Homeerinen valtio-jätti – vankeineen?

Kuva (kuvalähde: wikimedia/wikimedia. org) Polyfemoksen luolasta hollantilaistaiteilijan näkemyksen mukaan. Kuvan episodin kertoo, kuinka Odysseuksen käytännöllinen viisaus palautti hänelle itselleen kumppaneineen vapauden. Luolan vangit piiloutuivat lampaiden mahan alle eikä ainoan silmänsä (Odysseuksen toimesta) menettäneenä Polyfemos huomannut vankien poistuneen laitumelle kykloopin päästämien lampaiden mukana. Odysseus salasi nimensä kykloopilta viisauttaan ja puhkaisi tuon tyrannin ainoan silmän.

Odysseian yksisilmäinen kyklooppi Polyfemos homeerisena hirviöhahmona ei ollut vieraanvarainen homeeriselle Odysseukselle laivaväkineen: he joutuivat paitsi luolan valtiaan herruuteen, myös kohtaamaan Polyfemoksen kannibaalisen julmuuden ja harjoittaman väkivallan. Herruus sisältää näiden lisäksi myös mielivaltaa, Odysseuksen ja tämän miesten riippuvuutta Polyfemoksen tahdosta.

Kreikkalaiset olivat ”epävakaan, epävarman, heille tuntemattoman ja mielivaltaisen tahdon alaisia” (TTG, II, 22) — Locken vapauden määritelmän  sanat siis sopivat heihin.

Polyfemos on homeerisen Odysseia-eeppoksen mukaisesti on vahva toimija, joka sekä puuttuu vieraidensa toimintaan ja elämään, että sellaiseksi, jonka tahdosta nuo muut ovat riippuvaisia.

Vieraat eivät ole vapaita silloin, kun Polyfemos puuttuu heidän toimintaansa, mutta eivät silloinkaan, kun hän ei puutu, koska he ovat riippuvaisia Polyfemoksen tahdosta eli hänen mielivallalleen alttiina.  

Locken luonnehditaan mukaan määrääminen omista teoistaan, henkilöstöään ja omaisuudestaan lupaa kysymättä keltään tai riippumattomana toisten tahdosta on  ihmisen vapautta (TTG, II, 4).

Polyfemokseen viitataan kohdassa TTG II:n 228 §, jossa Locke ei yhdy joskus esitettyihin näkemyksiin, että pyrkimykset vastustaa tai vaihtaa hallitsija tämän tekemien vääryyksiä vuoksi, saisi yhteiskunnan hajoamaan ja sisällissodan puhkeamaan.  

Polyfemos on vallanpitäjä paitsi fyysisen ylivoimansa vuoksi ja sen tehden, että muut ovat hänen tahdostaan riippuvaisia ja hänen tahtoaan ei sido mikään pysyvä laki eikä hän pidä kiinni muiden oikeuksistaan vain kohtelee heitä mieltymystensä mukaan, käyttää heitä ravinnokseen tai kohtelee orjinaan. 

Odysseuksen ja tämän kumppanit voidaan tulkita Polyfemoksen orjiksi. Heillä ei ole vapautta siinäkään mielessä, että he tekisivät tekonsa ja käyttäisivät persoonaansa ja omaisuuttaan riippumattomina toisten tahdosta (vrt. TTG,II, 4)

Vapauden rajoitteeksi Locke tulkitsee sen, että he ovat ”epävakaan, epävarman, heille tuntemattoman ja mielivaltaisen tahdon alaisia”. Mitään luonnontilaa huonompaa tilaa (TTG,II, 131) kukaan ei rationaalisina tavoittele vaan välttää luonnontilaa vapautta, yhdenvertaisuutta ja itsenäistä järjen toimeenpanon tilaa huonompaa tilaa niin paljon kuin mahdollista tämän kohdan perusteella eli juurikin Polyfemoksen hallintoa, toisin sanoen sen mielivaltaisuutta.

Locken mukaan Odysseuksella kumppaneineen ei ole muuta osaa kuin suostua ahmittavaksi. (TTG, II, 228) Locke kuvailee yhteiskunnan tilaa, mutta myös sitä, mitä tarkoittaa vapauden puuttuminen. 

Aikanaan on ajateltu vapaudesta, että se on orjuuden vastakohta. Määritelmällään orjuudesta jatkettuna sotatilan sotatilaksi myös Locke viittaa tähän vastakohtaisuuteen.

Tähän hän viittaa ainakin epäsuorasti, kun hän luonnehtii luonnontilasi sekä rauhan tilaksi että ihmisten nauttimien suurimman vapauden ja tasavertaisuuden tilaksi heidän oikeuksineen elämään, vapauteen, terveyteen ja omaisuuteen. (TTG, II, 4, 6) Sodan tila ei olisi tällainen. Siitä Locke käyttää homeerista vertausta, joka on Homeroksen Odysseian kohtaus.

Vain näennäisestä rauhasta ja hallinnosta Polyfemoksen luola antaa täydellisen mallin, jossa Locken mukaan Odysseuksella kumppaneineen ei ole muuta osaa kuin suostua ahmittavaksi. (TTG, II, 228) Locke kuvailee vapauden puuttumista, mutta myös yhteiskunnan tilaa.

Locke haluaa sanoa, ettei esivalta kuuliaisuus ole sama asia kuin yhteiskuntarauha. ”Rauhallinen tila”, Locken omin sanoin ”jossa lammas vastaan panematta ojentaa kaulaansa ylimielisen suden raadeltavaksi” (viittaus kyseiseen kohtaan) ei ole aidosti rauhan tila.

Polyfemoksen luola-vertaus Odysseuksen harharetkien poliittis-filosofisesti merkittävä uroteko-episodi 

Locke ei käytä Polyfemoksen luola -vertausta ensimmäisenä, vaan ennen häntä Platon lainaa Lait-teoksessaan (kirja III, 680b–682a) Homeroksen kohtaa, jossa Polyfemos ja muut kykloopit luola-asukkaina edustavat niiden elämää, joilla ei ollut yhteisiä lakeja, kansankokouksia eikä oikeutta, vaan kukin perheenisä hallitsee omaa luolaansa ja perhettään mielivaltaisesti.

Aristoteles viittaa Politiikka-teoksessaan (kirja I, 1252b) samaan eepoksen kohtaan ja hänelle kyklooppien perheet edustavat oikaista eli kotitalousmuotoista yhteisöä, jollainen oli olemassa ennen polis-kaupunkivaltiota.

Locke haluaa sanoa, ettei esivalta kuuliaisuus ole sama asia kuin yhteiskuntarauha. ”Rauhallinen tila”, Locken omin sanoin ”jossa lammas vastaan panematta ojentaa kaulaansa ylimielisen suden raadeltavaksi” (viittaus kyseiseen kohtaan) ei ole aidosti rauhan tila.

Huomauttaessaan, etteihän nyt merirosvousta tai muutakaan ryöstelyä pidä olla vastustamasta sen väkivallan tähden, mitä vastustamisesta voisi aiheutua, Locke käyttää Polyfemoksen luolaa vertauksena ja esimerkkinä. Vastuunkantajina väkivallasta, jos tätä syntyy, Lockeen mukaan ovat ensisijassa ryöstelijät ja rosvot, eivät suinkaan näiden vastustajat.

Locke painottaa sitä, ettei Polyfemoksen ja tämän vieraiden välillä vallitsee rauhantilana (kuten ajatuksessa luonnontilasta), vaan että vallitsee sotatila, jonka jatkamisen muodoksi hän tulkitsee Polyfemoksen ja tämän vankien suhteen.

Odysseuksen kumppaneineen joutuu luolan vangeiksi, koska luolan isäntä sulkee luolan suun kivellä, jonka vain hän pystyisi siirtämään oven suulta. Hänet kuvataan vahvana kyklooppina ja tämän valtasuhteena heikkoihin Odysseukseen ja tämän kumppaneihin, minkä vuoksi jälkimmäiset esitetään homeerisesti sekä fyysisesti heikompina Polyfemosta että myös riippuvaisina hänen tahdostaan ja mielivallastaan.

Kyklooppi hallitsee voimalla ja omalla tahdollakaan eikä pysyvien lakien tai tuomareiden avulla, ei niiden suostumuksella, joita he hallitsevat, ja omaksi eikä yleiseksi tai yhteiseksi hyväksi. Homeroksen kuvauksessa Polyfemos hetkellisesti jättää rauhaan ja syö jonkun tai jotkut muut hänen sijastaan suuhunsa, jolloin säästetty henkilö ei päädy hetkellisesti kykloopin ruuaksi. Isännän säästämä nauttii   puuttumattomuudesta.

Näyttää ilmeiseltä, että Locke katsoo, ettei säästetty ei ole silti vapaa. Sitä, ettei jonkun toimintaan tai elämään ei puututa hetkellisesti, Locke arvioi vapaana olemiseksi (vaikkakin asioihin puuttuminen viekin hänen mukaansa vapauden).

Joissakin paikoin Locke sanoittaa ihmisen vapautta tavalla, minkä tuo vapauteen ns. republikaaniseen vapauden piirteen. Tätä vapauden pääpiirteenä kannatti Lockeen aikalainen Algernon Sidney ja tämän salaa ihailema edeltäjä Niccolo Machiavelli. Sidney muotoili suoremmin kuin Locke republikaanisen vapauden idea. Vapaus on riippumattomuutta yhden hallitsevan henkilön tahdosta.

Onko se, että puututaan toisen ihmisen asioihin, aina vapauden viemistä häneltä? Näinkään ei aina ole Lockeen mukaan. Jos Polyfemos esimerkiksi estäisi Odysseuksen jonkin kumppanin putoamisen ja murskautumisen tarttumalla häneen, tämä ei olisi Lockeen vapauden kieliopin mukaan henkilön vapauteen kajoamista.

Sanoohan Locke, ettei vapauden rajoitukseksi ole katsottava sitä, että ”estetään syöksyminen rotkoon tai hajoaminen suohon” (TTG, II, 57) Mainitussa kohdassa puuttuminen yksilön toimintaan, tämän estäminen, ei rajoita yksilön vapautta sen vuoksi, ettei se ole mielivallan harjoittamista.

Legum sorvi sumus ut liberi esse possimus — olemme lain orjia  ollaksemme vapaita 

Locken käsityksen mukaan vapaus toteutuu lain kontekstissa, joka puuttuu Polyfemoksen hallinnosta. Väliotsikon latinan sanat ovat Marcus Tullius Cicerolta, Locken hyvin tuntemalta. Homeroksen kyklooppien luolan ainoa laki on kykloopin laki, minkä vuoksi lakia ei ole.

Cicero kirjoittaa teoksessaan Paradoxa Stoicorum (5.34) (Stoalaisia paradokseja)

​”Quid est enim libertas? Potestas vivendi ut velis.” (Mitä vapaus sitten on? Kykyä elää kuten haluaa.)

Vaikkakin Cicero viittaa juurikin kykymme elää miten haluamme, hänen mielessään eivät ole mitkä hyvänsä ihmishalut, vaan hyveen mukaiset tai kohtuulliset halut (”kyky” sisältänee myös sen, ettei sen toteutus ole estetty).

Väliotsikon lause on Ciceron valtio-opillinen sovellus: lain edessä ja vuoksi halujen pidättely on vapautta eikä sama asia kuin mielivalta haluissamme. Latinan libertas ja licentia viittaavat eri haluisin: kohtuullisiin (aequitas) ja kohtuuttomiin. Ciceron De respublica- teos sisältää sovelluksen.

Locke hyväksyy erottelun ja siksi sanoo, ettei vapaus ole (licentiaa) eli kurittomuutta (sen ylittämistä, joka on kohtuullista tai suotavaa järjen tai sen ja luonnon nojalla). Laki on  luonnollista tai säädettyä, jälkimmäinen edellistä täsmentävää (TTG, II, 136). Locken mukaan lain tehtävä ei rajoitu vapauden rajoittamiseen tai säilyttämiseen, vaan on luotettavista sen laajentamiseen. (TTG, II, 57)

Toisin kuin Cicero, joka puolusti sekoitetun valtion oppia, Locke suosii funktionaalista eroa lainsäädäntö-, toimeenpano- ja ulkoasioiden hoitovallan välillä sekä pysyvän tuomiovallan siirtämistä poliittiselle yhteisölle kokonaan. Nämä laitokset korvaavat luonnontilan epäkohdat samalla, kun sen edut säilyvät myös yhteiskunnassa. (TTG, II. luvut poliittiseen yhteiskuntaan liittyen).

Locke huomauttaa lasten osalta, etteivät nämä synny vapaiksi vaan tilaan, jossa vanhemmat ohjaavat siis puuttuvat heidän elämäänsä lasten itsensä hyväksi. Toinen eli lapsen vanhempi voi toimia hänen puolestaan kypsymättömyyden ajan vain lapsen hyväksi. (TTG, II, 63)

Yhteiskunnissa kansalaisten luottamusta nauttiva hallitsija voi paitsi suojella ihmisiä vahingoilta, myös saada etuoikeuden toimia heidän hyväkseen, jos voidaan nähdä yhteisymmärryksessä, ettei toiminta ole mielivaltaista, vaan hyvin perusteltua.

Locke viittaa Homeroksen kuvaukseen, jossa Odysseus kumppaneineen on Polyfemoksen armoilla luolassa niin, että Polyfemos sulkenut poistumistien. Polyfemoksen vierailla ei ole negatiivista vapautta poistua luolasta vaikkakin haluaisivat. He haluavat poistua, mutta he eivät pysty esteen vuoksi.

Negatiivista vapautta (puuttumisesta) vieraille jää ainakin hetkellisesti, kun kaikki eivät joudu puuttumisen kohteeksi yhtäaikaa. Kuvaus antaa mahdollisuuden kysyä, poistaako Odysseuksen ja tämän kumppanien riippuvuus kykloopit tahdosta myös mielekkyyden pitää hetkellistä liikkumatilaa vapautena.

Toisaalla Lockella on esimerkki – Essay Concerning Human Understanding – huoneesta, jossa henkilö on mielellään, vaikkakin on lukittuna. (An Essay, II, 21, 8–10) Jälkimmäisen esimerkin mukaan Locke katsoo vapaudeksi ideoiden yhdistelmänä osistaan. Henkilöllä on mielen kyky pidätellä halua huoneessa pysyttelyyn tai poistumiseen ja ihmisen kyky poistua, kun ovi ei ole lukittuna. Este tai toimintakyvyn puute tai kumpikin poistaa vapauden.

Ihmisen kyky toteuttaa kaksisuuntaisesti halunsa tekemisenä on vapautta. Polyfemoksen luolaan sovitettuna esimerkki on vastakkainen Locken suljetun huoneen esimerkkiin siltä osin, että Odysseus kumppaneineen ei halunnut jäädä luolaan, jonka suulle Polyfemos vieritti kiven eikä kukaan ihmisistä kyennyt siirtämään kiveä. Kummankin kohdan taustalla on Locken olettama kykymme halujen lykkäämiseen ja järjen arviointikykyyn, jotka Locke tuo keskusteluun An Essay-teoksen toisen kirjan luvussa 21.

Odysseukselle kumppaneineen jää negatiivista estämisen puuttumisen vapautta vain, jos Polyfemos ei estä tosiasiallisesti häntä jatkamasta elämänsä ja toimintaansa, jota hän harjoittaa parhaillaan. Vain hetkellisyytensä vuoksi puuttumattomuus ei riitä vielä yksilön täyteen vapauteen myöskään tuona hetkenä.

Yksittäisten vankien – Odysseuksen kumppaneineen – osalta Polyfemos voi olla jotakuta kohtaan hyväntahtoinen tai ainakin hyväntahtoisesti kuin toisen tai ilkeä tai ja välinpitämätön joidenkin toisten suhteen ja sen mukaisesti henkilön asioihin puuttumatta, mitä ei riittäisi samastamaan asioihin puuttumattomuutta henkilön vapauteen.

Locke keskustelee toisaalla asiasta, jonka hän kiistää olevan vapautta. (TTG,II, 6) Henkilö, joka toimii miten ikinä haluaa minkään lain sitomatta ei ole vapaa. Näin ollen ainakaan Polyfemoskaan, jonka toimintaan kukaan ei pysty puuttumaan, ei ole vapaa. Luonnollisen lain puuttuminen tekee tämän puuttumattomuudelle. Myöskään Odysseus kumppaneineen ei voi vedota tähän lakiin.

Mielivaltainen valta on Lockeen mukaan ongelmallinen sen vuoksi, että hallitsija toimii ilman pysyviä lakeja, hänen saamansa eli hänelle osoitetun luottamuksen vastaisesti ja yleisen hyvän sivuuttaen (vaikkakin hän voisi asemastaan puuttua ihmisten asioihin laajasti yleisen hyvän mukaisesti) vain omaksi hyväkseen ja kansalaisten oikeuksia ja omaisuutta vastaan. Mainittuihin näkökohtien liittyen hallitsija toimii mielivaltaisesti.

Lähteet liittyen John Lockeen

John Locke: An Essay Concerning Human Understanding with Second The Second Treatise of Government (viittaus TTG, II) Wordsworth 2014. (Locken teokset löytyvät netistä mm. Yhdysvaltojen kongressin kotisivulta.

Jotakin Cicerolla:

Laeista (De legibus): Suomentanut Kalle Knaapi (2012).

Velvollisuuksista (De officiis): Suomentanut Marja Itkonen-Kaila (1967). Ciceron moraalifilosofinen pääteos  velvollisuuksista ja hyveistä.

De re publica (Valtiosta), jota ei ole suomennettu kokonaan. Sen tunnetuin ja parhaiten säilynyt loppuosa, Scipion uni (Somnium Scipionis), on kuitenkin käännetty ja julkaistu useissa eri yhteyksissä.

Platon Lait: teokset osa VI, Otava, Helsinki. Suomentajina: Marja Itkonen-Kaila, Holger Thesleff, Tuomas Anhava ja A. M. Anttila. Julkaisuvuodet: 1986 ja 1999.

Aristoteles Politiikka-teos ilmestyi osana VIII, Classica- sarjassa suomeksi vuonna 1991. Kustantaja: Gaudeamus. Kääntäjä A. M. Anttila, selitykset: Juha Sihvola.