Puheenvuoro-blogit
EU-Saksan vaalit ovat myös EU-Suomen vaalit
EU-Saksan vaalit ovat myös EU-Suomen vaalit
# Saksan aluevaalien tuloksissa meillä suomalaisilla on mietittävää ja sulateltavaa. Ne heiluttelevat helposti myös Suomea. Olemmehan samassa unionissa EU:ssa, jossa Saksalla on vahvin talous. Miten ihmeessä niin monet saksalaiset ovat valmiita äänestämään vaihtoehto Saksalle -puoluetta AfD:tä, joka on kuulemma jopa Venäjä-mielinen?
Saksalla on ollut erikoinen osa Suomen historiassa. Kun Suomi pyrki eroon tsaarien Venäjästä, suomalaisia kapinallisia jääkäreitä kävi oppimassa sotilastaitoja Saksassa. Sitten Saksa oli jopa voittamassa ensimmäistä maailmansotaa ja Suomelle oli jo valittu saksalainen kuningas. Mutta Yhdysvaltain väliintulo muutti kaiken. Saksa hävisi maailmansodan.
Toisen maailmansodan alkuvaiheessa Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto yllättäen sopivat yhteistyöstä ja laativat Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa he jakoivat itäisen Euroopan keskenään – ja Suomi joutui Neuvostoliitolle. Siitä lähti liikkeelle talvisota. Ei kai AfD:n ja Venäjän suhteessa ole kysymys jostakin vastaavasta? Tuskin nyt sentään.
Mutta Hitlerin Saksasta tuli kuitenkin pian Suomen tukija maailmansodassa. Ja taas Yhdysvallat puuttui peliin. Suomi joutui neuvottelemaan rauhan Neuvostoliiton kanssa. Ja Suomi joutui Lapin sodassa taistelemaan saksalaisia vastaan. Näin dramaattisia ovat Suomen ja Saksan suhteet olleet. Mitä meidän olisi siis ajateltava saksalaisista, jotka kannattavat innokkaasti AfD-puoluetta?
# AfD, Saksan laitaoikeistopuolue juhli innoissaan uusista vaalivoitoista. Mecklenburg-Etu-Pommerissa puolue yli kaksinkertaisti ääniosuutensa ja nousi vahvimmaksi poliittiseksi voimaksi. Berliinissä se jäi odotuksista, mutta sai silti lisää jalansijaa. Milloinkaan aiemmin ei Saksassa ole oltu yhtä kiinnostuneita pienen Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltiovaaleista. Mutta nyt tuo vaalitulos muuttaa myös kansallista politiikkaa.
Kristillisdemokraattien CDU-unioni ei ole Mecklenburg-Etu-Pommerissa enää poliittinen voima, jolla olisi mitään vipuvartta osavaltion politiikassa. Sen kannatus jäi alle viiden prosentin, mikä on läpimenon raja. Tuo on Saksan vaalijärjestelmän erikoisuus. Jos Suomessa olisi samanlainen vaalilaki, meidän eduskunnastamme puuttuisi kolme nykypuoluetta.
Takavuosina CDU oli toinen kahdesta suuresta kansanpuolueesta osavaltiossa demareiden SPD:n rinnalla. Mecklenburg-Etu-Pommeri oli myös entisen pitkäaikaisen liittokanslerin Angela Merkelin vaalipiiri ja kotikenttä. Se on jo kolmas Saksan 16 osavaltiosta, jossa AfD on suurin puolue.
# Berliinissä CDU menetti paikkansa suurimpana puolueena laitavasemmiston Die Linkelle. Se tarkoittaa, että CDU menettää pormestarin viran ja siirtyy oppositioon. Berliinin tappio on raskas isku, koska liittovaltion pääkaupunki on mediahuomion keskus. Tappio syventää mielikuvaa kristillisdemokraateista taantuvana voimana.
Friedrich Merz on liittokanslerina vastuussa CDU:n vaalikampanjoista myös osavaltiotasolla. Kolme peräkkäistä heikkoa tulosta vain kahden viikon sisällä vahvistaa puolueen sisäisiä äänenpainoja, jotka kyseenalaistavat sekä Merzin linjan että liittohallituksen suunnan.
Seuraava testi on edessä Länsi-Saksassa. Ensi vuonna pidetään vaalit viidessä entisen Länsi-Saksan osavaltiossa, muun muassa Saksan runsasväkisimmässä Nordrhein-Westfalenissa.
Poikkeuksellista sunnuntai-illan vaaleissa oli myös se, että liittokansleri Merz astui kommentoimaan tulosta. Saksan liittokanslereilla ei ole ollut tapana tehdä niin paikallisissa vaaleissa heti vaali-iltana. Merz ei kuitenkaan ilmoittanut erostaan vaan lupasi parantaa toimintaansa. Se on helpommin sanottu kuin tehty.
Koko EU on hermostuneessa ja epävarmassa tilanteessa, sillä laitaoikeiston näkemykset muuttaisivat oleellisesti EU:n luonnetta ja linjauksia. Sitä paitsi pian ovat myös tulossa toisen suuren EU-maan Ranskan vaalit. Sielläkin laitaoikeisto on vahvoilla.
ASIASANAT: EU. Saksa, Suomi, Venäjä, Yhdysvallat
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Hyvä kuutioida mielessä äänestäjät haluaa muutista neni sitten suteen tai saveen..Suomessakin tehtävä ryhti ollaan kuin hölmöläiset samat pökkelöt istuvat vuodesta toiseen..”Minä en en edes vaivaudu äänestemään Demareita valheidenpesä”
Pitäkää mukava päivä…
Ilmoita asiaton viesti
Merzin hallitus on selkä seinää vasten eläke-ja sosiaaliturvaleikkaustensa kanssa.
Ilmoita asiaton viesti