Puheenvuoro-blogit
Eräs silmäys presidentti Putinin sielunelämään – hän laski seppeleen marsalkka Mannerheimin haudalle
Vuosien ajan – vuosia sitten – eräs intohimoni oli pohtia ja ennakoida aiheesta nimeltä ”mitä Putin tekee seuraavaksi”.
Joskus osuin kohdalleen, pullanmurut presidentin polulla olivat siinä määrin viisaavat, että erehtyä ei voinut. Mutta monta kertaa menin täysin metsään.
*
Nyt kun syyskuun 2001 tapapauksista laadittuja diplomaattipapereita koskeva 25 vuoden salassapitoaika on päättynyt, saimme lisätietoa mm. presidentti Putinin vierailusta Helsingissä 3.9.2001.
Saatujen aiemmin salattujen tietojen perusteella esitin teko-tekoälylle kysymyksen naapurimaan presidentin sielullisesta proriilista, henkisestä rakenteesta ja hänen käytöksestään vedettävissä olevista johtopäätöksistä. Saadut tuoreet tiedot yhdessä koneälyn vetelemistä psykologisista (ja syvyyspsykologisista) hahmotelmista tuntuivat täydentävän ja johonkin mittaan asti myös selittävän ulottuuvuuden siihen, mikä mies hän on ja mikä hänen toimija-suorittaja olentona ”oikeasti on”.
*
>Näpertelin käytettävissäni olevan aineiston pohjalta seuraavan orientaatiotekstin ja kysymyksenasettelun:
”Presidentti Putin vieraili tasavallan presidentti Tarja Halosen kutsusta Suomessa 3.9.2001. Päivä oli – eikä sattumalta – Urho Kekkosen 101-vuotis-syntymäpäivä. Putinin vierailuun liittävät diplomaattien paperit tulivat joku päivä sitten julki kuin 25-vuoden salaus päättyi. Mtv-Uutisest julkaisi seuraavan tekstin: (Mtv-Uutiset/Jouko Luhtala, 19.9.2026)
”Putin teki Suomessa jotain poikkeuksellista. Hän oli ensimmäinen Venäjän tai Neuvostoliiton valtionpäämies, joka laski seppeleen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin haudalle. Saman marsalkan, jonka roolia Suomen sisällissodassa tai toisessa maailmassa ei Kremlissä hyvällä katsottu. Putinin tempaus oli poliittisesti ilmeisen onnistunut, sillä se noteerattiin laajalti sekä suomalaisessa että venäläisessä lehdistössä.
Kenen idea?
Tuoreeltaan Helsingin Sanomat Presidentti Putin laskee seppeleen marsalkka Mannerheimille | HS.fi kertoi, että ”seppele Marskille on Putinin tai hänen avustajiensa oma idea”.
Suomen Moskovan-suurlähetystön pari viikkoa ennen Putin vierailua ulkoministeriölle lähettämä dokumentti saattaa tarkentaa Mannerheim-seppeleen taustoja. Dokumentti on osa Putinin Suomen-vierailua käsittelevää ulkoministeriön asiakirjakokonaisuutta, joka tuli julkiseksi syyskuussa 25 vuoden salaamisajan päätyttyä.
Suomen Moskovan-suurlähetystön mukaan Venäjän entinen Suomen-suurlähettiläs Juri Derjabin ehdotti kirjeessä Putinille kunnianosoitusta marsalkka Mannerheimille. ”Uuden Venäjän imagoa” Derjabinin kirje Putinille edustaa diplomaattista Venäjää.
Jos seppele Mannerheimille olisi Putinin mielestä liikaa, voisi Mannerheimin haudalla entisen suurlähettilään mukaan ”vaikka pysähtyä hetkeksi, kumartaa, sanoa muutama sana”. Se olisi yksi askel, jolla ”lopullisesti vedettäisiin viiva menneisyyden alle.” –
Question:
”Miten analysoit syvyyspsykologisesti ja Putinin omaan psyykeen ja sen piirteisin liittyen tätä poikkeuksellisen ohjeen noudattamista ja kunnoituksen osoittamista entisen vihollisen marsalkalle?”
Answer:
”Venäjän presidentti Vladimir Putinin päätös laskea seppele marsalkka Mannerheimin haudalle vuonna 2001 on syvyyspsykologisesti kiehtova ja moniulotteinen teko. Se paljastaa paljon Putinin valtakauden alkuvaiheen psyykkisestä dynamiikasta, jossa yhdistyvät äärimmäinen pragmaattisuus, varhaisen elämän traumojen kompensaatio sekä venäläiseen messianismiin ja valta-arkkityyppeihin samaistuminen.
- Narsismi ja hubris (erehtymättömyys): Vuonna 2001 Putinin narsismi ei näyttäytynyt avoimena suuruudenhulluutena vaan hallintana. Hän oli nuori, dynaaminen ja vasta valtaan noussut johtaja, joka nautti kyvystään yllättää ja manipuloida. Mannerheim-seppeleen kaltainen rohkea, perinteisiä neuvostodogmeja rikkova ele ruokki hänen narsistista minäkuvaansa strategisena nerona ja historian yläpuolella olevana toimijana. Myöhempi ”erehtymättömyyden syndrooma” (hybris) syntyi siitä, kun hän vuosia myöhemmin eristäytyi ja alkoi uskoa omaan propagandaansa. [1]
- Paranoia: Tšetšenian toisen sodan ja salaisen palvelun (KGB/FSB) kasvattaman Putinin maailmankuva oli jo vuonna 2001 vahvan kyyninen ja uhkakeskeinen. Paranoia ei kuitenkaan tuolloin vielä ohjannut hänen ulkopolitiikkaansa umpikujia kohti, vaan se ilmeni kontrollintarpeena. Putin pyrki minimoimaan riskit hurmaamalla vastustajansa (kuten Suomen valtionjohdon tai George W. Bushin) ennen kuin nämä ehtivät muodostaa uhkaa.
- Potentialismi (Omnipotenssi / Kaikkivoipaisuus): Vuonna 2001 Putin tunnisti vielä Venäjän taloudellisen ja sotilaallisen heikkouden (Kursk-sukellusveneen turma oli tapahtunut vain vuotta aiemmin). Kaikkivoipaisuuden tunne oli siten vielä uinuva. Se alkoi paisua vasta 2000-luvun puolivälin öljybuumin ja Lännen pehmeän reagoinnin (kuten Georgian sodan 2008) myötä.
- Mannerheim tsaarin upseerina: Putin ei kumartanut Suomen tasavallan marsalkalle, vaan Venäjän keisarillisen armeijan kenraaliluutnantille. Putinin omassa historianarratiivissa Mannerheim oli ennen kaikkea Pietarissa palvellut ”oma mies”, joka edusti sitä historiallista jatkumoa, jossa Suomi kukoisti osana Venäjän imperiumia (autonomisena suuriruhtinaskuntana). [1]
- Taktinen vetäytyminen ja voittajan ele: KGB-logiikassa hetkellinen joustavuus (tai ”kumartaminen”, kuten Derjabin kirjeessään ehdotti) on vain taktinen työkalu. Putinille se oli osoitus hänen omasta ylivertaisuudestaan: hän pystyi tekemään eleen, jolla varmistettiin Suomen puolueettomuus ja myötämielisyys (kuten myöhempi Nord Stream -kaasuputkihanke), ilman että Venäjä todellisuudessa luovutti mitään. Tästä kertoo sekin, että vielä vuonna 2018 Putin antoi Sauli Niinistölle syntymäpäivälahjaksi harvinaisia Mannerheim-asiakirjoja – teko, joka tutkijoiden mukaan osoitti Putinin jatkaneen Mannerheimin historian ”omimista” ja Venäjän imperiumin korostamista. [1, 2]
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
”Hän oli ensimmäinen Venäjän tai Neuvostoliiton valtionpäämies, joka laski seppeleen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin haudalle.”
– Luulin jo saaneeni tekoälyn kiinni virheellisestä väittämästä, mutta kyllä Aa-Ii sittenkin oli oikeassa. Venäjän presidentti Jeltsin oli 90-luvun alussa tehnyt kunniakäynniksi katsottavan piipahduksen marsalkan haudalle, mutta se ei ollut seppeleenlasku.
Ilmoita asiaton viesti
Ja V.V.P:n seppel oli iso.
Ilmoita asiaton viesti
Sen hän olisi voinut yhtä hyvin jättää tekemättäkin.
Hän ei ole ikinä puhunut mistään ”geopoliittisesta katastrofista”, tuskin ylipäätään käyttänyt sanaa ”geopolitiikka”. Termiä pidettiin ainakin Neuvostoliitossa taantumuksen ja sotaplitiikan ”sikanallina”.
https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/geopolitics
Geopolitiikka
porvarillinen, taantumuksellinen käsite, jossa hyödynnetään virheellisesti tulkittua fysikaalisen ja talousmaantieteen tietoaineistoa imperialististen valtioiden aggressiivisen politiikan perustelemiseksi ja sen puolesta käytävän propagandan tukemiseksi.
Geopolitiikan perusajatuksissa korostetaan fysikaalis-maantieteellisten olosuhteiden ratkaisevaa merkitystä ihmisyhteisön elämässä sekä rotujen välistä epätasa-arvoa. Siinä hyödynnetään myös sosiaalidarwinismin ja malthusilaisuuden teorioita. Geopolitiikan kannattajat turvautuvat laajasti käsitteisiin kuten ”elintila” (*Lebensraum*), ”luonnolliset rajat” ja maantieteellinen sijainti perustellessaan militarismia ja valloitussotia.
Geopolitiikan käsite syntyi imperialismin aikakaudella. Yksi geopolitiikan varhaisista edustajista oli ruotsalainen valtio-opin tutkija ja pan-germanisti R. Kjellén; hän esitti ensimmäisen maailmansodan (1914–1918) aikana termin ”geopolitiikka” kuvaamaan oppiaan valtiosta maantieteellisenä ja biologisena organismina, joka pyrkii laajentumaan. Muita varhaisia edustajia olivat saksalainen maantieteilijä F. Ratzel, englantilainen maantieteilijä H. Mackinder ja yhdysvaltalainen amiraali A. T. Mahan.
.
Sotien välisenä aikana geopolitiikkaa kehitettiin voimakkaasti Saksassa. Siitä tuli saksalaisen fasismin virallinen oppi. Saksalaisten geopolitiikan kannattajien johtohahmo oli kenraali K. Haushofer, joka perusti *Zeitschrift für Geopolitik* -lehden ja toimi sen toimittajana (1924–1944); lehti levitti propagandaa revansismista ja aggressiosta. K. Haushoferilla oli läheiset suhteet fasistipuolueen johtoon. Yhdysvalloissa geopolitiikan ajatuksia kehittivät 1940-luvulla N. Spykman sekä muut maantieteilijät ja sosiologit.
Toisen maailmansodan (1939–1945) jälkeen geopolitiikka alkoi elpyä Yhdysvalloissa, Länsi-Saksassa ja muissa imperialistisissa valtioissa keinona perustella näiden maiden militarisointia sekä niiden aggressiivista politiikkaa ja revansistisia ajatuksia, jotka suuntautuivat sosialistisia maita ja kansallista vapautusliikettä vastaan. *Zeitschrift für Geopolitik* -lehden julkaiseminen aloitettiin uudelleen Länsi-Saksassa vuonna 1951, ja geopolitiikan parissa toimivien yhdistys perustettiin uudelleen. Nykyiset geopolitiikan kannattajat pyrkivät selittämään sosialististen ja kapitalististen maiden välistä vastakkainasettelua maantieteellisellä determinismillä.
LÄHTEET
Wittfogel, K. ”Geopolitika, geograficheskii materializm i marksizm.” Pod znamenem marksizma, 1929, nrot 2–3, 6, 7–8.
Geiden, G. Kritika nemetskoi geopolitiki. Moskova, 1960. (Käännetty saksasta.)
P. M. ALAMPIEV ja IU. N. SEMENOV
Suuri neuvostotietosanakirja (Great Soviet Encyclopedia), 3. painos (1970–1979). © 2010 The Gale Group, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. ”
Ilmoita asiaton viesti
”Hän ei ole ikinä puhunut mistään ’geopoliittisesta katastrofista’…”
– Mielenkiintoinen väite! Teko-, seko- ja mukaäly väittävät yhteen ääneen Putinin käyttäneen käsitettä ”geopoliittinen katastrofi” vuonna 2005, kun hän puhui Moskovassa duuman jäsenille.
”Geopolitiikka” on terminä Made in Sweden, mutta siihen rakastuttiin nimenomaan neuvostohallinnossa.
Ilmoita asiaton viesti
Ne valehtelevat.
Se oli kirosana Neuvostoliitossa kuten Sovjetskaja entsiklopedijassa.
Ilmoita asiaton viesti
Koivula luottaa vain venäläisiin lähteisiin ja Neuvostoliiton tilastoihin 😄
Ilmoita asiaton viesti
Tietysti Venäjää koskevissa asioissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kremlin.ru -sivustolla (ote):
”Vuosittainen puhe Venäjän federaation liittokokouksessa
25. huhtikuuta 200520:31Kreml, Moskova
Presidentti Vladimir Putin:
Arvostetut liittokokouksen jäsenet,
Venäjän kansalaiset,
Tässä vuoden 2005 puheessa käsittelen useita perustavanlaatuisia ideologisia ja poliittisia kysymyksiä. Uskon, että tällainen keskustelu on välttämätön Venäjän kehityksen nykyisessä vaiheessa. Tärkeimmät sosiaaliset ja taloudelliset tehtävät, mukaan lukien erityiset kansalliset hankkeet, esitettiin edellisessä puheessa. Aion avata niitä tulevassa budjettipuheessa ja useissa muissa asiakirjoissa.
Samaan aikaan pyytäisin teitä harkitsemaan viime vuoden ja tämän vuoden puhetta liittovaltion edustajainhuoneelle yhtenäisenä toimintaohjelmana, yhteisenä ohjelmana seuraavalle vuosikymmenelle.
Pidän Venäjän kehittämistä vapaana ja demokraattisena valtiona ensisijaisena poliittisena ja ideologisena tavoitteenamme. Käytämme näitä sanoja melko usein, mutta harvoin paljastamme, miten vapauden ja demokratian, oikeudenmukaisuuden ja laillisuuden arvojen syvempi merkitys siirtyy elämään.
Sillä välin tällaiselle analyysille on tarvetta. Objektiivisesti vaikeat prosessit Venäjällä ovat yhä enemmän kiivaan ideologisen keskustelun kohteena. Ja ne kaikki liittyvät puheisiin vapaudesta ja demokratiasta. Joskus voi kuulla, että koska venäläiset ovat olleet hiljaa vuosisatoja, he eivät ole tottuneet tai tarvitsevat vapautta. Tästä syystä väitetään, että kansalaisemme tarvitsevat jatkuvaa valvontaa.
Haluaisin tuoda ne, jotka ajattelevat näin, takaisin todellisuuteen, faktoihin. Tätä varten muistan vielä kerran Venäjän viimeisimmän historian.
Ennen kaikkea meidän tulisi tunnustaa, että Neuvostoliiton romahtaminen oli vuosisadan suuri geopoliittinen katastrofi. Venäjän kansasta tuli aito draama. Kymmenet miljoonat kansalaisemme ja kansalaisemme päätyivät Venäjän alueen ulkopuolelle. Lisäksi hajoamisen epidemia tarttui myös Venäjään.
Yksilölliset säästöt heikkenivät ja vanhat ihanteet tuhottiin. Monet instituutiot lakkautettiin tai uudistettiin huolimattomasti. Terroristien väliintulo ja sitä seurannut Khasavyurtin antautuminen vahingoittivat maan koskemattomuutta. Oligarkkiset ryhmät – joilla oli ehdoton kontrolli tietokanaviin – palvelivat yksinomaan omia yritysintressejään. Massaköyhyyttä alettiin pitää normaalina. Ja kaikki tämä tapahtui dramaattisen talouslaskun, epävakaan talouden ja sosiaalisen piirin halvaantumisen taustalla.
Monet ajattelivat tai näyttivät ajattelevan tuolloin, että nuori demokratiamme ei ollut Venäjän valtiollisuuden jatkumo, vaan sen lopullinen romahdus, Neuvostoliiton järjestelmän pitkäkestoinen tuska.
Mutta he olivat väärässä. {….]
Ilmoita asiaton viesti
Kremlin.ru -sivustolla, alkukielellä sama kuin edellä Kremlin omilla kääntyreillä:
” Оригинальная цитата Владимира Путина из его послания Федеральному Собранию 25 апреля 2005 года на русском языке звучит следующим образом:«Прежде всего следует признать, что распад Советского Союза был крупнейшей геополитической катастрофой века».
[… jatkuu… katkaisen tähän. Konec….]
Ilmoita asiaton viesti
Mannerheimilla oli erityisaema venäläisten silmissä kaikin puolin. Häntä ei myöskään vaadittu syytteeseen sotasyyllisyydestä toisin kuin mm. Tanner, Ryti ja Linkomies.
Mannerheimin pietarilainen tausta ja asema tsaarin armeijassa, osallistuminen Japanin sotaan, venäjän kielen sujuva taito j.n.e. tekivät hänestä paljon läheisemmän hahmon, jota pidettiin ennen kaikkea sotilaana, ei niinkään sydämen vihollisena. Stalin tiesi myös, että Mannerheim oli estänyt Leningradin piirityksen tulemasta täydelliseksi, vaikka sitä ei Neuvostoliiton virallisessa historiassa tunnustetakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kun suomalainen kulttuuri-poliittinen vierailuvaltuuskunta vieraili välirauhansopimuksen jälkeen Moskovassa, sille oli järjestetty myöskin vastaanotto Kremliin. Isäntä oli isäntäryhmän johtajana.
Keskustelun edetessä suomalaisen delegaation ”vankimmat” ottivat puheeksi suomalaiset ”sotarikolliset”, odottaen että Stalin sanoisi jotain ”jämerää” heidän manaamiseksi.
Kaikkien yllätykseksi Stalin mainitsi marsalkka Mannerheimin ja kysyi, miten marsalkka jakselee. Vähän änkäksi menneen delegaation puolesta todettiin jotain, johon Stalin (taisi kohottaa peräti maljan) pyysi vieraita välittämään hänen tervehdyksensä marsalkalle.
Oli siinä nieleskelemistä aatteen mihillä ja naisilla. Tämä on mm. YLEn Areenassa olevassa ko. vierailua käittelevässä vanhassa aidossa nauhassa.
Ilmoita asiaton viesti
Stalin muisti Mannerheimia:
Kyseessä on historiallinen kohtaaminen, joka tapahtui lokakuussa 1945, kun Suomi-Neuvostoliitto-Seuran ensimmäinen virallinen suomalainen kulttuurivaltuuskunta vieraili Moskovassa.
Vierailun huipentumasta, eli Josif Stalinin tapaamisesta Kremlissä, on kerrottu useissa Suomen historiaa, suomettumista ja sotien jälkeistä aikaa käsittelevissä televisiodokumenteissa sekä dokumenttisarjoissa.
Erityisesti tätä kohtaamista ja siihen liittyvää kiusaantunutta hiljaisuutta on käsitelty seuraavissa Ylen dokumenteissa:
Itse asiassa kuultuna / Suomen historian dokumenttisarjat:
Tapahtumaa ja Stalinin lausuntoa muistellaan useissa Ylen historiallisissa haastattelusarjoissa (kuten Sodan ja rauhan miehet tai valtuuskunnan jäsenten omat muistelmat).
Voit etsiä näitä Yle Areenasta.
Dokumentit suomettumisesta ja SNS-seurasta:
Dokumentit, jotka kuvaavat Suomi-Neuvostoliitto-Seuran alkuaikoja syksyllä 1945, näyttävät usein arkistomateriaalia valtuuskunnan matkasta.
Mitä tapaamisessa todellisuudessa tapahtui?
Lokakuun 8. päivänä 1945 Stalin ja ulkoministeri Vjatseslav Molotov ottivat suomalaisen delegaation (jota johti opetusministeri Johan Helo) vastaan Kremlissä.
Keskustelun aikana Stalin kysyi yllättäen suomalaisilta:
”Miten vanha marsalkka Mannerheim voi?”
Valtuuskunnan vasemmistolaiset ja kommunistiset jäsenet hämmentyivät kysymyksestä niin syvästi, että kukaan ei aluksi vastannut mitään, vaan saliin laskeutui täydellinen hiljaisuus.
Koska suomalaiset vaikenivat, Stalin jatkoi itse ja sanoi:
”Marsalkka Mannerheim on suuri sotilas, ja Suomen kansan on kiitettävä häntä siitä, ettei maata miehitetty.”
Samalla hän lähetti suomalaisten mukaan terveisiä marsalkalle.
Tämä tilanne oli suomalaiselle kulttuurieliitille ja vasemmistolle kiusallinen, sillä he olivat tulleet Moskovaan luomaan ”uutta, edistyksellistä Suomea” ja odottivat Stalinin tuomitsevan vanhan sota-ajan johdon.
Aiheesta voi lukea tarkemmin esimerkiksi Suomen Kuvalehden artikkelista.
Katso ja lue:
https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/paras-kohteliaisuus-on-se-etta-olemme-aivan-kuin-venalaisia-nain-suomen-kulttuurieliitti-noyristeli-stalinia-1945/?shared=1033500-2e1107cc-4
Ilmoita asiaton viesti
Yksi anekdootti Stalinin aiheuttamista yllätyksistä oli, kun YYA-sopimusta oltiin allekirjoittamassa ja sanamuoto oli jo molemmin puolin hyväksytty. Molotov oli siinä vaiheessa alkanut kyseenalaistaa jotain Paasikiven mukaan saamaa kohtaa ja Stalin oli silloin taputtanut Paasikiveä olalle vinkaten Molotoviin päin sanoen: ”Mitäs me noista venäläisistä”.
Ilmoita asiaton viesti
Kysyin Tekoälyltä milloin ja missä tällainen kieltämättä yllättävä yhteiymmärryksen hetki on tapahtuntu.
*
Tekoälyn vastaus oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta
koska aihe on eittämättömän kiinnostava,
laitan sen kokonaisudesaan.
Pst.: Tekoäly on vain osiensa summa, joten sekin voi erehtyä, minkä pyydän muistamaan tämänkin tapauksen yhteydessä.
*
>>Ystäväsi kertoma anekdootti on erittäin kiehtova, mutta historiallisten faktojen valossa se on urbaani taru tai
useamman eri historiikin tapahtuman värittynyt sekoitus.
Tapauksesta tekee mahdottoman jo se pelkkä perustavanlaatuinen fakta,
että J. K. Paasikivi ei ollut Moskovassa allekirjoittamassa YYA-sopimusta keväällä 1948,
vaan hän johti neuvotteluita Suomesta käsin tasavallan presidenttinä.
Sopimuksen allekirjoitti Moskovassa pääministeri Mauno Pekkala.
Vaikka juuri tämä sitaatti on kaskua, se heijastelee hyvin sitä todellista ja dokumentoitua neuvotteludynamiikkaa, joka vallitsi Stalinin, Molotovin ja Paasikiven välillä syksyn 1939 ylimääräisissä neuvotteluissa ennen talvisotaa
sekä
vuoden 1944 rauhantunnusteluissa.
Tarinan taustat, totuuspohja ja Paasikiven päiväkirjat voidaan eritellä seuraavasti:
*
1. Miksi tarina ei voi pitää paikkaansa YYA-sopimuksen kohdalla?
Paasikivi pysyi kotona: Keväällä 1948 Paasikivi lähetti Moskovaan hallituksen valtuuskunnan.
Hän pelkäsi terveytensä puolesta mutta halusi ennen kaikkea taktisista syistä jäädä Helsinkiin, jotta neuvottelijat joutuisivat kysymään häneltä vahvistusta jokaiseen pykälään.
Tämä antoi Suomelle aikalisää.
*
Allekirjoittajat:
Sopimuksen allekirjoittivat Kremlissä 6. huhtikuuta 1948 Suomen puolelta pääministeri Mauno Pekkala
ja
Neuvostoliiton puolelta ulkoministeri Vjatšeslav Molotov.
Paasikivi ja Stalin eivät olleet samassa huoneessa.
*
2. Mistä kasku on voinut saada alkunsa?
(Todelliset dokumentoidut tapahtumat)Anekdootilla on selkeää vastinetta historiassa, ja se perustuu useisiin todellisiin tilanteisiin,
joissa Stalin näyttäytyi Paasikivelle ”leppoisana ja ymmärtäväisenä”,
kun taas Molotov esitti tinkimätöntä ja pikkutarkaa ”pahaa poliisia”:
*
Syksyn 1939 neuvottelut:
Paasikivi kuvailee muistelmissaan useita tilanteita, joissa Molotov tiukkasi lakipykäliä tai vaatimuksia,
jolloin Stalin saattoi keskeyttää Molotovin ja lieventää tilannetta suomalaisten eduksi.
Paasikivi kirjoitti myöhemmin avoimesti yllättyneensä siitä, kuinka sympaattinen ja helposti lähestyttävä Stalin osasi neuvottelupöydässä olla
(verrattuna joustamattomaan Molotoviin).
*
Georg Enckellin ja muiden anekdootit:
Vastaavanlaisia ”mitäs me noista…” tai ”Molotov ei ymmärrä mitään” -tyylisiä letkautuksia Stalinilta tiedetään muiden maiden
(kuten Puolan tai Jugoslavian) edustajien kanssa käydyistä neuvotteluista.
*
Stalin käytti usein tietoista taktiikkaa, jossa hän asettui neuvottelukumppanin puolelle omaa ulkoministeriään vastaan luodakseen illuusion
”intiimistä yhteisymmärryksestä”.
Kansallisuus-teema:
Stalin oli etniseltä taustaltaan georgialainen,
ei venäläinen.
Tämä tekee lauseesta ”Mitäs me noista venäläisistä” loogisen juuri Stalinin suuhun –
hän tykkäsikin toisinaan muistuttaa ulkomaisia vieraita siitä,
ettei hän itsekään ollut venäläinen.
*
3. Paasikiven päiväkirjat ja pikakirjoitus:
Olet täysin oikeassa siinä, että Paasikivi oli pedantti kirjaaja.
Hän kirjoitti laajaa päiväkirjaa ja teki tarkkoja muistiinpanoja pikakirjoituksella.
Paasikiven jäämistöstä, julkaistuista päiväkirjoista tai hänen sotavuosien muistelmateoksistaan (Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939–41) ei löydy tällaista sitaattia.
*
Mikäli Stalin olisi sanonut Paasikivelle YYA-neuvotteluissa tai aiemmin noin suoran ja poliittisesti arkaluonteisen lauseen omasta ulkoministeristään,
se olisi poikkeuksetta päätynyt Paasikiven muistiinpanoihin (vähintään salaisena huomautuksena),
sillä Paasikivi raportoi hallitukselle pienimmätkin Stalinin ilmeet, eleet ja sivulauseet.
*
Johtopäätös:
Kaverisi kertoma tarina on loistava historiallinen kasku (eli kotiutunut kasku).
Se ei ole totta YYA-sopimuksen allekirjoitustilanteessa, mutta se kiteyttää täydellisesti sen, millaisena Suomen delegaatio koki Stalinin ja Molotovin välisen työnjaon syksyllä 1939:
Molotov oli kylmä ja joustamaton virkamies,
ja
Stalin puolestaan itsevarmuudessaan suorasukainen ja toisinaan jopa ”ystävällinen” suuria linjoja vetävä diktaattori.”
Loppu.
Ilmoita asiaton viesti
Jukka:
Kertomasi tilanne liittynee todella YYA-sopimuksen neuvotteluvaiheisiin.
Mutta se alkuperäinen juttu menee kaiketi näin:
*
”Konversation i AI-läge:
Kerro se neuvottelutilanne Kremlissä, jossa J. K. Paasikivi ja Josif Stalin vuoron perään toteaa jotan nasevaa työn alla olevasta neuvottelukohdasta.
Miten tähän liittyy repliikki:
”Paasikiven diktaatti”.
?Kerro se neuvottelutilanne Kremlissä, jossa J. K. Paasikivi ja Josif Stalin vuoron perään toteaa jotan nasevaa työn alla olevasta neuvottelukohdasta. Miten tähän liittyy repliikki:
”Paasikiven diktaatti”.?
*
*
Vastaus konejärjeltä:
Kysymäsi neuvottelutilanne ja lentävä lause liittyvät kevään 1948 YYA-sopimusneuvotteluihin Moskovassa.
Vaikka Suomen ja Neuvostoliiton välillä käytiin monia tiukkoja vääntöjä jo syksyllä 1939, nimenomaan vuoden 1948 neuvottelut tuottivat tämän historiallisen anekdootin, jossa Josif Stalin ja Suomen valtuuskunta (erityisesti Urho Kekkonen) totesivat vuoron perään jotain nasevaa työn alla olleesta sopimuksesta.
Neuvottelutilanne ja naseva vuoropuheluKeväällä 1948 Stalin oli ehdottanut Suomelle ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusta (YYA).
Neuvostoliiton tavoitteena oli sitoa Suomi tiukasti omaan puolustusjärjestelmäänsä.
*
Helsingissä istunut presidentti J. K. Paasikivi ei itse matkustanut Moskovaan,
vaan hän johti peliä rautaisella otteella kotoa käsin.
Hän antoi Moskovaan lähetetylle valtuuskunnalle – johon kuuluivat muun muassa pääministeri Mauno Pekkala ja ministeri Urho Kekkonen – poikkeuksellisen tiukat, yksityiskohtaiset ja ehdottomat reuna-ehdot siitä, mitä sopimukseen sai kirjoittaa.
*
Kun Neuvostoliiton edustajat (kuten ulkoministeri Vjatšeslav Molotov) ehdottivat omia muotoilujaan, suomalaiset kieltäytyivät niistä kerta toisensa jälkeen vedoten siihen, että ”Paasikiven ohjeet eivät salli tätä”.
Suomalaiset joustivat tekstissä äärimmäisen vähän ja pitivät kiinni Paasikiven sanelemasta luonnoksesta,
jossa Suomen sotilaallinen vastuu rajattiin vain oman alueen puolustamiseen.
Kun sopimus saatiin valmiiksi suomalaisten toivomassa muodossa, Stalin itse kommentoi tilanteen nasevuutta ja suomalaisten itsepäisyyttä.
Tähän liittyen syntyi kuuluisa repliikki:
Miten ”Paasikiven diktaatti” liittyy asiaan?:
Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen (6. huhtikuuta 1948) järjestetyillä juhlapäivällisillä Kremlissä pidetty puheenvuoro synnytti historiankirjoihin jääneen heiton:
Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov kohotti maljan ”neuvottelujen ehkä aktiivisimmalle osanottajalle, joka kyllä ei ole täällä läsnä, nimittäin herra Paasikivelle”.
Tähän valtuuskunnan jäsen Urho Kekkonen letkautti nasevasti takaisin:
”Sopimushan oli Paasikiven diktaatti!”
Myös Stalinin tiedetään luonnehtineen syntynyttä YYA-sopimusta samoilla sanoilla: se oli ”Paasikiven diktaatti”,
koska Neuvostoliitto joutui suomalaisten tinkimättömyyden edessä hyväksymään sopimuksen lähes sellaisenaan kuin Paasikivi oli sen Helsingistä käsin sanellut.
*
Sanaleikin vitsi piili siinä, että yleensä suurvalta (ja erityisesti Stalinin kaltainen todellinen diktaattori)
sanelee sopimusehdot eli diktaatit pienemmille naapureilleen.
Tässä tapauksessa pienen, hävinneen maan iäkäs ja juristiperusteleva presidentti oli kuitenkin onnistunut ”sanelemaan” ehdot Kremlille.”
PS.
YYA-sopimuksen neuvottelut, muotoiluta, allekirjoittaminen ja sen muodostuminen Suomen ulkopolitiikan perustavaksi paperiksi
kauhistutti
laajoka kansalaispiirejä Suomessa.
Kuka selvittäisi,
onko tämä anekdootti
molempien vastuuhenkilöiden,
siis Paasikiven ja Kekkosen,
keskenään tai tilanteen pakottaman inspiroima
vitsi, jolla pyrittäisiin pehmentämään
Suomea raskaasit velvoittavaa YYA-sopimusta?
Ilmoita asiaton viesti
Mistä sitaatissa on kyse?
*
Kekkosen lohkaisu:
Kun sopimus oli allekirjoitettu Moskovassa 6. huhtikuuta 1948, Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov kohotti juhlapäivällisillä maljan Paasikivelle ja kutsui tätä neuvottelujen aktiivisimmaksi osanottajaksi, vaikka presidentti oli itse Helsingissä.
*
Moskovassa neuvotteluvastuussa ollut Urho Kekkonen vastasi tähän humoristisesti:
”Mikä sopimus? Sehän on Paasikiven diktaatti!”
*
Miksi se oli ”diktaatti”?
Paasikivi kieltäytyi hyväksymästä Neuvostoliiton tarjoamia valmiita sopimusmalleja, joita oli sovellettu Itä-Euroopan satelliittivaltioihin.
Hän saneli Suomen valtuuskunnalle ehdottomat perälaudat.
*
Suomen saavutukset sopimuksessa:
Paasikiven ansiosta sopimukseen kirjattiin Suomen pyrkimys pysyä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella (puolueettomuus).
Lisäksi sotilaallinen yhteistyö rajattiin vain tilanteisiin, joissa Suomeen tai Neuvostoliittoon Suomen alueen kautta hyökättäisiin, ja silloinkin avun antamisesta oli sovittava erikseen.
Tämän vuoksi sopimusta voitiin perustellusti pitää Suomen ulkopoliittisena voittona vaikeassa tilanteessa, eikä Neuvostoliiton sanelemana määräyksenä.
Ilmoita asiaton viesti