnistää kokeilun, ja ensimmäinen varsinainen suullinen kyselytunti järjestettiin syysistuntokauden alussa 6. syyskuuta 1979. Tuolloin pääministerinä oli Mauno Koivisto (pääministeri) ja eduskunnan puhemiehenä Kaarlo Juho Ståhlbergin nimeä kantaneen eduskuntatalon silloinen puhemies Aarne Saarinen. Kyselytunnin tarkoituksena oli antaa kansanedustajille mahdollisuus esittää ministereille ennakolta ilmoittamattomia ajankohtaisia kysymyksiä julkisessa täysistunnossa.
.
Käytännön synnyssä ratkaiseva rooli oli siis eduskunnalla itsellään, erityisesti puhemiesneuvostolla ja kyselytuntia vuosia ajaneilla kansanedustajilla. Kyselytunti otettiin ensin käyttöön kokeiluna vuonna 1979, mutta siitä tuli nopeasti suosittu sekä kansanedustajien että tiedotusvälineiden keskuudessa, minkä vuoksi se vakiinnutettiin osaksi eduskunnan työjärjestystä. Sittemmin torstaisin pidettävä suullinen kyselytunti on muodostunut yhdeksi Suomen parlamentarismin näkyvimmistä valvontakeinoista. Demokraatti-lehden historian kuvauksen mukaan kyselytunti oli nimenomaan ”edustaja-aloitteesta 1960-luvulla syntynyt” instituutio, joka rantautui Suomeen Britannian parlamentista.
.
Huomautus: käytettävissä olevista julkisista verkkolähteistä voidaan varmistaa kyselytunnin syntyneen kansanedustajien aloitteista ja vakiintuneen vuonna 1979, mutta alkuperäisten 1960-luvun aloitteiden yksittäisiä tekijöitä ei näistä lähteistä pysty luotettavasti nimeämään ilman eduskunnan arkistoaineistojen tai puhemiesneuvoston pöytäkirjojen tarkempaa tutkimista.
.
Perplexity:
Eduskunnan kyselytunti syntyi 1960-luvulla kansanedustajien aloitteesta, ei hallituksen omasta ideasta. Sysäyksen antoi muun muassa kansanedustajien Jussi Häikön (sd.) ja Paavo Rautkallion (lib.) 18.2.1965 päivätty toivomusaloite n:o 1 (1965 vp), jossa pyydettiin hallitusta pikaisesti antamaan esitys valtiopäiväjärjestyksen muuttamiseksi niin, että kysymyksiin vastattaisiin suullisesti ja niihin saataisiin esittää täydentäviä kysymyksiä täysistunnossa (toivomusaloite n:o 1, valtiopäiväasiakirjat 1965). Eduskunta omaksui toivomuksen perustuslakivaliokunnan mietinnön n:o 9 (1965 vp) pohjalta, minkä jälkeen pääministeri Johannes Virolaisen (maalaisliitto) hallitus asetti 23.6.1965 kysymyssäännöstökomitean valmistelemaan kiireellisesti esityksen; komitea sai työnsä valmiiksi joulukuussa 1965. Sen ehdotuksen pohjalta laadittiin hallituksen esitys n:o 195 (1965 vp), jonka allekirjoittivat 21.1.1966 tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja oikeusministeri J. O. Söderhjelm (RKP). Perustuslakivaliokunta (puheenjohtajana Eino S. Tuuli, kok.; valiokunta kuuli mm. eduskunnan sihteeriä Olavi Salervoa, oikeusministeriön osastopäällikköä Kai Kortetta ja professori Paavo Kastaria) antoi mietintönsä n:o 34 8.2.1966, suuri valiokunta mietintönsä n:o 202 15.2.1966, ja eduskunta hyväksyi lain uuden 37 a §:n lisäämisestä valtiopäiväjärjestykseen 22.2.1966; presidentti Kekkonen vahvisti sen 4.3.1966 (laki 117/1966), ja se tuli voimaan 1.5.1966 (HE 195/1965 vp ja siihen liittyvät mietinnöt, Finlex 117/1966). Kyselytunti instituutiona luotiin viikkoa myöhemmin eduskunnan omassa työjärjestyksessä: puhemiesneuvosto ehdotti uutta 52 a §:tä, ja eduskunta hyväksyi lisäyksen 10.3.1966 (voimaan 1.5.1966), jolloin suullisten kysymysten käsittelyyn saatiin varata täysistunnon alusta enintään tunti — ja sana ”kyselytunti” otettiin samalla käyttöön (puhemiesneuvoston ehdotus ja eduskunnan päätös 10.3.1966, Kotimaisten kielten keskus).
.
Ensimmäinen kyselytunti pidettiin perjantaina 6.5.1966, ja sen avauskysymyksen esitti kansanedustaja Georg C. Ehrnrooth (ruotsinkielinen liberaalipoliitikko, tuolloin RKP:n oikeistosiipi), joka kysyi, aikooko hallitus esittää ylimääräisen lisäeläkkeen maksamista puolustusvoimien supistamisen johdosta eroamaan joutuneille virkamiehille sekä vastaavan perhe-eläkkeen järjestämistä heidän leskilleen; kysymykseen vastasi toinen valtiovarainministeri Erkki Huurtamo (kok.). Alkuajan kyselytunti oli arkista: kysymykset toimitettiin ministereille etukäteen kirjallisesti ja kysymykset käsiteltiin aluksi tiistaisin ja perjantaisin; nykyinen torstai-iltapäivän, suorana televisioitu ja jatkokysymyksiä salliva formaatti kehittyi vasta myöhemmin, kun Yle alkoi televisioida kuukauden ensimmäisen kyselytunnin vuonna 1989 ja viikoittaiset lähetykset alkoivat syysistuntokaudella 2008.
Ilmoita asiaton viesti