Teologia, ihmisjärki ja yliluonnollinen

Teologia on ajan saatossa muuttunut jumaluusopista joksikin muuksi (Linkki). Itse olen itselleni tiivistänyt muutoksen toteamalla, että aiemmin teologia pyrki selittämään, mitä Jumala ajattelee ihmisestä ja nyt mitä ihminen ajattelee Jumalasta. Jos ajatellaan Raamatun mukaisesti, että Jumala on yliluonnollinen ja kaikkitietävä, niin ihmisen, joka osaisi selittää Jumalan, pitäisi olla tietävämpi.  Tässä mielessä yliluonnollisuuden karsiminen teologiasta on ihmisjärjelle sopivaa, mutta se tuskin rakentaa uskoa kaikkitietävään Jumalaan?

Päivän tekstistä ote (Linkki): ”Minä, Paavali, sanon teille: jos annatte ympärileikata itsenne, teille ei ole Kristuksesta mitään hyötyä. 3Vakuutan vielä kerran jokaiselle, joka antaa ympärileikata itsensä, että hän on velvollinen noudattamaan lain kaikkia määräyksiä. 4Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.”

Kun Jumala oli antanut määräyksen ympärileikkauksesta Vanhassa Testamentissa, niin Paavalinhan voisi järkeillä korottavan itsensä Jahven yläpuolelle.  Näin siis järkeilemällä voisi päätyä ihan väärään tulokseen.  Usko ei siis ole järkeilyä, mutta ateismi voi sitä ollakin, vaikka ehkä vajaa-ajatteluna.

rjaaskel
Perussuomalaiset Helsinki

Ajoittain raitis ja rehellinen vähemmistöön kuuluva eläkkeellä oleva vanhus ...

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu