Puheenvuoro-blogit
Hallituksen harhaanjohtajat – Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,94 % vuodessa.
Hallitus iloitsee työllisyysluvuista, jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa. Eduskunnassa keskusteltiin valtiontaloudesta, ja työllisyydessä puhuttiin tapahtuneesta käänteestä. Valitettavasti arviot ovat ennenaikaisia ja väärän suuntaisia.
Tilastokeskuksen mukaan työllisten määrä kasvoi 34 000 henkilöllä ja työttömien määrä väheni 5 000 henkilöllä.
Muistutuksena: Tilastokeskuksen luvut perustuvat otantatutkimukseen ja julkaistujen lukujen virhemarginaali työllisyyden osalta on ±32 000 ja työttömien määrältä ±23 000.
Kun vastaavien ajankohtien lukuja verrataan toisiinsa, niin syyskuussa tapahtuu aina työttömyyden laskua. Tämä perustuu siihen, että työttömiä hakeutuu opiskelupaikkoihin ja poistuu samalla työttömien kirjoista.
Samaan aikaan KEHA-keskus ilmoitti todelliset luvut, jotka perustuvat työvoimaviranomaisten rekisteritietoihin. Työttömiä työnhakijoita oli 329 618, mikä on 18 491 enemmän kuin vuotta aikaisemmin eli kasvua 5,84 %. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on huimat 12,0 prosenttia. Työttömyysasteen nousu siis 0,5 %.
KEHA-keskuksen lukuja tarkasteltaessa tilanne synkkenee entisestään. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut vuodessa 11 prosenttia ja alle 25-vuotiaiden työttömien määrä niin ikään 11 prosenttia.
Alla oleva tilasto kertoo työttömyys muutokset elokuulta, kun työttömät siirtyvät oppilaitoksiin.

En siis ihan vielä tuulettelisi talouden käännettä.
Hallitus ja varsinkin Kokoomus tarvitsevat kipeästi myönteisiä uutisia, joten siksi näitä Tilastokeskuksen lukuja todennäköisesti mainostetaan voimakkaasti ilman perusteita.
Suomi on edelleen kiihtyvällä vauhdilla matkalla kohti vararikkoa.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Oletko persu
Ilmoita asiaton viesti
US Puheenvuoron harhaanjohtajat.
Totuus on se että työvoiman määrä
on nyt elokuussa 2026 lähes sama kuin Orpon
hallituksen aloittaessa.
Siis sen porukan määrä jotka Suomessa ovat
töissä.
Työllisen työvoiman määrä:
Elokuu 2023…2662 000 henkilöä
Elokuu 2024…2602 000 ”
Elokuu 2025…2603 000. ”
Elokuu 2026…2628 000. ”
Löhde: Tilastokeskuksen työvoimatilastot 2023-26
Ilmoita asiaton viesti