Vertailumuistio lukemisen ja kirjoittamisen teemasta

Kirjallisuuden rahoitusmahdollisuuksista Kirjailija-lehdessä numerossa 1/2024. Kuvassa kalliolainen perinnemaisematalo, josta voi kurkistaa ympärille nousseeseen nykyaikaiseen kaupunkimaisemaan.

Kirjoittaja: Tarja Kaltiomaa

Kirjoitus julkaistu aiemmin 19.4.2024 nimellä Kirjallisuuden rahoitusmahdollisuuksista. Nyt mukana Suomen Kirjailijaliiton pj. Ville Hytösen alkuperäinen luettelo alan ongelmista tämän sivun lopussa.

Mitä nyt? Mitä on tehtävä?

kysyy Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja ja Kirjailija-lehden päätoimittaja Virossa asuessaan. Hän on ilmeisesti tarkoittamattani kirjoittaa kenenkään yksityisasioista myös paennut suomalaista Aleksis Kiven aikaista ankeutta kirjailijoitten toimeentulon puolesta muille maille markkinoille. Vai onko hätä toisinpäin? Hänet on kutsuttu apuun miettimään suomalaisen kirjallisuuden suurta kysymystä kirjailijan elämän rahoituksesta: saako olla vai mieluummin ei. Nimittäin Suomessa on menneiden esivanhempiemme osalta jäänyt voimaan tuo mieluummin ei. Arvellaanko lahjakkuuden kylpevän mudassa ei rahassa? Tuleeko mielenkiintoista tekstiä kurjuuden kuvauksista edelleen? Suosittelen niille, jotka niin luulevat lukemaan esimerkiksi Elisabeth Adlerin kirjoja, ne ovat käännöskirjallisuutta, jota on saatu suomeksi.

Joutessani kirjoittelin Ville Hytösen esille tuomiin kysymyksiin (katso alla) muutamia kommentteja.

1. (1) Miksi ajatellaan kirjallisuuden tuottajien tulevaisuudenkin olevan köyhälistöä? Miksi ei osata kuvitella pienestä kielialueesta huolimatta tai sen vuoksi, että voisimme suomalaisina kirjailijoina luoda menestystä kansainvälisesti. Tietotekniikka on kehittynyt siinäkin niin, että kaikkea hyvääkin voidaan tuottaa tehokkaammin kuin koskaan. Ja myös rahaa.
2. (2) Kulttuurisetelit ovat varmasti piristävä lisä kulttuurin nauttijoille. Saako kirjallisuuden tuottaja eli kirjailija osansa setelistä?
3. (3) Puolitoistakertaistamalla lahjoitussumma? Finlandia-palkinnon summa? Kirjailija voisi siis kutsua hieman enemmän ihmisiä juhlaansa. Markkinataloudellisesti suunta on oikea.
4. (4) Miksi taiteilijoitten saamasta palkasta puhutaan edelleen apurahoina? Vaikuttaa almuilta apurahat. Hakija vuodattaa ideansa apurahainstituution käyttöön ja jää tavallisesti nuolemaan näppejään. Taiteilija ei ole eläkkeellä, vaan hän on pienituloisena köyhänä jatkanut ”uuraansa”. Tämä on ollut taiteilijoitten osa aina, paitsi nykyään vasta, koska he eivät ole olleet elämäntarinoittensa mukaan kovin pitkäikäistä porukkaa.
5. (5) Mihin tämä jo omana kouluaikanani 1960 ja 1970 luvuilla tuttu asia on kadonnut suomalaisista kouluista? Perheiden suhtautuminen vaikuttaa lukemisesta kiinnostumiseen. Aikuisten malli viettää vapaa-aikaansa lukemalla tarttuu perheen lapsiin ja nuoriin. Hyvä malli on lukea lapsille satuja, kun he ovat pieniä. Tällöin he opittuaan lukemaan alkavat lukea itsenäisesti. En usko, että lukemaan tottuneitten sukujen jälkipolvi olisi lukemisesta luopunut. Asia taitaa olla niin, että kansankerroksissa on nykyään enemmän niitä sukuja ja perheitä, joissa sivistyksen vaaliminen ei ole samalla tasolla. Tässä riittää opettajakunnalla työtä.
6. (6) Väittämä sen suhteen, että pieni kielialue ja sen tuottamat kirjalliset tarinat, saattaisivat kiinnostaa suurempaa kansainvälistä lukijakuntaa, on oikeansuuntaista toivetta. Varovainen suhtautuminen saattaa olla järkevää: pienet painokset ja kiinnostavat tarinat. Ainakin aluksi.
7. (7) Visioida saatetaan tulevaisuuden suhteen helposti, mutta nykyisten kirjailijoitten elämän laatua ja markkina-asemaa sillä tavalla ei het’kohta nosteta. Menneisyydessä oli jo tuo tilanne, miksi muuten puhuttaisiin jääkaudesta? Kun kirjailijat saavat aseman tuottavina kirjailijoina myös tulojen puolesta, heidän tuotantointonsa ja tuotantopakkonsa saattaa vähetä ja kaikkien kansalaisten elämänlaatu nousisi jo tuolla konstilla.
8. (8) Kirjallisuutta ei synny tyhjiössä. Kaikkien kirjoittajien – uutta tekstiä tai muun kielistä tekstiä – kirjoittavien ihmisten elämänlaatu, kun heitä on melkoisen vähän ihmisinä, nousisi rahallisella satsauksella kuukausi palkan tyyppisesti. Asenneilmapiiriä on hyvä kehittää tähän suuntaan. Palkka ja säännölliset tulot ovat nykyään luonnolliset työväellä ja entisillä palvelijakunnalla, jotka nykyään voivat jo paremmin työtilaisuuksien parannuttua ja myös työolosuhteiden kehityttyä hyvään suuntaan. Eliittiin kuuluvien syntyperästään riippumatta on vaikeampaa saavuttaa edes samaa tulotasoa, koska työmarkkinat hylkivät heitä ja asenneilmapiiri on sen vastainen edelleen, että he saisivat tarpeelliset tulonsa hekin. Taiteilijoitten ja sen mukana myös kirjailijoitten tulotaso pitää saattaa nykyaikaisen maksatuksen tasolle vähintään. Osa kirjallisuudesta on pienilevikkistä, mutta ei sekään pienimerkityksellistä kirjallisuutta.
9. (9) Nöyrä kansa pitää kirjailijansa nöyrinä nimittämällä heidän toimeentuloaan apurahaksi, aina vaan. Eliitti maksaa varmaankin ylimielisyydestään. Lahjakkaat nuoret ovat hyviä ihmisiä työmarkkinoille ja siten kypsyttävät kykyjään ymmärtää elämää ja yhteiskuntaa, missä elämme. Väitetäänkö kirjoituksessa, että ihmiset olisivat synnynnäisesti lahjakkaita kirjailijoita? Luultavasti näin ajatellaan Suomessa yleisesti. Kuitenkin ihminen kasvaa kirjailijaksi vasta luettuaan paljon kirjallisuutta. Tällöin nekin nuoret, jotka ovat synnyin lahjaksi saaneet lahjan kirjoittaa, ehtivät lukea kirjallisuudesta esivanhempiensa tuottamat kirjat ja siten välttyvät (ainakin osa heistä) noloilta nuoruuden aikaisilta elämänkerroiltaan. Lähes jokainen kirjailija kirjoittaa sellaisen kuitenkin, mutta kummallisen innokkaalta vaikuttaa kustantajien suhtautuminen siihen kirjallisuudessa. Kirjoittaja mainitsee myös filosofian genrenä. Filosofiaa referoidaan paljon opetuksessa ja siten tuotetaan opinnäytteitä opettajien arvioitavaksi. Jostakin syystä Kirjailijaliiton genre-luettelosta jokin aika sitten puuttui filosofia. Tietenkin toivon filosofian kirjoituksiin myös kustantajia ja rahoitusta, mutta siinä yhteydessä ja kokemukseni mukaan apurahoilla ei pitäisikään nykyaikana olla juuri tekemistä. Mutta jokaisen, joka taiteilijana ja keksijänä hakee apurahaa, pitäisi sitä saada. Niin ei nykyään ole asia, vaan väliportailla lienee Suomessa tavaton rahapula. Ja kirjallinen krapula?

Monessa asiassa asenne ratkaisee. Uskon vahvasti, että taiteilijoitten asemaa voidaan suomalaisin voimin korjata, kun asenteemme muuttuu myönteisemmäksi lahjakkuuden ja varallisuuden yhdistelmää kohtaan.

19.4.2024 Tarja Kaltiomaa

Suomen Kirjailijaliiton Ville Hytösen kysymykset muistiin:

Pääkirjoituksessa (1/2024) kirjoitin auki huoltani kielellisen kestävyytemme rajoista ja siitä ymmärtämättömyydestä, joka heikentää suomenkielisen kirjallisuuden olemassaoloa ja tulevaisuutta. Ajatellaan tätä jatkonsa sille. Mitä on siis tehtävä julkisten toimijoiden puolella?

1.Alennettujen arvonlisäveroluokkien veronosto kymmenestä neljääntoista prosenttiin on kirjallisuuden kannalta kansainvälisesti häpeällinen muutos. Suomi kuuluu nyt maailman eniten kirjallisuutta verottaviin maihin, vaikka pieni kielialue tarvitsisi pikemminkin tukea kuin rangaistusveroa. Kirjallisuudelle voisi luoda oma nollaprosentin alv-luokka Norjan, Irlannin, Iso-Britannian ja Ukrainan tapaan.

2.Kirjallinen kulttuuri virkistää aivotoimintaa, ehkäisee psyykkisiä sairauksia ja vahvistaa ajattelua sekä muistia. Tästä syystä olisi tärkeää ulottaa kulttuurisetelit myös kirjallisuuden pariin niin kirjoihin kuin kirjallisiin tapahtumiin.

3.Kirjallisuuden rahoituspohjaa olisi mahdollista kasvattaa verovähennysoikeuden laajentamisella ja valtion kannustimella, esimerkiksi puolitoistakertaistamalla lahjoitussumma.

4.Suurten ikäluokkien jäätyä eläkkeelle taiteilijaeläkkeiden määrät pysyivät samana. Tämä tarkoittaa vielä vuosikymmeniä jatkuvaa taiteilijaeläkkeiden määrän alimitoitusta. Jos eläkkeet tuplattaisiin, se vähentäisi apurahojen hakupainetta ja tukisi paitsi elämänuransa tehneitä taiteilijoita, myös nuorempia keskivaiheilla ja sitä kautta myös uransa alussa olevia taiteilijoita.

5.Suomalainen lukutaito on lukuisten tutkimusten mukaan rappeutumassa. Vasta nyt on havahduttu siihen, että lukutaito vaikuttaa paitsi lukemisen ymmärtämiseen, myös ajatteluun laajalti, vaikkapa matemaattisissakin aineissa. Etelänaapurissamme Virossa kielen ja ajattelun puolesta taistellaan muun muassa erillisellä kirjallisuuden oppiaineella. Virolaiset lapset tutustutetaan nykykirjailijoihin heti ensimmäisestä luokasta lähtien. Kirjallisuuden ja kirjailijoiden näkyvämmäksi tekeminen oppimisympäristöissä lisäisi kiinnostusta lukemista kohtaan myös Suomessa.

6.Suomalais-ugrilainen kieliperimä on harvinainen indoeurooppalaisessa maailmassa. Sen markkinoiminen omana erityisvalttinamme voisi tuoda kiinnostusta erikoista pohjoista maata kohtaan. Kirjallisuusviennillä on valtava kasvupotentiaali, jos sille annetaan mahdollisuuksia.

7.Suomalaiset ovat kokeneet olevansa periferiassa suhteessa Keski-Eurooppaan. Ilmastonmuutos ja Pohjoisen Jäämeren avautuminen muuttaa maailman dynamiikkaa Suomen asettautuessa maantieteelliseen keskiöön. Itämerestä tulee uusi Välimeri. Tämä tarkoittaa lisääntyvää kiinnostusta Pohjois-Eurooppaa kohtaan. Suomalaiset voisivat erottautua skandinaavisesta kulttuurista korostamalla omaa harvinaisempaa suomalaisugrilaista taustaansa. Parhaiten tämä onnistuu tukemalla kirjallisuutta ja siitä versovia av-tuotantoja.

8.Kieli ja kirjallisuus eivät kuitenkaan kehity umpiossa. Tämän takia käännöskirjallisuutta ja filosofian kääntämistä täytyy tukea. Koska kirjallisuuden tuotantorakenteet ovat tehostuneet vuosisataisen alibudjetoinnin takia, varsin pienillä lisäsatsauksilla saadaan valtavasti aikaan. Kirjallisuuden kääntäjien toimeentulo on varmistettava, jotta kulttuurimme puolustus ja henkinen kestävyytemme olisi siedettävällä tasolla.

9.Tärkeimpänä on pääkirjoituksen syvin sanoma. Kielelliset rakenteet ja laadukas kirjallisuus sekä ajattelu vaativat sitä, että niille on tekijöitä. Tällä hetkellä kaikista lahjakkaimmatkin nuoret kirjailijat harkitsevat muita ammatteja. Kirjailijoiden apurahoitus täytyy määrällisesti tuplata sekä kasvattaa kooltaan sekä samalla nostaa apurahan verotonta osuutta apurahan noston myötä.

Olen ehdottanut näitä muutoksia Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripoliittisen työryhmän jäsenenä. Jatkossa palataan asioihin, joita kunnat, säätiökenttä, kustantamot tai sponsoriyritykset voisivat tehdä. ■

KIRJOITTAJA

Ville Hytönen