Tunsin niin kuin tunnetaan

Päivä lähestyi minua kuin aina ottelunsa hävinnyt nyrkkeilijä. Heitin pyyhkeen kehään.

Apteekki on liike, jossa (liike) on lääke.

En mennyt apteekkiin. Kävin Kalevassa. Asuin siellä n 30 vuotta. Monet muistot kulkivat elävinä, tarkkoina ja nopeina kuin parhaissa unissa.

Kävin myös Kalevankankaan hautausmaalla.

He saivat toisensa, muuta ei tarvittu. Mistä tuokin lause mieleeni tuli?

Sankarihaudat. Punaisten muistomerkki. Tällä planeetalla on monta maailmaa.

Edgar Lee Masters. Spoon River antologia.

Hiekkalaatikolta hautausmaalle.

Lassi Sinkkonen: Itsemurhaajien taivaassa paistaa aina aurinko.

Saima Harmaja: Autuas pilvi nousee/savusta rumuuden.

Väinö ja Kerttu Linnan hauta. Päivä on tehnyt kierroksensa.

Lauri Viidan hauta. Tuletko kanssani korkealle. Ettäkö taas sitä ensilunta.

Juice Leskisen hauta. Pyhä toimitus. Maailman kyliin/mä väsyin/ota syliin.

Kiertelin haudoilla tunnin tai pari. Otin kuvia. Tein niistä illalla fb-kelan veksi lindroos.

Kalevankankaalle on haudattu kymmeniä henkilöitä, jotka joskus tunsin tai tiesin.

Tunsin niin kuin tunnetaan. Muistin niin kuin muistetaan.

Hautausmaalla näin kaksi poistuvaa ihmisistä ja kaksi västäräkkiä.

 Kaduilla vielä hautaamattomia oli paljon. Kiirehtivät ties mihin. Könköttivät. Tuttu pysäytti ja vaihdoimme pintahiivat.

Onks sun vanhemmat Kalevankankaalla?  –  Ei. Ne katos krematorion piipusta savuna!

Aivan, sanoin, sinä tiedät paljon asioita; vaivaako päiviemme päättäjiä freudilaiset kuolemantoiveet, jotka kanavoidaan  ”tarpeettomiin ihmisiin”? Hän kirosi.

Kotona kahveet. Lepotooli. Annoin muistojen kulkea.

Jo tuli ihana ilta, Lauri Viita.

Iltani oli kuin vanhuuden kangistama tanssijatar; juuri sellainen, jota halusin.