Suomen kansallinen etu on unohdettu – tulevien sukupolvien kustannuksella

SUOMEN KANSALLINEN ETU ON UNOHDETTU – TULEVIEN SUKUPOLVIEN KUSTANNUKSELLA

Suomen talouspolitiikassa on mielestäni yksi perustavanlaatuinen ongelma, josta keskustellaan aivan liian vähän.

Kuka oikeastaan huolehtii Suomen pitkäaikaisesta kansantaloudellisesta edusta?

Valtion taloutta tarkastellaan vuosittaisten talousarvioiden kautta. Hallitukset tekevät päätöksiä neljän vuoden vaalikausissa. Julkista omaisuutta myydään, kansainvälisiä sopimuksia solmitaan, luonnonvaroja hyödynnetään ja uusia taloudellisia vastuita otetaan.

Mutta kuinka usein päätösten todellisia vaikutuksia arvioidaan 20, 50 tai jopa 100 vuoden aikajänteellä?

Entä kuka huolehtii siitä, millaisen Suomen jätämme tuleville sukupolville?

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että Suomen talouspolitiikan suurin ongelma ei ole pelkästään rahan puute. Ongelma on myös siinä, ettei Suomen kansantaloutta johdeta riittävän pitkäjänteisesti kokonaisuutena.

Meiltä puuttuu selkeä kansallisen edun periaate, jonka perusteella kaikkia merkittäviä taloudellisia päätöksiä arvioitaisiin.

Tämä on muutettava.

SUOMEN VALTIO ON OLEMASSA SUOMALAISIA VARTEN

Suomen valtion ensisijainen tehtävä on huolehtia Suomen kansasta.

Tämän pitäisi olla kaiken yhteiskunnallisen päätöksenteon itsestään selvä lähtökohta.

Kansallinen etu ei kuitenkaan tarkoita pelkästään valtiontalouden etua.

Se tarkoittaa suomalaisten hyvinvointia, kansantalouden tuotantokykyä, työllisyyttä, yrittäjyyttä, kansallista varallisuutta, omavaraisuutta, huoltovarmuutta ja itsenäistä päätösvaltaa.

Ja ennen kaikkea siihen kuuluu vastuu tulevista sukupolvista.

Yksittäinen päätös voi parantaa valtiontalouden tilannetta hetkellisesti mutta samalla heikentää Suomen kansantaloutta vuosikymmeniksi.

Esimerkiksi pitkäaikaisesti tuottavan infrastruktuurin myyminen voi tuoda valtiolle tai kunnalle välitöntä rahaa.

Samalla kuitenkin luovutaan tulevista tuotoista ja mahdollisesti myös tärkeästä päätösvallasta.

Toisaalta julkisen omaisuuden säilyttäminenkään ei ole automaattisesti järkevää, jos omaisuus voidaan myydä hyvään hintaan ja varat käyttää kansantaloudellisesti tuottavammin.

Juuri tällaista kokonaisarviointia tarvitaan.

Suomen etu ei ole sama asia kuin yksittäisen yrityksen, sijoittajan, viranomaisen tai kansainvälisen organisaation etu.

Päätöksenteossa on kyettävä katsomaan yksittäisten toimijoiden tavoitteiden yli.

KANSALLISVARALLISUUTTA EI PIDÄ VAIN KULUTTAA

Suomi on saanut aikaisemmilta sukupolvilta merkittävän taloudellisen perinnön.

Siihen kuuluvat yhteiskunnan infrastruktuuri, energiantuotanto, yritykset, koulutusjärjestelmä, osaaminen, luonnonvarat ja toimivat yhteiskunnalliset rakenteet.

Tätä kaikkea on rakennettu vuosikymmenien aikana.

Meidän sukupolvellamme on oikeus hyödyntää tätä varallisuutta, mutta samalla velvollisuus huolehtia sen säilymisestä ja kehittymisestä.

Pidän nykyistä lyhytjänteistä talousajattelua erityisen ongelmallisena juuri tästä näkökulmasta.

Jos käytämme yhteistä omaisuutta nykyisten menojen rahoittamiseen, otamme jatkuvasti lisää velkaa ja jätämme välttämättömiä investointeja tekemättä, vaarana on tulevien sukupolvien taloudellisen liikkumavaran kaventuminen.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei valtio saisi ottaa velkaa.

Taloudellisesti tuottava investointi voi vahvistaa kansantaloutta huomattavasti enemmän kuin sen rahoittaminen maksaa.

Mutta velan käyttöä on arvioitava sen perusteella, mitä sillä saadaan aikaan.

Samalla tavalla julkisen omaisuuden arvoa pitää tarkastella suhteessa sen tuleviin tuottoihin ja yhteiskunnalliseen merkitykseen.

Suomen pitäisi ottaa käyttöön kansallinen perintötilinpäätös.

Sen avulla arvioitaisiin säännöllisesti, miten Suomen kansallisvarallisuus, velat, infrastruktuuri, luonnonvarat, tuotantokyky ja huoltovarmuus kehittyvät.

Jokaisen hallituksen pitäisi pystyä kertomaan, millaisen taloudellisen perinnön se jättää seuraaville sukupolville.

Tämä olisi huomattavasti merkityksellisempi mittari kuin pelkkä yhden vuoden talousarvion toteutuminen.

LUONNONVAROJEN ARVON ON HYÖDYTETTÄVÄ SUOMALAISIA

Suomella on merkittäviä luonnonvaroja.

Metsät, mineraalivarat, vesivoima ja muut luonnonvarat muodostavat tärkeän osan kansantaloutemme perustaa.

Niiden hyödyntämisessä pitäisi lähtökohtaisesti kysyä, kuinka paljon taloudellista hyötyä jää Suomeen.

Esimerkiksi kaivostoiminnassa ei riitä, että tarkastellaan investoinnin suuruutta tai louhittavan mineraalin myyntiarvoa.

On selvitettävä, kuinka paljon syntyy kotimaista arvonlisää, työpaikkoja, verotuloja ja jatkojalostusta.

Samalla on huomioitava ympäristövaikutukset ja mahdolliset pitkäaikaiset jälkihoitovastuut.

Uusiutumattoman luonnonvaran hyödyntämisestä pitäisi jäädä suomalaisille myös pysyvää varallisuutta.

Kun mineraaliesiintymä on louhittu, sitä ei voi louhia uudelleen.

Siksi olisi perusteltua kehittää järjestelmä, jossa osa luonnonvarojen hyödyntämisestä saatavista julkisista nettotuloista säästetään tuleville sukupolville.

Yksi mahdollisuus on kansallinen varallisuusrahasto.

Norja on osoittanut öljyrahastollaan, miten luonnonvaroista syntyviä tuloja voidaan muuttaa pitkäaikaiseksi sijoitusvarallisuudeksi.

Suomen olosuhteet ovat erilaiset, mutta periaatetta voidaan soveltaa myös meillä.

Rahaston tarkoituksena ei olisi perustaa uutta poliittista kassaa, josta rahoitetaan kulloisenkin hallituksen menoja.

Sen tehtävänä olisi kasvattaa Suomen kansallisvarallisuutta pitkällä aikavälillä.

Rahastoon sijoittamista pitäisi kuitenkin verrata myös valtionvelan vähentämiseen.

Päämääränä on todellinen nettovarallisuuden kasvu, ei vain sijoitusten määrän kasvattaminen.

LUONNOLLISET MONOPOLIT OVAT ERITYINEN KYSYMYS

Sähköverkot ovat hyvä esimerkki toimialasta, jossa tavallinen markkinakilpailu ei toimi.

Kuluttaja ei voi valita, minkä yhtiön verkkoa pitkin hänen sähkönsä siirretään.

Sähkönsiirto on alueellinen luonnollinen monopoli.

Siksi sen omistukseen, sääntelyyn ja hinnoitteluun liittyy erityinen yhteiskunnallinen vastuu.

Sama periaate koskee vesihuoltoa ja muuta välttämätöntä monopoliluonteista infrastruktuuria.

Mielestäni näiden toimintojen kohdalla yhteiskunnan määräysvallan pitää olla riittävä.

Mutta tämä ei tarkoita, että kaikki pitäisi automaattisesti kansallistaa.

Jos nykyistä omistusta voidaan säännellä tehokkaasti ja sillä saavutetaan kansantaloudellisesti paras lopputulos, omistuksen muuttaminen ei välttämättä ole tarpeen.

Jos taas julkinen omistus turvaa paremmin kohtuullisen hinnoittelun, huoltovarmuuden ja kansallisen edun, omistuksen siirtäminen julkiseen hallintaan on perusteltu vaihtoehto.

Ratkaisun pitää perustua kokonaisvaikutuksiin.

Erityisen tärkeä kysymys on vesivoima.

Vesivoiman arvo ei perustu pelkästään tuotettuun sähkömäärään, vaan myös sen kykyyn tasapainottaa sähköjärjestelmää.

Siksi vesivoimalla on erityinen merkitys Suomen huoltovarmuudelle ja sähköjärjestelmän toimintavarmuudelle.

Vesivoimalaitosten omistusta ja tuotannon hyödyntämisoikeuksia pitää tarkastella kansallisesta näkökulmasta.

Tässäkin ratkaisevaa on, saavutetaanko tavoitteet parhaiten julkisella omistuksella, nykyistä sääntelyä kehittämällä vai jollakin muulla järjestelyllä.

Kansallistaminen ei ole itseisarvo.

Mutta myöskään kansallisen edun kannalta perusteltua omistusta ei pidä vastustaa vain ideologisista syistä.

YKSITYINEN OMISTUS JA YRITTÄJYYS OVAT KANSANTALOUDEN PERUSTAA

Kansallinen omistuspolitiikka ei tarkoita yksityisen omaisuuden yleistä kansallistamista.

Yksityiset metsät, pellot, maatilat ja muut maa-alueet kuuluvat omistajilleen.

Yksityinen omaisuudensuoja, yrittämisen vapaus ja toimiva markkinatalous ovat keskeisiä edellytyksiä Suomen taloudelliselle menestykselle.

Yrittäjänä pidän erityisen tärkeänä sitä, että yritystoiminnan edellytykset ovat vakaat ja ennakoitavat.

Yritykset tarvitsevat mahdollisuuden investoida, työllistää ja kehittää toimintaansa.

Suomi ei vaurastu sillä, että olemassa olevaa omaisuutta siirretään jatkuvasti omistajalta toiselle.

Todellinen vaurastuminen syntyy kannattavasta tuotannosta, työstä, osaamisesta, yrittäjyydestä ja investoinneista.

Myös maaseudun tuotannollinen merkitys pitää tunnustaa.

Maa- ja metsätalous, elintarviketeollisuus ja muu maaseudun yritystoiminta muodostavat tärkeän osan Suomen huoltovarmuutta ja kansantaloutta.

Suomen talouden kehittämisessä ei pidä tarkastella vain suuria kaupunkeja ja yksittäisiä teollisia investointeja.

Koko maan tuotantokyky on kansallinen voimavara.

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET EIVÄT SAA OLLA ITSEISARVOJA

Suomi on sitoutunut lukuisiin kansainvälisiin sopimuksiin ja taloudellisiin järjestelmiin.

Niillä voi olla huomattavaa merkitystä kaupalle, investoinneille ja suomalaisyritysten toimintaedellytyksille.

Samalla ne voivat vaikuttaa kansalliseen päätösvaltaan.

Energiaperuskirjasopimus on tästä ajankohtainen esimerkki.

Sen perusteella kansainväliset sijoittajat voivat tietyin edellytyksin riitauttaa valtioiden energiasektoria koskevia päätöksiä kansainvälisissä välimiesmenettelyissä.

Carunan omistajien Suomen valtiota vastaan esittämät miljardiluokan korvausvaatimukset osoittavat, että kysymys ei rajoitu fossiiliseen energiantuotantoon.

Korvausvaatimuksen olemassaolo ei tietenkään tarkoita, että korvaus olisi aiheellinen tai että Suomi joutuisi sen maksamaan.

Kysymys on kuitenkin periaatteellisesti merkittävä.

Millaisia oikeuksia ulkomaisille sijoittajille voidaan antaa suhteessa Suomen kansalliseen sääntelyvaltaan?

Sijoittajilla pitää olla oikeusturva.

Myös suomalaiset yritykset tarvitsevat suojaa ulkomailla.

Mutta kansainvälisen sijoittajansuojan ja valtion demokraattisen päätösvallan välillä pitää olla tasapaino.

Kaikki Suomen sijoittajansuojasopimukset olisi perusteltua arvioida tästä näkökulmasta.

Sama periaate koskee EU- ja eurojäsenyyttä.

Niiden jatkamista tai mahdollisia vaihtoehtoja ei pidä arvioida pelkkien mielikuvien tai poliittisen ideologian perusteella.

Ratkaisevaa on Suomen pitkän aikavälin kokonaisetu.

Mahdollinen EU-ero ei tarkoittaisi kansainvälisestä kaupasta luopumista.

Suomi voisi neuvotella omia kahdenvälisiä ja monenvälisiä kauppasopimuksia sekä pyrkiä järjestämään suhteensa Euroopan sisämarkkinoihin esimerkiksi ETA- ja EFTA-ratkaisujen kautta.

Tällaiset järjestelyt edellyttäisivät kuitenkin neuvotteluja ja perusteellista taloudellisten sekä oikeudellisten vaikutusten selvittämistä.

Myös eurosta mahdollisesti luopumiseen liittyisi huomattavia siirtymäkustannuksia ja riskejä.

Näitä kysymyksiä on tarkasteltava avoimesti, mutta vastuullisesti.

Suomen ei missään tapauksessa pidä eristäytyä kansainvälisestä taloudesta.

Päinvastoin sen on käytävä mahdollisimman laajaa, turvallista ja kannattavaa kauppaa eri maiden kanssa.

Mutta kansainvälisten sopimusten ja järjestelmien tulee olla Suomen kansantalouden palveluksessa.

KANSALLISTA ETUA PITÄÄ ARVIOIDA ENNEN PÄÄTÖKSIÄ

Ehdotan, että Suomessa otetaan käyttöön yhtenäinen kansallisen edun vaikutusarviointi.

Sitä sovellettaisiin merkittäviin julkisiin investointeihin, omistusjärjestelyihin, kansainvälisiin taloudellisiin sopimuksiin ja suuriin infrastruktuurihankkeisiin.

Arvioinnissa pitäisi selvittää vähintään seuraavat asiat:

Miten ratkaisu vaikuttaa Suomen kansantaloudelliseen nettotuloon?

Kuinka paljon se synnyttää kotimaista tuotantoa, työllisyyttä ja arvonlisää?

Miten se vaikuttaa julkiseen talouteen ja kansalliseen varallisuuteen?

Vahvistaako se Suomen omavaraisuutta ja huoltovarmuutta?

Miten se vaikuttaa kansalliseen päätösvaltaan?

Millaisia pitkäaikaisia riskejä siihen sisältyy?

Ja ennen kaikkea:

Mitä ratkaisu merkitsee tuleville sukupolville?

Esimerkiksi suuren datakeskusinvestoinnin kohdalla ei riitä, että ilmoitetaan investoinnin nimellisarvo.

Pitää arvioida pysyvät työpaikat, sähkönkulutus, verkkoinvestoinnit, verotulot, kotimainen arvonlisä ja vaikutukset muuhun teollisuuteen.

Sama koskee tuulivoimaa, kaivoksia ja muita suuria investointeja.

Yksittäinen yritys tarkastelee hanketta luonnollisesti omasta näkökulmastaan.

Julkisen vallan tehtävänä on tarkastella sitä koko Suomen näkökulmasta.

Näiden näkökulmien ei tarvitse olla ristiriidassa.

Mutta ne eivät myöskään ole automaattisesti samoja.

SUOMI TARVITSEE PITKÄJÄNTEISTÄ KANSANTALOUDEN JOHTAMISTA

Suomen talouspolitiikkaa pitää uudistaa niin, että päätöksenteon aikajänne ulottuu vuosikymmenien päähän.

Tähän tarvitaan kansallisen varallisuuden kokonaiskuva, pitkäaikainen omistusstrategia ja kansallinen perintötilinpäätös.

Valtion ja kuntien omaisuutta on arvioitava yhdessä niiden velkojen, vastuiden ja tulevien investointitarpeiden kanssa.

Kansallisen varallisuusrahaston mahdollisuudet pitää selvittää.

Luonnonvarojen hyödyntämisestä syntyvää varallisuutta pitää pyrkiä säilyttämään myös tuleville sukupolville.

Strategisen infrastruktuurin omistusta ja sääntelyä on tarkasteltava kansantaloudellisen kokonaisedun perusteella.

Kotimaista tuotantoa, yrittäjyyttä ja työllisyyttä on vahvistettava.

Samalla on huolehdittava siitä, että Suomi pysyy avoimena kansainväliselle kaupalle ja hyödyllisille investoinneille.

Näiden periaatteiden toteuttaminen ei edellytä kaiken kansallistamista eikä kaiken yksityistämistä.

Se edellyttää johdonmukaista ajattelua.

Omistamisen, sääntelyn, investointien ja kansainvälisten sopimusten pitää olla välineitä yhteisen tavoitteen saavuttamiseen.

Tavoite on suomalaisten hyvinvoinnin ja Suomen pitkän aikavälin kansantaloudellisen aseman vahvistaminen.

MITÄ JÄTÄMME TULEVILLE SUKUPOLVILLE?

Tämä on lopulta koko kysymyksen ydin.

Suomen nykyinen taloudellinen tilanne on vakava, mutta tulevaisuutta ei ratkaista pelkästään tämän vuoden talousarviolla.

On pystyttävä katsomaan paljon pidemmälle.

Jos nykyinen sukupolvi kuluttaa yhteistä varallisuutta, kasvattaa velkoja ilman vastaavaa tulevaisuuden hyötyä ja heikentää kotimaista tuotantokykyä, seuraavat sukupolvet joutuvat kantamaan seuraukset.

Jos taas rakennamme kannattavaa tuotantoa, vahvistamme osaamista, huolehdimme infrastruktuurista ja kasvatamme kansallisvarallisuutta, jätämme tuleville sukupolville nykyistä paremmat mahdollisuudet.

Meillä ei ole oikeutta ajatella vain omaa aikaamme.

Suomi ei ole vain tämän päivän suomalaisten maa.

Se on myös tulevien sukupolvien kotimaa.

Siksi kansallisen edun tulee olla kaiken merkittävän yhteiskunnallisen ja taloudellisen päätöksenteon perusta.

Kansallistaminen ei ole itseisarvo.
Yksityistäminen ei ole itseisarvo.
EU-jäsenyys ei ole itseisarvo.
Eurojäsenyys ei ole itseisarvo.
Kansainväliset sopimukset eivät ole itseisarvoja.

Niitä kaikkia on arvioitava Suomen ja suomalaisten pitkäaikaisen kokonaisedun perusteella.

Suomen kansallisvarallisuutta ei pidä vain kuluttaa.

Sitä pitää kasvattaa.

Suomen tuotantokykyä ei pidä heikentää.

Sitä pitää vahvistaa.

Tuleville sukupolville ei pidä jättää vain velkoja, rapautuvaa infrastruktuuria ja kaventunutta kansallista päätösvaltaa.

Heille pitää pyrkiä jättämään vahvempi, varakkaampi, turvallisempi ja toimintakykyisempi Suomi.

Siksi jokaisen merkittävän päätöksen yhteydessä pitäisi kysyä:

MITEN TÄMÄ RATKAISU PALVELEE SUOMEN JA SUOMALAISTEN PITKÄAIKAISTA ETUA?

Jos siihen ei pystytä vastaamaan uskottavasti, päätöksen perusteet pitää arvioida uudelleen.

Suomen valtio on olemassa Suomen kansaa varten.

Ja vastuuseen Suomen kansasta kuuluvat myös tulevat sukupolvet.

—

LAAJEMPI 25-KOHTAINEN PERIAATEOHJELMA

Olen julkaissut Substackissa aiheesta laajemman 25-kohtaisen periaateohjelman:

”Suomen kansallinen etu ensin – kansallisvarallisuus ja vastuu tulevista sukupolvista”

Ohjelmassa käsittelen yksityiskohtaisemmin kansallisvarallisuuden hallintaa, luonnonvaroja, sähköverkkoja, vesivoimaa, julkista ja yksityistä omistusta, kansallista varallisuusrahastoa, kansainvälisiä sijoittajansuojasopimuksia sekä vastuuta tulevista sukupolvista.

Ohjelman lähtökohtana on, että kaikkia taloudellisia ja yhteiskunnallisia ratkaisuja arvioidaan Suomen ja suomalaisten pitkän aikavälin kokonaisedun perusteella.

Lue koko 25-kohtainen periaateohjelma:

https://substack.com/@tuomokinnunen/note/p-221099717?r=98dakd

AIHEESEEN LIITTYVIÄ AIEMPIA KIRJOITUKSIANI

Suomen valtionhallinto uusiksi:
https://tuomokinnunen.substack.com/p/suomen-valtionhallinto-uusiksi

Erityislainsäädäntö suurille energiainfrastruktuuri-investoinneille:
https://tuomokinnunen.substack.com/p/erityislainsaadanto-suurille-energiainfrastruktu

Sama kirjoitus Uuden Suomen Puheenvuorossa:

—

TUOMO KINNUNEN
Yrittäjä, Reisjärvi
Vapauden liiton eduskuntavaaliehdokas 2027

Kirjoitan Suomen taloudesta, yrittäjyydestä, kansallisesta päätösvallasta, maaseudun elinvoimasta ja yhteiskunnan uudistamisesta.

Tavoitteeni on edistää päätöksentekoa, jossa Suomen kansantaloudellinen kokonaisetu, kansalaisten hyvinvointi ja tulevien sukupolvien mahdollisuudet asetetaan etusijalle.

Lisää kirjoituksiani ja laajempia uudistusohjelmiani:

https://tuomokinnunen.substack.com

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tuomo-kinnunen/

Kirjoituksessa esitetyt näkemykset ja uudistusehdotukset ovat omiani.