Onko valinnanvapaus Suomessa kirosana?

Kirjoitin Kalevan mielipidepalstalle tekstin kouluseteleistä ja oppilaitosten kilpailuttamisesta: voit lukea kyseisen tekstin tästä. Kirjoitus herätti odotetusti keskustelua. Palaute oli osin negatiivista, joskin rakentavaa: asioiden kyseenalaistaminen on aina tervetullutta ja vastasin huoliin mielelläni. Vastauksia kirjoittaessani minua jäi kuitenkin vaivaamaan eräs syvempi asenneilmapiiri: onko valinnanvapaus Suomessa jonkinlainen kirosana?

Suomalaisessa yhteiskuntakeskustelussa vallitsee erikoinen automaatti-reaktio. Heti kun joku ehdottaa julkisen sektorin monopolien purkamista tai yksilön valinnanvapauden lisäämistä, pöytään nostetaan uhkakuvat järjestelmän romahtamisesta.

Tämä herättää perustavanlaatuisen kysymyksen valtion tehtävästä ja rajoista.

Väkivaltamonopoli vs. toissijaiset tehtävät

Kaikessa päätöksenteossa ei tietenkään voida soveltaa puhdasta markkinaehtoisuutta. Kuten sosiologi Max Weber aikoinaan määritteli, valtio on viime kädessä tietyn alueen legalisoidun väkivallan monopoli. Ulkoinen turvallisuus (puolustusvoimat) ja sisäinen turvallisuus (poliisi) muodostavat valtion ydintehtävän. Jos haluamme säilyttää oikeusvaltion ja yhteiskuntajärjestyksen, näiden kahden osa-alueen hallinta kuuluu valtiolle.

Tämän ytimen ulkopuolella tilanne on kuitenkin täysin toinen. Melkein kaikki muut toiminnot – aina yksityisiin oikeusistuimiin ja sopimussuhteisiin perustuviin riidanratkaisuihin asti – kykenevät joustamaan ja hyödyntämään markkinaehtoisia ratkaisuja.

Miksi siis asiat kuten opetus, terveydenhuolto ja eläkesäästäminen mielletään Suomessa alueiksi, joissa valtion on pakko hallita kaikkea ylhäältä käsin? Miksi ajatus siitä, että kansalainen saisi itse päättää omista rahoistaan ja palveluistaan, kohtaa niin jyrkkää vastustusta?

Veronmaksajalla on oikeus vaatia parempaa

Esimerkiksi Ruotsi ei ole kaikilta osin ideaali vapaan markkinatalouden mallimaa, mutta siellä oikeistohallitukset ovat uskaltaneet tehdä merkittäviä uudistuksia valinnanvapauden lisäämiseksi – koulusetelijärjestelmästä aina terveydenhuollon valinnanvapausmalleihin. Suomessa taas keskustelu jämähtää toistuvasti normien ja julkisen sektorin koon suojelemiseen.

Kun puhutaan valtion toissijaisista tehtävistä, julkisella sektorilla ei voi olla automaattista monopolia. Kun valtio kerää kansalaisilta veroja rahoittaakseen palveluita, sillä on velvollisuus tarjota rahan vastineeksi mahdollisimman hyvää laatua. Valtion on ymmärrettävä, että veronmaksajalla on oikeus vaatia vaihtoehtoja. Yksityinen sektori ja markkinakilpailu pystyvät usein tuottamaan sellaista laatu- ja palvelutasoa, johon byrokraattinen koneisto ei koskaan kykene.

Valinnanvapaus ei tarkoita yhteiskunnan turvaverkon hylkäämistä, vaan sen uudistamista yksilöä arvostavaksi. Jos valtio rahoittaa tietyn palvelun verovaroista, kansalaiselle on taattava vapaus päättää, kuka tuon palvelun hänelle tuottaa.

On aika lakata pelkäämästä valinnanvapautta ja alkaa luottaa suomalaisiin.

Mitlon ja Rose Friedman – Vapaus Valita, Otava 1982