Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kouluopetuksessa erityisenä aiheena

Kouluissa järjestetään sateenkaariviikkoja, sateenkaarityöpajoja ja muuta sateenkaariteemaista ohjelmaa. Tarkoitus on varmasti hyvä: lisätä tietoa, ehkäistä syrjintää ja osoittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville oppilaille, että heidät hyväksytään.

Voiko sateenkaarikehys kuitenkin tehdä sen, mitä sillä halutaan ehkäistä?

Kun homoseksuaalisuudesta, biseksuaalisuudesta tai transsukupuolisuudesta tehdään erillinen teema, niistä tulee helposti erityisaihe. On tavallista opetusta ja sitten koulun pride-viikko. On tavallisia ihmissuhteita ja sitten sateenkaarikehyksessä käsiteltyjä suhteita.

Parempi lähtökohta olisi integroida vähemmistöihin liittyvät asiat opetukseen ja arkeen luonnollisesti ja saumattomasti. Äidinkielentunnin harjoituksessa voi olla miespari tai naispari ilman erityistä teemaa, historiassa voidaan käsitellä homoseksuaalisuuden kriminalisointia ja opetuksessa voidaan välttää oletusta siitä, että kaikki oppilaat ovat heteroseksuaaleja.

Vähemmistöistä pitää voida puhua avoimesti, mutta niiden ei pitäisi muodostaa erillistä teemalaatikkoa. Vähemmistöjen näkyvyys on eri asia kuin vähemmistöjen tekeminen omaksi numerokseen. Jälkimmäinen voi olla toiseuttavaa, vaikka tarkoitus olisi päinvastainen.

Sateenkaarikehys ei tunnu kaikista vähemmistöihin kuuluvista nuorista hyvältä. Erityisesti joillekin neuroepätyypillisille homonuorille oman seksuaalisen suuntautumisen käsittely erillisen ryhmäidentiteetin kautta voi olla jopa ahdistavaa. Nuori voi haluta olla yksinkertaisesti poika, joka pitää pojista – ei sateenkaarinuori, jonka seksuaalisuudesta järjestetään erillistä ohjelmaa.

Yhdenvertaisuus voisi tarkoittaa sitä, että vähemmistöjen ei tarvitse olla koulussa erityinen aihe. Ne voivat olla siellä aivan luonnollisesti – osana samaa todellisuutta kuin kaikki muukin.