Populismi ja elitismi; Timo Soini tänään Ylen AamuTVssä

Laitaoikeistosta ja populistisista puolueista on tullut suuri poliittinen voima Euroopassa.

Saksassa radikaalioikeistolainen AfD- eli Vaihtoehto Saksalle -puolue sai murskavoiton toissa viikolla Saksi-Anhaltin osavaltiovaaleissa.

Samanlaista menestystä AfD:lle povataan tulevana sunnuntaina järjestettävissä Berliinin ja Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltiovaaleissa.

Laitaoikeisto on isossa suosiossa myös muun muassa Italiassa, Ranskassa, Tšekissä ja Ruotsissa.

Ruotsin viime viikon parlamenttivaaleissa ruotsidemokraatit kokivat kuitenkin mittavan tappion.

Suomessa perussuomalaisten kannatus on jälleen kasvussa.

Miten populismin ja laitaoikeiston nousun Euroopassa näkee modernin suomalaisen populismin kokemusasiantuntija, perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini?

Soini on Ykkösaamun vieraana lauantaina. Häntä haastattelee Annika Damström. Suora lähetys TV1:ssä ja Yle Areenassa alkaa kello 10.05.

Voit lähettää Timo Soinille kysymyksiä alla olevalla lomakkeella

Teesi 1: Populistista ohjelmaa tuskin (Suomessa) kannattaa enemmän kuin 20 % äänioikeutetuista

Teesi 2: Mobilisaatio ja demobilisaatio ovat tärkeitä

Teesi 3: Populistit jakavat äänestäjäkunnan ”meihin” ja ”muihin”

Teesi 4: Menestyäkseen populistit usein turvautuvat likaisiin keinoihin

Teesi 5: Politiikan tutkijat ja media ruokkivat populismia

Teesi 6: Uhriutuminen on osa populistien strategiaa

Teesi 7: Todellinen uhka oikeusvaltiolle syntyy valtapuolueiden selkärangattomuudesta

Jos populistien aidon kannatuksen yläraja useimmissa maissa (mukaan lukien Suomessa) on 20 % äänestäjäkunnasta, populisteille tärkeää ei ole kansan enemmistön kannatuksen saavuttaminen, vaan jatkuva näkyvyys ja polarisaatio, joiden avulla tuo 20 %:n potentiaalinen kannatus saadaan mahdollisimman hyvin ulosmitatuksi. Pysyttäytyminen oppositiopuolueena on usein heidän ensisijainen vaihtoehtonsa. Mutta joskus tie hallitukseen voi aueta koalition kautta tilanteissa, joissa enemmistöhallituksen kokoaminen on vaikeaa. Hallitukseen osallistumalla populistit voivat saavuttaa kolmenlaisia hyötyjä, joskin aina vaalikannatuksen alenemisen riskillä: a) henkilökohtaiset hyödyt kuten narsistia aina houkutteleva jatkuva julkisuus, makea elämä autonkuljettajineen ja matkoineen; b) poliittiset pikavoitot kuten siltarummut kotiseudulle, epämieluisten ryhmien (maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat, kaksoiskansalaiset, ruotsinkieliset) kurittaminen ja yhteiskunnan militarisointi (etenkin jos populistit ovat sattuneet saamaan haltuunsa puolustusministerin salkun); ja tärkeimpänä c) valtapuolueiden vetäminen mukaan populistien projektin toteuttamiseen. Valtapuolueiden – Suomessa tällä hetkellä sinisten hallituskumppaneiden eli keskustan ja kokoomuksen – vetäminen mukaan populistien vankkureiden vetämiseen onkin tärkein syy siihen, miksi oikeusvaltio voi olla uhattuna Suomessakin.

Se on jo alkanut. Ulkomaalaislain toistuvat muutokset turvapaikanhakijoiden oikeuksien ja oikeusturvan tahalliseksi murentamiseksi ovat esimerkki lainsäädäntövallan käytöstä pahantahtoisessa tarkoituksessa. Hyökkäykset perustuslain perusoikeusluetteloa ja sitä tulkitsevia valtiosääntöoikeuden professoreita vastaan ovat esimakua järeämmistä iskuista, joita voivat olla riippumattomien asiantuntijoiden korvaaminen viran puolesta argumentoivalla virkamiehellä tai perustuslain tutkimuslaitoksella taikka enemmistöhallituksen tiukempi poliittinen kontrolli eduskunnan perustuslakivaliokunnan enemmistön toiminnasta. Eduskunnassa vireillä oleva perustuslain 10 §:n tekstimuutos on häpeällinen esimerkki siitä, kuinka kiireen ja terrorismilla pelottelun avulla yritetään viedä läpi tiedustelulainsäädäntöä, jonka tiedetään olevan perustuslain vastainen ja jota ei ole osoitettu terrorismin torjunnan kannalta tehokkaammaksi kuin perustuslain mukaiset keinot. Kolmen hallituspuolueen edustajat jyräsivät läpi saamelaiskäräjälain uudistamista koskevassa työryhmässä ratkaisun, jonka ilmeisenä tarkoituksena on kaapata Saamen kansan vaaleilla valittu edustuselin pois saamelaisten omista käsistä.

Kirjoituksessaan Juha Lavapuro esitti terävän huomion siitä, kuinka helppoa meillä olisi eduskunnan yksinkertaisen enemmistön päätöksin puuttua ylimpien tuomioistuinten kokoonpanoon lisäämällä niiden tuomarien lukumäärää. Nykyiseltä hallitukselta onneksi loppuu aika kesken, joten emme tiedä millainen lainmuutosten sarja saattaisi seurata tuomioistuinviraston perustamisesta. Niin kauan kuin perinteisiltä puolueilta on selkäranka hukassa, on aina olemassa vaara, että ensin harmittomalta vaikuttavaa lainsäädäntöä yritetään käyttää taikka vähin erin muuttaa oikeusvaltion murentamiseksi.

Martin Scheinin
Professori, EUI ”

Tieteellisiä tarkasteluja:

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/399471?page=1#399532

Risto Koivula
27.10.2018 19:04:08
399532

Gradut ja dippikset ja väikkärit sähköisesti tiskiin!

Jotkut poliitikotkin pistävät nettiin, mutta jotkut eivät näytä kenellekään opinnäytteitään.

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37345/populism.pdf?sequence=1

En ole tuota Soinin gradua vielä kuin silmäillyt…

Hän asettaa hyviä kysymyksiä: mitä populismi on luonteeltaan: onko se esimerkiksi aate (ideologia), demagogiaa vai pelkkä lyömäase (kuten nykyään Hesarissa). Hän kysyy, ”mikä on populistin kansa?”. Määrittelyä olisi ehkä auttanut, jos hän olisi muutakin kuin maininnut myös populismin ikiaikaisen vastakohdan ELITISMIN…

Tutkimuskohde on todellinen. Tieteellisyyden ensimmäinen perusedellytys täyttyy. Poliittiset ja jotkin muutkin liikkeet ja johtajat on voitu jakaa jo antiikin ajoista, viimeistään Rooman tasavallan ajoista, josta termitkin ovat peräisin aika lailla nykyaikaisessakin merkityksessä, populistisiin ja elitistisiin. Populus on RAHVAS, electus on ”valitut” verbistä ex-ligere > eligere = valita (erilleen, esimerkiksi siitä populuksesta, ”vastakohdaksi”). Kansakuntana ja erityisesti elitisteille ”roomalaiset” oli kuitenkin NATIO eikä populus. Sama jatkuu englannin (ranskan, espanjan, italian) sanoissa people ja nation. Ei ole kuitenkaan niin, että yksinkertaisesti kansa olisi populistille populus ja elitistille natio (elitismiin kuuluu, että se ”ei ole itseään varten” kuten populismi saattaa olla, vaan eliitti tarvitsee ”ei-valitun” kansan ollakseen itsekään olemassa ”valittuina”).

Populismille voidaan osoittaa jopa perustaja tai sitten ”kunkku” Rooman kehityksen kannalta ratkaisevalta 2. puunilaissodan ajalta: suosittu senaattori ja kansantribuuni Gaius Flaminius, jota on pidetty varsinkin ihailijoiden piirissä myös ”suurena demokraattina” ja juuri demokratian esitaistelijana, mutta se on harhakäsitys: hän ei ollut Rooman vallakunnan hallitseman alueen ja väen suhteen kokonaisuutena pätkääkään sen DEMOKRAATTISEMPI sanan nykyaikaisessa merkityksessä kuin elitistitkään: populistipuolueen plebeijit vahtivat ryhmäetujaan vähintään yhtä mustasukkaisesti kansalaisuudettomia orjien ja ”liittolaisten” kuin patriisieliitinkin suuntaan (jonka tehtävä oli omistautua valtion asioille). Plebeijit ja ylipäätään vapaat kansalaiset olivat saaneet aikaisemmin ääni- ja vaalioikeuden ja pääsyn valtion alempiin virkoihin erillisten heimohallintojen ja -järjestelyjen tuloksena, joilla valtio oli muodostettu.

Käytäntö oli kuitenkin valtion hyväksi ansiokkaasti toimineiden plebeijien suhteen esimerkiksi senaatissa ja sodissa ja talouselämässäkin, että heidät ”ylennettiin” patriiseiksi. Flaminius lienee haistattanut pitkät sellaisella ylennyksellä, ja hän vihjaisi näin koko patriisi-plebeiji-jaon lakkauttamisen suuntaan. Se lienee ollut hänen suosionsa salaisuus. Toinen suosion salaisuus oli hänen ajamansa härski maauudistus, jos liitännäisalueiden, ”liittolaisten” maat olisi jaettu Rooman maattomille, katurahvaalle. ELITISTIEN johtajan sensori, Hannibalin hyökättyä maahan diktaattori Qvintus Fabius Maximus Verruvcosus Cunctatorin linja oli toinen, joskin tämä saattoi vain varovasti ja vähitellen tapahtumien kulussa kääriä sen näkyville: liittolaiset otetaan Rooman kansalaisiksi sillä ehdolla, että he kaikin voimin puolustavat Roomaa vihollisia vastaan. Näin maahan saadaan patriiseista ja populus-plebeijeistä riippumaton vapaa maalaiskansalaisväestö, ja Rooman kansalaisuudesta tehdään tavoiteltu ”hyödyke” sen ulkopuolella.

http://ristojkoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259840-jos-putin-on-hannibal-sauli-niin-kuka-on-fabius-cunctator

Rooman senaatin rauhanneuvottelijaksi valitsema sensori Quintus Fabius Maximus Verrucosus, sittemmin Cunctator julistaa Kathagolle sodan syksyllä 218 e.a.a.

Gallialainen heimosoturi Ducarius ja populisti-demokraatti-kansantribuuni-senaattori Flaminiuksen pää Trasimene-järven taistelussa 217 e.a.a. (Huom: Ducariuksen pitkä ja kevyt omatekoinen rautamiekka, aivan muuta kuin roomalaisten tuolloinen pronssinen suurta kakkulapiota muistuttava gladius).
Senaattori, puoluejohtaja Gaius Flaminius oli halukas kokoamaan 30000 miehen ”kansanarmeijan” Alppien yli hyökännyttä Karthagon Hannibalia vastaan pohjois-Italian kelttiläisalueelle sen jälkeen kun eräät pienemmät valiosotajoukot olivat tässä epäonnistuneet. Joukolla oli muitakin päämääriä siellä kuin torjua maahantunkeutuja … Hannibal (ja eräät muut…) johdatti nuo joukot ansaan Trasimene-järven ja vuorten väliselle kentälle ja tappoi heidät kuin torakat. ”